Nummelan Keskipiste

Päivitetty 28.10.2005



KIOSKI

Helmi Luoto kioskissaan 1930-luvun lopulla.

Aivan lähellä Helsinkiin johtavaa tietä oli Helmi Luodon vuonna 1938 perustama kioski, joka vuonna 1942 siirtyi häneltä Lotta-järjestölle. Ilmeisesti vain vuoden 1942 lotat pitivät kioskia, joka sen jälkeen oli jonkin aikaa tyhjillään. (Ketola: Vihdin historia I, s.281 sekä Jussi Roms: Kotiseudun puolesta; Vihdin Lotta-Svärd 1918 - 1944, s. 65) Myöhemmin, ilmeisesti 1940-luvun loppupuolella osuusliike Aura jatkoi kioskitoimintaa. Auran kioskissa ovat 1950-luvulla olleet myymässä mm. Marjatta Vainio, Orvokki Aaltonen, Uma Aaltonen ja Hilkka Kotamäki. Kesän 1952 Auran kioskissa työskenteli Leila Ojala (myöh. Lilja). Syksyllä hän siirtyi myyjäksi maito- ja lihaosastolle. Kioski toimi tuolloin kahdessa vuorossa. Toisena työntekijänä oli Seija Koivunen.

Kioski purettiin ilmeisesti silloin kun alettiin suunnitella rautatien yli johtavaa siltaa. Silta avattiin liikenteelle 2.10.1963.

Lottakioskin ajoilta Lea ja Olle Kallio. Kuva on vuodelta 1942.

 

(Irma Lahden (o.s. Luoto), Reijo Vainion, Leila Liljan (o.s. Ojala) ja Henny Hynnälän (o.s. Heino) antamista tiedoista koonnut Ritva Miettinen)