Nummelan kylähistoria      Hannankatu

Tehty 20.1.2010



Vanha-Nummelan
puiston kirsikkatarha
ja
Kaarenkierroksen kuntopolku


Nummelan keskustan karttoihin on merkitty Vanha-Nummelan puisto. Puhekielessä puisto tunnetaan Väinämöisenpuistona. Vanha-Nummelan puiston kortteli rajoittuu Pisteenkaareen, Asemantiehen, Väinämöisentiehen ja Hannankatuun. Korttelin sisään johtavat polut: Lillipolku Pisteenkaarelta, Nöösipolku Asemantieltä, Keskivarinpolku ja Tassukkapolku Väinämöisentieltä sekä avaamaton Kloppipolku Hannankadulta. Vihdin murteella pikkupojat ovat nöösipoikia. Keskivarinpolku kertoo lähistöllä sijainneesta Kestikievarista.

Vanha-Nummelan puiston Vihdin kunta perusti 1980-luvun alussa. Tasainen pelto muokattiin kumpuilevaksi tuomalla kentän reunoille runsaasti täytemaata. Mikko Yli-Rosti muistaa olleensa syksyllä 1984 kyntämässä ja muokkaamassa puistoa nurmikenttien istuttamista varten. Samaan aikaan istutettiin myös erilaisia puita ja pensaita. Keskelle rakennettiin pieni pallokenttä. Se jäädytetään talvisin luistinradaksi. Alueelle on rakennettu myös kaksi lasten leikkitarhaa. Niistä suurempi on upeassa koivikossa, joka ulottuu Hannankadulle saakka. Kunta huolehtii puistostaan hyvin. Nurmikentät leikataan säännöllisesti kesäisin ja luistinrata pidetään talvisin kunnossa. Talvikunnostus tehdään myös Kaarenkierrokselle, jopa niinkin runsaslumisena talvena kuin 2009-2010.


Talvisia näkymiä Kaarenkierrokselta. Kuvannut Mikko Yli-Rosti tammikuussa 2010.

Elokuussa 1994 istutettiin 15 kirsikkapuuta Kaarikeskuksen pihan viereiselle kumpareelle. Puisto rakennettiin muistoksi japanilaisnuorten vuosittaisista vierailuista vihtiläisperheissä kesästä 1979 alkaen. Kunnanpuutarhuri Teuvo Vessman oli hankkinut kirsikkapuiden taimet ja kaivattanut kuopat puiden istuttamista varten. Tilaisuuteen 4.8.1994 oli kokoontunut paljon väkeä. Vihtiläisperheiden  ja heidän vieraittensa lisäksi istutuspuuhiin osallistui myös  kunnan johtohenkilöitä ja Fukuin maakunnan varakuvernööri Japanista.




Vasemmalla seisomassa japaninkielen tulkki Aki Karikoski. Fukuin maakunnan varakuvernööri pitää istutettavaa puuta pystyssä Vihdin kunnanvaltuuston puheenjohtaja Markku Pohjolan kanssa. Oikealla kansanedustaja Päivi Varpasuo kaataa vettä punaisesta sangosta. Edessä selin kunnanpuutarhuri Teuvo Vessman.




Kirsikkapuuta istuttamassa Pentti ja Pirkko Karikoski, Anja Korpela-Ahola juhlan kunniaksi pukeutuneena Hämeen kansallispukuun ja vedenkaadossa Sirkkaliisa Sahramaa. Teologit Pentti ja Pirkko Karikoski tekivät elämäntyönsä Japanissa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon opettajina. Pentti Karikoski ja Anja Korpela olivat luokkatovereita Hämeenlinnan yhteiskoulussa 1940-luvulla.



Viisi vuotta myöhemmin elokuussa 1999 japanilaisvierailun aikaan kirsikkapuistossa oli uusi tapahtuma. Vihtiläis-japanilaisen ystävyyden muistoksi puiston reunalle istutettiin muistokivi, jossa metallilaatassa on seuraava teksti: ”Vaikka eläisin sata vuotta, maailma olisi sama, kirsikankukat, lumi valkoinen, kuu pyöreä (Teiryu)”. Japanilaisen runon suomennos on Tuomas Anhavan. 


Vanha-Nummelan puiston kirsikkapuut tammikuussa 2010. Kuvannut Mikko Yli-Rosti.

Kaarenkierroksen rakentaminen 


Tammikuussa 2008 lähetti Anja Korpela-Ahola Vihdin kunnalle ehdotuksen ikäihmisten kuntopolun rakentamisesta Vanha-Nummelan puistoon. Perusteluissa kerrottiin, että puiston ympärillä olevissa kerrostaloissa asuu paljon ikääntyneitä kansalaisia. Pelkästään Kaarikeskuksessa asuu n. 70 vanhusta tai vammaista henkilöä. Lisäksi Kaarikeskuksessa järjestettäviin vapaa-ajan toimintoihin osallistuu huomattavan paljon etelävihtiläisiä ikäihmisiä. Monet asukkaista kiertävät korttelin päivittäin joko kävellen, sauvakävellen tai rollaattoria työntäen. Pyörätuoleissa istuvia ulkoiluttavat Suomen Punaisen Ristin SPR:n vapaaehtoiset avustajat.

Kuntalaisaloite ikäihmisten ja vammaisten liikuntakäyttöön soveltuvan polun rakentamisesta  kuntolaitteineen ja levähdyspaikkoineen sai Vihdin kunnassa hyvän vastaanoton. Liikuntatoimi ja yleisten alueiden suunnittelijat ja rakentajat ryhtyivät heti ehdotusta toteuttamaan kunnanpuutarhuri Teuvo Vessmanin johdolla. Suunnittelu käynnistyi ja vuoden 2009 talousarvioon varattiin määrärahat. Kuntopolkua  ryhdyttiin rakentamaan keväällä, kun lumet olivat sulaneet. Suunnittelijat keksivät myös hyvän nimen Kaarenkierros.

Liikuntapaikka on 160 metriä pitkä ja pari metriä leveä joustavalla asfaltilla päällystetty kävelytie. Se lähtee Lillipolulta Kaarikeskuksen takanurkalta, ohittaa pallokentän ja kiertää kirsikkapuiston ja päättyy lähelle lasten leikkitarhaa. Kierroksen varrella on viisi sinistä metallista ulkoliikuntalaitetta. Niiden alkuperämaa on Kiina. Pallokentän vierellä on pitkä siksakmallinen tukikaide vierellään tauluja, joissa annetaan kävelyvinkkejä. Lyhyempi kaide on tarkoitettu lihasten venyttelyyn. Kierroksen toisessa päässä on iso Lappset Groupin, rovaniemeläisen leikkipaikkavalmistajan,  suunnittelema ja rakentama monitoimilaite, jossa mm. voi harjoittaa tasapainoaan ja venytellä eri lihasryhmiä. Kaarenkierroksen laitteet soveltuvat kaikenikäisille, vanhuksille, vammaisille, työikäisille ja koululaisille.

Kaarenkierroksen varrella on myös levähdyspenkkejä. Uusia puitakin on istutettu mm. hyvin korkeiksi kasvavia pylväshaapoja. Kukkaistutuksillekin on varattu paikka ja kirsikkapuiston keskeinen sijainti korostuu.  


Vihdin liikuntalautakunta ja vanhusneuvosto järjestivät Kaarenkierroksen avajaiset 19. toukokuuta v. 2009. Samana päivänä kirsikkapuihin avautuivat ensimmäiset kukat.  Pallokentälle oli pystytetty suuri juhlateltta, jonka päädyssä Nummelan Martat tarjosivat virvokkeita. Teltta osoittautui aivan liian pieneksi. Avajaisiin tuli yli 200 liikunnasta kiinnostunutta kansalaista heidän joukossaan monta kunnallispoliitikkoa ja kunnanjohtoa. Kovaäänislaitteiden avulla yleisö pystyi kuitenkin seuraamaan ohjelmaa ja osa siitä tuotiin teltan ulkopuolellekin. Nummelan Soittokunta soitteli reipasta musiikkia, pidettiin useita puheita ja tuotiin tervehdyksiä. Juhlapuheen piti terveystiedon tohtori, kehittämispäällikkö Satu Pajala Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta. Hän luokitteli Kaarenkierroksen rakentamisen merkittäväksi suomalaiseksi liikuntateoksi. Tahko Pihkalaa lainaten hän muistutti, että ”Emme lopeta liikkumista, kun ikäännymme, vaan ikäännymme, kun lopetamme liikkumisen”.  

Kaariklubilaiset mölkkyä pelaamassa 6.7.2009. Klubi kokoontuu kesäisin kerran viikossa pallokentällä ja Kaarenkierroksen puistossa.

 
Vihdin kunnan liikuntatoimi järjestää opastuskierroksia laitteiden käytöstä ja lukuisat ryhmät muiltakin paikkakunnilta ovat käyneet tutustumassa Kaarenkierroksen liikuntapuistoon. Radan rakentaminen ja laitteiden hankinta maksoivat 45.000 euroa, josta Vihdin kunta sai avustuksena takaisin 8.000 euroa. Vanha-Nummelan puiston suunnittelussa ja  rakentamisessa alusta asti mukana ollut kunnanpuutarhuri Teuvo Vessman huokaisi tyytyväisenä: ” Nämä ovat pitkiä projekteja, nyt puisto on valmiiksi rakennettu”.  



Nummelaneuvokset Helena Laustio (vas) ja Anja Korpela-Ahola avasivat Kaarenkierroksen leikkaamalla polunpäähän kiinnitetyn sinivalkoisen nauhan. Vasemmalla nauhaa pitelemässä Vihdin Eläkeliiton puh.joht. Aarre Lehtonen ja oikealla Vihdin vanhusneuvoston puheenjohtaja kunnanvaltuutettu Eija Sinikka Jokinen pyytää muistoksi palasen nauhasta. Nummelan Kilta nimeää vuosittain Nummelaneuvoksen Viljonpäivän konsertissa tammikuun lopulla. Anja Korpela-Aholan nimitys on vuodelta 2008 ja Helena Laustion vuodelta 2009.  He ovat ensimmäiset naispuoliset neuvokset, parikymmentä vuotta nimitystä on jaettu vain miehille. Nummelaneuvoksen tunnus on punainen baretti.

Kaarenkierroksen laitteita

Sini Sahramaa kuvasi 6.7.2009 Kaarenkierroksen laitteita vieraillessaan virolaisen Astrid Kukk’in kanssa tutustumassa Kaarikeskukseen. Laitteiden käyttöä esitteli  Anja Korpela-Ahola.



KAARENKIERROSRÄPPI  19.5.2009.  

Kaarenkierros mummo huus
leikkipuisto ihka uus
meikäläistä liikuttaa!

Mitäs täällä puuhataan
pitääks ottaa tosissaan
leikkiä vai vakavaa?

Leikin kautta liikkujaan
voimaa tulee aina vaan
kroppa sitä rakastaa.

Kivut, monet kolotukset
laiskamadon seuraukset
liikkumalla katoaa.

Liikkuessa läski sulaa
lanne heiluu hula-hulaa
vaariakin naurattaa.
HAH HAH HAH HAH HAA  

Vihdin liikuttajaväki     
aidon tarpeen tässä näki     
määrärahat varasi. 
Päättäjätkin saatiin mukaan  
ideaa ei kiellä kukaan            
rahahanat aukeni.  
Puutarhurit, kenttäläiset,       
rakentajat, vihtiläiset,                
kaaren oivan toteutti.  

Reitin varren kirsikat             
keväänkorvan kukkijat
ystävistä muistuttaa.

Kiepu siellä, loiki täällä
liikkua voit joka säällä
penkeillä saat levähtää.

Kierrä kerran, kierrä kaks
olos tunnet paremmaks
aurinko jo pilkistää!

Kaarenkierros kansan saa          
leikkipuistoon liikkumaan
tämähän on ihanaa!
IHANAA! IHANAA! IHANAA!

             

Teksti ja räppi Anja Korpela-Ahola