Harrastukset   Soittokunta


Kalervo Lehtonen muistelee


Kalervo Lehtonen (*1928 Vihti) on marraskuussa 2009 kertonut:

Aloitin soittoharrastukseni Nummelan torvisoittokunnassa vuonna 1949. Räätäli Väinö Louhi toimi silloin soittokunnan johtajana. Alkuun soitin Es-kornettia, myöhemmin enemmän trumpettia.
Väinö Louhi opetti meitä nuoria soittamaan. Aluksi harjoittelimme mestarin kotona Kanervalassa ja myöhemmin myös kansakoulun veistoluokassa.  Harjoituksia pidettiin kaksi kertaa viikossa pari tuntia kerrallaan. Soittokuntaan kuului noihin aikoihin  7-10 soittajaa. Ennen sotia toimineesta torvisoittokunnasta  olivat vielä jonkin aikaa mukana Martti Alirosti ja  soittokuntaa aikoinaan johtanut Luukas Leopold Hietanen.

Sotien jälkeen otettiin käyttöön kunnantalon ullakolla säilytetyt soittimet. Joillakin oli oma soitin. Jokainen huolehti omasta soittimestaan ja harjoitteli  kotona.
Väinö Louhi teki valtavan työn soittajien parissa.  Hän teki esim. itse tavalliselle paperille kauniilla käsialallaan jopa nuottiviivat ja kopioi nuotit.

Harjoiteltuamme vuoden  verran  esim. marssia ”Kevät on tullut” ja joitakin kansanlauluja, oli ensimmäinen esiintymisemme, kun soitimme vappuaamuna puukoulun rinteessä. Myöhempinä vuosina soitimme vappuna perinteisesti Matkustajakodin parvekkeella. Eräänä vappuna soitettuamme parvekkeella siirryimme kirkonkylään, mistä kulkueena edelleen Irjalan hautausmaalle soittamaan.
Soitimme myös erilaisissa  tapahtumissa, esim. Vihdin kunnantalolla ja kentällä, Vihdin Meijerillä, Leppärlän Maamiesseuran talolla, osuuskauppojen juhlissa  jne.


Nummelan torvisoittokunnan jäseniä kivikoulun ala-aulassa 1950-luvun alussa:
vasemmalta Leopold Hietanen, Seppo Merikallio, Aarne Rantanen, Väinö Louhi, Jouko Helle, Juhani Vironen, Jyrki Helle, Martti Alirosti, Kalervo Lehtonen ja  soittokunnan johtaja Matti Rounioja.


Vuonna 1955 muutin Espooseen ja aloitin työni palomiehenä Helsingin kaupungin palokunnassa, jolloin samalla siirryin Helsingin kaupungin Palokunnan Soittokuntaan.