Asemalta Punaisenportin ahteeseen Päivitetty 15.3.2006

Albertinkatu 5 -  9

JATKOLA

Talvinen kuva vuodelta 1976. Kuvannut Heimo Harju. Oikealla Jatkola ja tien vasemmalla puolella Lehtilän (Alenien) talon ulkorakennukset.

Lohkomisasiakirjassa 1921-1922 Jatkolan 0.800 hehtaarin tontin omistajaksi on merkitty työmies Kustaa Lehtonen (*1869 Vesilahti). Vihdin seurakunnasta saadun tiedon mukaan Lehtonen on merkitty seurakuntaan tulleeksi vasta vuonna 1931. Hänen ammatikseen on merkitty kivenhakkaaja. Tällä tontilla hän ei ilmeisesti kuitenkaan koskaan harjoittanut ammattiaan. Hänestä käytettiin nimeä "Kivi-Lehto/Lehtonen" erotukseksi samassa kylässä asuvasta Hauhon-Lehdosta. Kustaa Lehtonen oli käynyt Amerikassa asti ja sieltä hänellä oli paljon kerrottavaa, varsinkin jos kuulijalla oli tarjota tilkka viinaa. Hän oli "vääräleuka" jutunkertoja. Pihanurmella maaten Lehtonen usein kertoili tarinoita naapureilleen.

Talosta käytettiin myös nimityksiä "Maito-Lehtonen" tai "Muna-Lehtonen", koska Albertinkadun asukkaat saattoivat Lehtosilta hakea näitä elintarvikkeita.

Syksyinen kuva Jatkolasta vuodelta 1977. Kuvannut Heimo Harju.

Kustaalla ja hänen leppoisalla vaimollaan Hilma Aleksandralla (o.s. Uggeldahl, *1879 Perniö) oli yksi ainoa tytär Taimi, joka helsinkiläistyi jo nuorena. Hänellä oli hienot vaatteet ja häntä kutsuttiin "silkkiperhoseksi". Hänellä oli punertavan ruskea, lyhyt, kaunis, luonnonkihara tukka, ns. polkkatukka. Hänet iäkkäämmät kyläläiset ovat muistaneet ensimmäisistä näkemistään tekohampaista. Niitä käytiin kauempaakin katsomassa.

Sekä Kustaa että Hilma Lehtonen kuolivat vuonna 1956. Taimi Pykäläinen (o.s. Lehtonen) myi tontin vuonna 1958.

Kivi-Lehtosen (Jatkola) talo Mielikintien kulmassa talvella 1982. Kuvannut Pirjo Särkkä.

Alkuperäisen pihapiirin lisäksi tontilla oli vain piikkilanka-aidan ympäröimää laidunmaata, ei mitään rakennuksia eikä ainoatakaan puuta tai pensasta.

Tämä alunperin niin iso tontti jakautui siis vuonna 1958 kolmeen osaan.

Oman tonttinsa hankkivat Eva ja Aarre Heino ja toisen osan osti Henny Heino (sittemmin Hynnälä). Pian tämän jälkeen Usko ja Aune Syrjälä ostivat omansa. He asuivat ensin vanhassa puutalossa, mistä vielä on jäljellä perennojen ympäröimä kivijalka Mielikintien kulmassa. Sitten he rakensivat itselleen talon, missä edelleenkin asuvat.

Syrjälät myivät tontin Heikki Louhelle, joka myi sen edelleen Anja ja Veikko Kuhmosen
perheelle. Veikko työskenteli työnjohtajana silloisessa Vihdin Sähkö Oy:ssä.
Sairastuttuaan hän myi tontin Jorma Koivuniemelle, joka rakensi talon, jonka
Laaksoset nyt omistavat. Tämän talon osoite on Albertinkatu 5. (Esko
Kuhmosen antama tieto)

Albertinkatu 7:n (Jussila) omistajat ovat edelleen (maaliskuu 2002) Eva ja Aarre Heino. Heillä on alkuperäisestä Jatkolan alueesta 2750 neliömetriä, 250 neliömetriä lisämaata he ostivat Salosen tontista saadakseen L-kirjaimen muotoisesta tontista suorakaiteen muotoisen.(Tällä tontilla oli jossain vaiheessa aikaisemmin asunut korihuonekalujen tekijä Yliluoma).

Albertinkatu 9:n (Tonttula) omistaa Henny Hynnälä.

(Veikko Hellen, Aili Hellen, Eva Heinon, Henny Hynnälän, Tellervo Tyllin, Irja Kullaan ja Anna Liisa Reinikaisen antamista tiedoista koonnut Ritva Miettinen)

Laaksosen perheen talo, Albertinkatu 5. Kuvannut Vesa Valtonen syyskuussa 2000.

 

Kaivola / Albertinkatu 10 Tapiola / Albertinkatu 12 - 18