Nummelan kylähistoria      Ilmarisentie

Tehty 28.2.2014



PUISTOLA

Ilmarisentie 33




Valmistumassa oleva Puistola.


Vuonna 1938 Väinö ja Anni Färm pääsivät muuttamaan omaan hirsirakenteiseen taloonsa Puistolaan. Talon rakentajana oli omistajan ohella paikallinen kirvesmies Aleksanteri Kauhajärvi.

Suuri tontti (3000 neliömetriä) on noin kilometrin päässä Nummelan Keskipisteeltä Lohjantien alapuolisessa rinteessä. Sinne kuljettiin Lohjantieltä Merivirran talon (Kotirinne) vierestä.

1930-luvun puolivälissä Färmit asuivat Huhdanmäentien varrella Vuorensyrjä I:ssä ja sen jälkeen Ridalin alueen Lemmenheitoksi kutsutussa talossa, mistä käsin perheen vanhin poika Keijo aloitti koulunkäyntinsä.


Puistolan lasitetun verannan seinustalla. Takana Anni ja Väinö Färm, hänen edessään Pauli Färm ja oikealla edessä Keijo Färm. Väinö Färmin vieressä Anton Koivu. Edessä  seisovat naapurin lapset Eeva ja Eero Hiidenvesi.

Uudessa talossa oli aluksi keittiö ja kamari, myöhemmin myös yläkerrassa keittiö ja kamari. 1950-luvulla ulkoportaat muutettiin pyöreiksi ja myöhemmin tehtiin portaiden päälle katos. Taloa on uudistettu 1970-luvulla. Sen alkuperäinen punainen väri on vaihtunut vaalean vihertäväksi.


Punaiseksi maalattuun taloon on rakennettu parveke.


Pihan hedelmäpuut ovat kasvaneet.
 
Piharakennuksessa oli sauna sekä myöhemmin Timo-pojan verstas, missä hän teki erilaisia metallitöitä. Autotalli oli aluksi pihaan johtaneen tien toisella puolella. Nyt pihalla on kaksi tallia.

Puutarhassa oli omenapuita, marjapensaita sekä hyötykasvimaa. Tontilla oli oma kaivo.

Saunarakennus on edelleen alkuperäisen Puistolan tontilla.

Väinö Leonard Färm (*1905 Vihti) oli ammatiltaan kuorma-autonkuljettaja ja työskenteli mm. Osuusliike Auran palveluksessa. Myöhemmin hänellä oli oma kuorma-auto. Anni Adele Färm (*1907 Vihti; o.s. Sjöblom) kävi töissä mm. Luontolan kylpylässä. Kotipuutarhassa hän kasvatti mm. mansikoita, joita vei myyntiin Luontolan asiakkaille.

Färmit olivat avioliiton alkuvuosina mukana työväenyhdistys Elon toiminnassa, Anni ravintolatoimissa ja Väinö järjestysmiehenä.

Färmien perheeseen kuului 3 poikaa:

Keijo Leonard (*1929 Vihti),
Pauli Erik (*1932 Vihti) ja
Timo Juhani (*1944 Vihti).



Väinö Färm (oikealla) juurikasmaata haraamassa Hemmilän rantapellolla.


Väinö Färm Osuusliike Auran Citroen-kuorma-auton sivulla ja Sven Hietanen istumassa puskurilla.



Osuusliike Auran kuorma-auto Puistolan saunan takana. Auton luona leikkimässä Timo Färm (vasemmalla) ja naapurin poika Markku Aho lokasuojan päällä.


Väinö ja Pauli Färm nykyisen Ilmarisentien tuntumassa. Taustalla oikealla näkyy Lohjantien varrella olleen Merivirran talon (Kotirinne) kattoa ja ulkorakennuksia.


Väinö Färm (auton edessä) apumiehineen rankojen ajossa. Kuorman vieressä vasemmalla Arvo  Långström ja oikealla Martti Viman.




Väinö ja Anni Färm (vasemmalla) vihtatalkoissa.


 
Anni ja Keijo Färm sekä oikealla Tyyne Merikallio sitomassa viljalyhteitä.


Anni Färm sekä omat pojat Keijo (oikealla) ja Pauli (keskellä)  sekä naapurin poika Pauli Merivirta (vasemmalla).


Keijo ja Pauli Nummelan Keskipisteellä.


Äiti Anni Färm ja nuorin pojista Timo. Kuva on ehkä vuodelta 1950. 



Timo nyrkkeilee.



Timo isoveljensä Keijon tekemässä polkuautossa.


Timo kokeilee naapurissa asuneen poliisin Kosti Niemisen Royal Enfield moottoripyörää.


                            Keijon rippikuva


Paulin rippikuva



Keijo ajelee omalla Ariel-merkkisellä moottoripyörällään Puistolan saunarakennuksen takana nykyisen Ilmarisentien tuntumassa. Kuva on 1950-luvun alkupuolelta.

Keijo Färm työskenteli puhelinasentajana mm. Helsingin Puhelinyhdistyksen palveluksessa. Helsingin vuosien jälkeen hän on palannut Nummelaan ja rakennuttanut vuosina 1974-1976 Puistolan tontin alaosaan yksikerroksisen keltatiilisen talonsa, missä hän asuu vaimonsa Elvi Annelin kanssa. Pihalla on myös suuri vuonna 1995 rakennettu autotalli. Uuden kiinteistön osoite on Ilmarisentie 31.

Köynnösruusut kukkivat Keijo ja Elvi Färmin talon seinustalla. Takana näkyy vanha Puistola.


Keijo ja Elvi Färmin talo syksyllä 2013. Kuvannut Reijo Jalava.


Pauli Färm oli ammatiltaan autonkuljettaja ja ajoi mm. maitoautoa. Hän teki myös rakennustöitä. Hän harrasti nyrkkeilyä. Hän asui perheineen ns. Hakataloissa Nummelassa.

Pauli Färm kuoli vuonna 1996. Hänen vaimonsa Kirsti Färm  asuu nykyään Karjalohjalla. Perheen lapset: Anu (*1954), Mikko (*1959), Matti (*1961) ja Mika (*1966).


Kirsti ja Pauli Färm poikansa Mikon ristiäispäivänä vuonna 1959. Paulin edessä perheen vanhin lapsi Anu.


Anni Färm ja lapsenlapset Anu ja Mikko.



Serkukset Sari (Keijon tytär) ja Anu (Paulin tytär) Puistolan pihapiirissä.


Anni ja Väinö Färm sekä nuorin poika Timo ja Paulin tytär Anu kotipihalla vuonna 1955.

Timo Färm työskenteli paikallisissa yrityksissä, mm. Shellin huoltoasemalla ja Betonilassa, Sellgrenillä ja Kuulan verstaalla. Taitavana peltiseppänä  hän oli tekemässä mm. ravintola Sipulin ”sipulikupolia” Helsingin Katajannokalla. Timo oli mestaruustason painija.
Timo ja Ritva Färmin perheessä on yksi tytär Anna (*1979).


Anna Färmin rippikuva. Kuvassa vasemmalla Ritva Färm ja hänen äitinsä.
Oikealla näkyy vain osa Timo Färmistä.


Väinö Färm kuoli jo vuonna 1958. Anni Färm asui Puistolassa vuoteen 1972 asti. Vuodet 1972 - 1977 hän asui kerrostalossa Hannankadun varrella. Hän kuoli vuonna 1977. 


Anni Färm ja Mandi Kuorikoski



Anni ja nuorin poika Timo kotikeinussa  vuonna 1958. Takana näkyy Merivirran talo Lohjantien varrella.


 
Alkuperäinen Puistola jäi Timon perheen omistukseen. Timo Färm kuoli vuonna 2003. Ritva Färm asuu edelleen Puistolassa.


Puistolan ulkoportaat muutettiin 1950-luvulla pyöreiksi ja myöhemmin tehtiin portaiden päälle katos. Kuva on Kirsti Kuuselan toimittamasta kirjasta Taloja ja tekijöitä vuodelta 2000.

1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alkupuolella Anni ja Väinö Färmin luona asui vuosia Eero Torni, joka työskenteli Osuusliike Auran palveluksessa, aluksi juoksupoikana, myöhemmin rautaosaston myyjänä. Hän harrasti mm. nyrkkeilyä.  Hänet muistetaan myös rohkeana mäkihyppääjänä. Tuolloin nuoriso rakensi itse hyppyrit paikallisiin hiekkakuoppiin, mm. Lohjantien varrella Korsumäen (Istuinkivi) hiekkakuopassa oli taitoa vaatinut mäki.


Keijo Färm vierellään Eero Torni ja edessä pikkuveli Timo Färm syömässä appelsiiniä.


Eero Tornin rippikuva



Anni ja Väinö Färm nuorimman poikansa Timon kanssa Lohjantiellä. Suksilla Eero Torni.



Timo ja Ritva Färmin talo syksyllä 2013. Vasemmalla saunarakennus. Kuvannut Reijo Jalava.



Tietoja antaneet Keijo, Elvi ja Ritva Färm, Reijo Vainio, Reijo Jalava. Koonneet Ritva Miettinen ja Sirkka Järvensivu. Kuvat Färmien kuvakokoelmista ellei toisin mainita.