Harrastukset 


NUMMELAN
SOITTOKUNTA


Soittokunnan juuret ovat 1880-luvun lopulla, kun nahkuri G.W. Savon perusti soittokunnan Vihdin raittiusseuraan.  Seura jakaantui 1896 kahtia pohjoiseksi ja eteläiseksi seuraksi. Nummelan soittokunta jäi eteläiseen raittiusseuraan. (Myllyniemi: Vihdin historia s.309-311)

Soittokunnalla oli silloin tiukat säännöt, joissa sanottiin mm. , että päätorvensoittajan  piti tehdä  raittiuslupaus ja sivutorvensoittajankin olla kohtuuden mies.
Nummelan soittokunnan tiedetään huolehtineen musiikista kesäkuussa 1907 pidetyssä kansanjuhlassa Nummelan silloisella torilla ja esiintyneen saman vuoden syyskuussa  Nummelan kansakoulun vihkiäisissä.  (Ketola: Kestävällä tiellä s. 120) Mahdollisesti johtajana oli Luukas Leopold Hietanen, jonka tiedetään olleen soittokunnan ensimmäisiä johtajia.  Väinö Louhi soitti myös jo tässä tilaisuudessa.

Perinteikkään Nummelan torvisoittokunnan toiminnassa oli maailmansotien välisenä aikana mukana myös lähiseudun tilallisia, kuten Martti Alirosti ja Ilmari Sellgren. (Ketola: Kestävällä tiellä s. 268). Pekka Laustio on kertonut, että hänen isoisänsä Tuusan isäntä Kalle Sammalkari ja Hurrin isäntä Ilmari Sarajuuri (ent. Lanaeus) soittivat myös oman kylän soittokunnassa. Alirosti  ja Sammalkari  soittivat trumpettia ja Sellgrén tuubaa ja baritonia. 1930-luvulla mukana oli myös Toivo Nurmi, jonka soittimet olivat trumpetti ja Es-kornetti.


Vanhankirkonniemellä 24.6.1930 pidettyyn lippujuhlaan lähtö kunnantalon edestä. Koululaiset kantavat Suomen lippuja. Kulkuetta järjesteli kunnallisneuvos Artturi Hiidenheimo (ehkä tummassa puvussa takana portailla). Kuvassa tunnistettu Luukas Leopold Hietanen ja Toivo Nurmi. (Eino Ketolan Vihdin historian 1. osassa sivulla 52 on kuva, jossa kunnallisneuvos Hiidenheimo on lasten luona, mutta soittokuntaa ei kuvassa näy.)



Ilmari Sellgrén on perhepiirissä kertonut mieleenpainuneesta juhlatilaisuudesta, joka Vihdin seurakunnalla oli Vanhankirkonniemessä. Siellä soitti Nummelan soittokunta ja Sellgrénillä oli soolo-osa, jonka hän muisti eräänä elämänsä kohokohtana.
1950-luvulla Ilmarin poika Eero Sellgrén soitti jonkin aikaa soittokunnassa. Harjoituksista hän kuuluu usein menneen tapaamaan tulevaa vaimoaan Hyytiäisen Irmaa Ojakkalaan.  Myöhemmin työt kotitilalla veivät kuitenkin niin paljon aikaa, että soittoharrastus piti jättää. (Kertonut Irma Sellgrén) 

Iäkkäämmät kyläläiset ovat muistelleet, että ilmeisesti myös Kattilamäen veljekset,  Alpertti (Albert) ja Almus Nyman olivat aikoinaan soittokunnassa.
Kirsti Hiltunen (o.s. Helle) on kertonut, että 1930-luvun puolivälissä Vappu-tapahtuma, jossa soittokunta soitti, pidettiin työväentalo Rientolan pihalla.

Sotien aikana soittokunnan toiminta oli keskeytynyt ja torvet, tai ainakin osa niistä oli käytössä rintamalla. Sotien jälkeen haettiin käyttöön torvet, joita oli piiloteltu Vihdin Meijerin vintillä ja Nummelan Seuratalon suojissa. Torvien löydyttyä soittokunnan toiminta lähti taas käyntiin räätälimestari Väinö Louhen johdolla vuonna 1947.

Vähittäismaksusopimus vuodelta 1956

 

Pieni ryhmä ulkona, ilmeisesti jollakin lavalla. Vasemmalla soittokunnan johtaja Väinö Louhi. Takana vasemmalta Jouko Helle, Aarne Rantanen, Arto Järvensivu ja Jyrki Helle. Edessä Seppo Merikallio, Pertti Merikallio ja Kalervo Lehtonen.




1950-luvun alkupuolella soittokunta matkasi ”keikalle”  kuorma-auton lavalla. Kuvassa osuusliike Auran autolla. Vasemmalla soittokunnan johtaja Väinö Louhi.



Väinö Louhen jälkeen soittokuntaa johti Matti Rounioja 1950-luvun alkuvuosina. Jyrki Helle on kertonut, että Rounioja soitti Helsingin rautatieläisten soittokunnassa ja asui Helsingissä.  Hän kävi linja-autolla Nummelassa johtamassa soittokuntaa.


1950-luvun alussa kivikoulun aulassa otetussa kuvassa ovat Luukas Leopold Hietanen, Seppo Merikallio, Aarne Rantanen, Väinö Louhi, Jouko Helle, Juhani Vironen, Jyrki Helle, Martti Alirosti, Kalervo Lehtonen.  Soittokunnan johtajana oli silloin Matti Rounioja. Harry Åkerman liittyi soittokuntaan myös 1950-luvun alkupuolella, mutta puuttuu tästä kuvasta.



Kuva otettu Nummelan koulun keittola- ja veistoluokkarakennuksen seinustalla. Soittokunta harjoitteli tuolloin veistoluokassa.
Takana vasemmalta Jouko Helle, Arto Järvensivu, Aarne Rantanen
Edessä vasemmalta Kalervo Lehtonen, Pertti Merikallio ja Jyrki Helle. 




Perinteinen Vappusoitto Nummelan matkustajakodin  parvekkeella.
Takarivissä vasemmalta oven takana näkyy vain Jyrki Hellen alttotorvi, hänen jälkeensä Aarne Rantanen (tuuba), Asko Heino (tuuba), kuvan oikeassa etureunassa Väinö Louhi soittaa kornettia,  hänen vieressään Leo Karilahti pitää nuotista kiinni,  pikkupoika Väinön edessä on Vesa Helle (Vesa syntynyt 1950), seuraavana Jouko Helle (baritontorvi), Mikko Långström (tenoritorvi), Pertti Merikallio (tenoritorvi), parvekkeen etureunassa takana Seppo Merikallio aurinkolasit päässä, hänen vieressään luultavasti Kalervo Lehtonen (kornetti).  Kuvannut Ari Helle ilmeisesti vuonna 1953.


 

Soittokunta kivellä. Edessä vasemmalla soittokunnan johtaja Aksel Hammar, hänen takanaan Jouko Helle ja Juhani Vironen. Hammarin vieressä istuvat Seppo Merikallio, Martti Alirosti ja oikealla Kalervo Lehtonen. Takana keskellä Jyrki Helle, Aarne Rantanen ja oikealla Väinö Louhi. Kuvan omistaa Timo Roms.


Matti Rouniojan jälkeen soittokuntaa johti Aksel Hammar. Hän tuli Luontolaan v. 1953. Käydessään kahvilla retkeilymajassa, jota Elli Louhi piti Haapakylässä, tuli tietenkin puhe soittokunnasta. Näin Aksel Hammar tuli soittokuntaan v. 1954.  Hän sävelsi Elli Louhen 60-vuotispäivälahjaksi vuonna 1956 Elli-valssin.  Elli-valssi on edelleen soittokunnan ohjelmistossa.





Aksel Hammarin 70-vuotispäivää vietettiin joko vuonna 1956 tai 1957 Haapakylässä Louhen perheen omistamassa Kulmalassa. Paikalla oli sekä nummelalaisia että tervakoskislaisia soittajia. Aksel Hammar kukitettuna. Hänen vieressään Seppo Merikallio ja Sepon takana Mikko Långström. Samassa rivissä keskellä Jyrki Helle. Eturivissä 4. vasemmalta on Harry Åkerman.  Aivan oikealla seisoo Jouko Helle ja takana oven suussa näkyy Aarne Rantanen.



Väinö Louhi ja Martti Alirosti olivat mukana soittokunnassa vielä Rouniojan ja Hammarin johtaessa.

Aksel Hammarin muutettua pois paikkakunnalta, soittokunta oli jonkin aikaa ilman johtajaa. Silloinen Kansalaisopiston johtaja Valve Valolahti otti yhteyttä paikkakunnalla olleeseen opettaja Seppo Peltomaahan, josta tuli vuonna 1966 soittokunnan uusi johtaja.  Seppo Peltomaa  johti soittokuntaa 1966 – 1974.


Nummelan soittokunta Keskipisteellä Kukko-talon edessä vuonna 1969. Vasemmalta Ilkka Laakso, Seppo Merikallio, Harry Åkerman, Jouko Helle, Aarne Rantanen (näkyy vain vähän), Leo Karilahti, sitten joku vieraileva tuubisti (aurinkolasit silmillä), Aulis Eskelinen, Jyrki Helle. Johtaja Seppo Peltomaa selin. Pikkupojat edessä Sakari Åkerman ja Esko Kuhmonen.



Itsenäisyysjuhla 6.12.1971


Vihdin kunnan toimitalon vihkiäisjuhla 10.12.1972



Ilkka Laakso syksyllä 2008 soittoleirillä Vihdin Pirtillä Moksissa.

Vuonna 1974 soittokunnan johtajaksi tuli muusikko Ilkka Laakso (*1943 Vihti), joka soitti ammatikseen käyrätorvea Radion Sinfoniaorkesterissa ja oli aikaisemmin  ollut avustamassa silloin tällöin  myös Nummelan  soittokuntaa.

Sotilassoittajakoulutuksen saanut Ilkka Laakso tuli vuonna 1963 käyrätorvensoittajaksi vastaperustettuun Helsingin oopperaorkesteriin. Sieltä hän siirtyi käyrätorvensoittajaksi Radion Sinfoniaorkesteriin vuonna 1965. Eläkkeelle hän jäi RSO:sta vuonna 2003.

Suomen Puhallinorkesteriliiton myöntämän kultaisen ansiomerkin Ilkka Laakso sai huhtikuussa 2003. Kunniakirjassa lukee ”Kiitollisena tunnustuksena puhallinmusiikin hyväksi suorittamastasi erittäin arvokkaasta työstä”.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen myönsi Ilkka Laaksolle director musicesin arvonimen marraskuussa 2004.


Jyrki Helle ja Harry Åkerman ojentavat Ilkka Laaksolle Suomen Puhallinorkesteriliiton ansiomerkin ja kunniakirjan Lankilan harjoitteluhuoneella 14.4.2003. 




Ilkka Laakson kotona 27.11.2004. Jyrki Helle, Harry Åkerman ja Hannu Purola tulivat onnittelemaan Ilkka Laaksoa tasavallan presidentti Tarja Halosen myöntämän director musices-arvonimen johdosta.

Harjoittelupaikat

Harjoittelupaikat ovat aikojen kuluessa muuttuneet. Kun koulun keittolarakennus purettiin uuden koulun tieltä, sai soittokunta käyttää yhtä luokkahuonetta harjoitustilanaan. Ala-asteen koululta soittokunta siirtyi yläasteen koulun kemian luokkaan. Välillä (vuonna 1983) harjoittelupaikkana oli Ladonta-Hakan tilat (Hannu Purolan yritys). Syksyllä 1983 päästiin Lankilan päiväkodin tiloihin, missä soitettiin vuoden 1986 syksyyn. Sitten soittajat siirtyivät, Laakson entisen puusepänverstaan vanhaan kiillottamoon (1986-1987). Harjoitustila oli aivan liian pieni. Matti Koponen teki v. 1987 kansalaisopiston kanssa vuokrasopimuksen Suomen Ruuvitukun yhdestä hallin päädyn puolikkaasta soittokunnan harjoitustilaksi. Nykyisin halli on Huoltokolmion (Olli Katavan) omistuksessa. Soittokunta muutti vuonna 1993 samaisen hallin toiselle puolelle ja harjoittelee siellä edelleen. Tähän harjoitustilaan soittokunta on erittäin tyytyväinen, sillä siellä voi käydä harjoittelemassa milloin vain. Kerrostalossa asuvalle puhaltajalle tämä on ihannetilanne.

Hiiden Opisto maksaa puolet vuokrasta, soittokunta toisen puolen. Nummelan Soittokunta toimii Hiiden Opiston opintopiirinä. (Ilkka Laakson haastattelu Vihdin Uutisissa huhtikuussa 1997)
Soittokunta harjoittelee kaksi kertaa viikossa maanantaina ja keskiviikkona klo 18 – 19.30.



Harjoitushuoneella Lankilassa vuonna  1999. 
Takana seisomassa vasemmalta: Kalle Turunen, Ilkka Mehtonen, Veijo Putkonen, Pekka Mäkinen, Harry Åkerman, Börje Vaittinen, Antero Koivisto, Timo Reinikainen, Jyrki Helle, Ilkka Laakso, Kai Aaltonen.   Istumassa vasemmalta: Pekka Lindstedt, Hannu Purola, Päivi O´Leary, Seppo Karhemaa, Veli Saaristo.


 

Harjoitushuoneella Lankilassa vuonna 1999. Vasemmalta: Jyrki Helle, Harry Åkerman, Ilkka Mehtonen, Börje Vaittinen, Kai Aaltonen, Päivi O´Leary, Ilkka Laakso.



Harjoitushuoneella Lankilassa vuonna 2002. Edesä vasemmalta: Aulis Mäkelä, Ilkka Laakso, Harry Åkerman. Takana vasemmalta: Veli Saaristo, Timo Reinikainen, Pekka Lindstedt, Antero Koivisto (tummat lasit) ja Teppo Viljanen.

Useiden vuosien ajan soittokunta on aloittanut harjoituskautensa soittoleirillä Moksissa Vihdin Pirtillä. Tehokkaan harjoittelun, yhdessäolon, saunomisen ja ruokailun myötä soittokunta kehittää hyvää yhteishenkeä. 

Soittoleirikuvia Vihdin Pirtiltä Moksista 

Syksyllä 2005:


Vasemmalta: Pertti Otranen, Teppo Viljanen.



Takana vasemmalta: Veijo Putkonen, Kaj Aaltonen, Oiva Isojärvi (Nummen torvisoittokunnan johtaja), Eino Takalo-Eskola. Edessä Heikki Koivusilta, Päivi O'Leary ja Jyrki Helle.

Syksyllä 2007:


Takana vasemmalta: Kaj Aaltonen, Mikko Rautanen (Ilkka Laakson entisiä työkavereita, soitti
RSO:ssa kontrabassoa, nyt harrastaa tuuban soittoa), Eino Takalo-Eskola (samoin Ilkka Laakson työkaveri RSO:n tuubisti).
Edessä vasemmalta: Vesa Hellgren, Harry Åkerman, Antti Koski. (Vesa ja Antti Ilkka Laakson entisiä oppilaita)


Takana Heikki Koivusilta (entinen RSO:n bassopasunisti), edessä vasemmalta: Pekka Lindstedt, Seppo Karhemaa, Hannu Purola. ( Seppo Karhemaa on soittokunnan varajohtaja ja tekee paljon sovituksia soittokunnalle) Harmillista, että tästä saksofonisektiosta puuttuu Timo Reinikainen, joka on ottanut kuvia.

Elokuussa 2008:


Takana vasemmalta: Veijo Putkonen, Kalle Turunen, Tuija Ronimus, Eino Takalo-Eskola,
seuraavassa rivissä vasemmalta: Antero Koivisto, Teuvo Nissinen, Pasi Ronimus, Kari Kinnunen, edessä Päivi O´Leary ja Jyrki Helle.
Ronimukset ja Takalo-Eskola ovat vierailevia muusikoita Hyvinkäältä.


Takana vasemmalta: Veijo Putkonen, Kalle Turunen, Tuija Ronimus (näkyy vain tuuba),
edessä vasemmalta: Pekka Mäkinen, Antero Koivisto, Teuvo Nissinen, Pasi Ronimus.


Vasemmalta: Veli Saaristo, Anne Puisto, Riitta Sinkkonen.

Soittokunnan koko

Louhen ajan soittokunnassa oli kymmenkunta soittajaa. Nykyisin vahvuus on noin 20. Naissoittajia on 4. Soittajien keski-ikä on noin 56 vuotta. Nuoria kaivataan lisää. 


Soittokunnan toimihenkilöt

Nummelan soittokunta ry  rekisteröitiin vuonna 1982. Soittokunta ry:n puheenjohtajana on toiminut Jyrki Helle vuosina 1982-2008, hänen jälkeensä Timo Reinikainen (edelleen), rahastonhoitajana Harry Åkerman (1982-2008), hänen jälkeensä  Riitta Sinkkonen (jatkaa edelleen), sihteerinä Hannu Purola (1982-1990) , hänen jälkeensä Päivi O´Leary (edelleen).  Varakapellimestareina toimivat Seppo Karhemaa ja Timo Reinikainen.
He ovat muutenkin tärkeitä henkilöitä soittokunnalle, Seppo tekee maukkaita sovituksia ja  Timo säveltää ja sovittaa.


Monien nummelalaisten sekä soittokunnan entisten ja nykyisten jäsenten antamista tiedoista koonneet Ulla-Maija Laakso ja Ritva Miettinen. Kuvat ovat soittokunnan tai sen jäsenten arkistoista ellei toisin mainita.

Päivitetty  26.11.2012

Soittokunnan jäsenten muisteluja

- Kalervo Lehtonen muistelee

- Leo Karilahti muistelee

- Ilkka Laakson kertomaa tehty 4.8.2010

- Harry Åkermanin muisteluja tehty 26.11.2012

- Veijo Putkonen ”Onko Nummelassa soittokuntaa”  tehty 4.8.2010