Nummelan kylähistoria    Kuoppanummentien alue

Päivitetty 25.2.2009



Kuoppanummentien

TOIVOLA

 


Toivolan pihapiiri keväällä 1979. Kuvan on ottanut naapurissa asuva Sointu Helminen. Nuohooja Paavo Helminen on Toivolan katolla.

 

Tuusan tilasta Nummelan keskustasta Härköilään johtavan kylätien varresta (nykyinen Kuoppanummentie) aivan Nissolan rajalta erotettiin 3000 neliömetrin suuruinen tontti nimeltään Toivola, jonka Karl Edvard Ekholm (*1876 Vihti) ja puolisonsa Eeva Maria Dagmar (o.s. Finer; *1875 Vihti) olivat ostaneet Tuusan tilan omistajilta Kalle ja Lytti Sammalkarilta. Martti Ekholm on muistellut, että kauppa tehtiin vuonna 1928.
Ekholmien perheeseen syntyi kolme lasta: Elin Maria (*1899 Vihti; kuollut aivan vauvana), Martti Edvard (*1900 Vihti) ja Anni Maria (*1904 Vihti kuollut vuonna 1912).
Martti avioitui vuonna 1950 Katri Helena Rannanheimon (*1924) kanssa. Avioliitto purkautui vuonna 1953. Viljo ja Taimi Rosenborg adoptoivat heidän poikansa Jaakko Juhanin (*1950 Helsinki).



Toivolan pääty kuvattuna Honkalasta päin. Kuva Toini Vehmanin kokoelmista.

 

Toivolan tontille valmistui vuonna 1933 taitekattoinen hirsirakenteinen talo, jossa oli keittiö ja kamari sekä koko talon pituinen lautaeteinen. Keittiössä oli puuhella ja leivinuuni, jotka Martti Ekholmin mukaan oli muurannut nummelalainen muurari Mauri Lahti. Kamarissa oli pyöreä ns. pönttöuuni. Talon sähköt olivat punosjohdoilla, jotka olivat käytössä vielä 1980- luvun alussakin. Lampun paikalle kierrettiin pistorasia, jotta voitiin kuunnella radiota. Jääkaappiakaan ei talossa ollut, vaan Martti piti maidot, voin ja kermat kylminä kaivossa olleessa ämpärissä. Kun Martti tarjosi kahvia, hän nosti kaivosta ämpärin ja otti sieltä kermapurkin kahvipöytään.
Pihamaalla oli oma kaivo sekä puuliiteri ja navetta yhdelle lehmälle. Navetasta Martti Ekholm käytti nimitystä "navettapömpeli". Lisäksi pihamaalla oli keskeneräinen sauna. Se ei koskaan valmistunut, vaan Ekholmit kävivät saunassa naapureissa, viimeksi Vehmanin perheen Honkalan saunassa.



Toivolan ja Honkalan välissä oli tyhjä tontti, jolla pojat pelasivat jalkapalloa. Taustalla Toivolan puuliiteri, sauna ja navetta. Kuva Toini Vehmanin kokoelmista.

 

Toivolan tontti oli hyvää perunamaata. Martti Ekholm kasvatti perunoita omaan tarpeeseen ja niitä riitti myytäväksikin. Tontilla oli oma perunakuoppa. Tontilla oli runsaasti mustaviinimarja- ja punaviinimarjapensaita, joiden marjasadon Martti Ekholm myi. Martti oli kaikissa töissään hyvin tarkka, esimerkiksi taloudessa tarvittavat klapit hän sahasi mitan kanssa. Puupinot olivat suoria ja tasaisia. Talossa oli ns. kaukalohella, jonka takia oli oltava tarkka puiden mitan suhteen.



Ekholmin halkopinot 1970-luvulla. Kuva on Vehmanin perheen kokoelmista.

 

Martti Ekholm oli ammatiltaan maataloustyömies ja viimeksi työssä Härköilän Yli-Rostilla. Aikaisemmin Martti oli ollut työssä jopa Helsingin seudulla asti.

 


Martti Ekholm töissä Yli-Rostilla 1960-luvulla. Kuva Mikko Yli-Rostin kokoelmista.

 

Martti Ekholmille tuli monia lehtiä: Helsingin sanomat, Maaseudun tulevaisuus ja Hevosurheilu. Martti oli innokas hevosmies ja isänsä Karl Edvard Ekholmin tavoin keräsi luonnonvääriä puita tarveaineiksi. Karl Edvard Ekholm oli ennen sisällisotaa ollut rautateillä töissä ja 1920-luvulta alkaen hän oli töissä Härköilän taloissa, enimmäkseen Tuusalla. Hänen kerrotaan rakentaneen mm. hevoskärryjä. Esimerkiksi Tuusan tilan lantarattaat olivat Martin kertoman mukaan hänen isänsä tekemiä.

Martti Ekholm seurasi aktiivisesti uutisia ja maailman tapahtumia. Ollessaan työssä Härköilän Yli-Rostilla hän tarkkaan kuunteli päivällä puoli yhden uutiset, että mitä "ulkovalloissa " tapahtui. Muistan, että Martti katseli radioon päin uutisten aikana. Martti Ekholm käytti puheessaan usein sanoja "tota noin" ja alkoi lauseen näillä sanoilla. Nuoremmalle sukupolvelle hän kertoi muistojaan mm. vuoden 1918 ajasta ja talvisodantaisteluista Kollaalla.

Ekholmit olivat asuneet Tuusalla, jossa perheen isä oli ollut työssä. Martti muisteli Tuusan isäntää Kalle Sammalkaria, jota hän piti hyvänä maanviljelijänä. Talossa tehtiin työt aina ajallaan, kertoi Martti.

Ekholmit asuivat Toivolassa kuolemaansa saakka ja heidän poikansa Martti asui siellä kuolemaansa saakka vuoteen 1982.
Toivola oli pitkään omassa rauhassa, lähin naapuri oli vuonna 1955 valmistunut Vehmanien Honkala. Vasta 1960- luvun alussa nousi Toivolaa vastapäätä olevalle pellolle uutta asutusta ja vuonna 1974 valmistui Toivolan ja Säästötalon väliseen metsään Kuoppanummen koulu, ns. viipalekoulu.

Martti Ekholmin kuoltua Toivola jäi hänen pojalleen Jaakko Juhani Rosenborgille, joka myi kiinteistön Vihdin kunnalle. Toivolan rakennukset purettiin 1980- luvun lopulla ja nykyisin Toivolan tontti samoin kuin Honkalakin ovat osa Kuoppanummen koulukeskuksen tonttia.



Toivolaa puretaan vuonna 1987. Kuvan ottanut Sointu Helminen.



Toivolan tontti on nykyisin Kuoppanummen koulukeskuksen aluetta. Kuvannut Mikko Yli-Rosti.


Teksti: Mikko Yli-Rosti