Entinen Lohjantie  ;  Mäntylä

Tehty 26.10.2011



 

Ensimmäinen kotimme
Mäntylän yläkerrassa


Usean nummelalaisen nuorenparin ensimmäinen yhteinen koti oli Lauri ja Fanny Långströmin Mäntylän yläkerrassa, niin myös meidän, Arto ja Sirkka Järvensivun.

Muutimme vuoden 1959 syyskuussa, heti häittemme jälkeen, Mäntylään. Saimme käyttöömme yläkerran pohjoispäädyn huoneen. Eteläpäädyn huone oli talon tyttären Riitan käytössä. Meidän asuntomme oli hellahuone, jossa oli länsipuolella räystässyvennyksessä makuualkovi. Sinne saimme hyvin mahtumaan kaksi laverisänkyä. Vastakkaisella puolella räystässyvennyksessä olivat ovelliset vinttikomerot.

Raput yläkertaan nousivat alakerran sisäeteisestä ja ylhäällä oli eteistila, josta ovet kumpaankin asuntoon.

Huoneessamme ei ollut vesijohtoa, eikä viemäriä. Vesi nostettiin syvästä pihakaivosta ämpärillä, joka päästettiin vaijerilla alas veteen ja kammesta kiertämällä kiskottiin ylös. Muistan kerran kammen irronneen otteestani. Ämpäri putosi kolisten kaivoon ja vaijeri katkesi. Menin pelokkaana pajalle tunnustamaan vahingon. Lauri Långström oli kuitenkin hyvin kiltti, eikä ollut lainkaan vihainen minulle. Hän ohjeisti pajan miehet korjaamaan vaijerin ja taas saimme vettä.

Pihan perällä oli punainen ulkorakennus. Siellä oli ulkovessa ja myös paikka, jonne likaämpäri tyhjennettiin.

Hellahuoneemme ei ollut suuren suuri, mutta saimme sopimaan sinne kaiken tarpeellisen; pienen ruokapöydän, kaksi jakkaraa, liinavaatesenkin, kapiokirstun ja kaksi pientä hyllyä seinään muutamia kirjojamme ja pikkuesineitä varten. Oli meillä kaksi nojatuoliakin ja nelikulmainen sohvapöytä.  Liinavaatesenkki on seurannut mukanamme vuosikymmenet ja on yksi rakkaimmista huonekaluista nykyisessä kodissani.

Hellana oli kaksilevyinen pienoisliesi ja siinä oli uuni. Jos uuni oli päällä, saattoi vain toista levyä käyttää samanaikaisesti, muuten sulakkeet paloivat. Hyvin sillä kuitenkin tultiin toimeen.

En ollut mikään taitava ruoanlaittaja. Usein listalla oli keitettyjä makaryynejä ja jotain kastiketta. Virran Päivi-tyttö naapurista piipahti silloin tällöin luonamme ja tarjosin hänellekin  joskus ruokaa. Päivi piti kovasti makaryyneistä ja hän kysyikin usein tullessaan: ”Onko sinulla Sirkka taas niitä liukkaita ryynejä?” Vielä nykyäänkin tavatessamme Päivin kanssa muistelemme liukkaita ryynejä. Pasta, niin kuin nykyään sanotaan, oli siis jo silloin lasten mieliruokaa.

Fanny Långström oli hyvä ruoanlaittaja. Eräänä syyspäivänä olin palaamassa työstä kotiin. Fanny  tuli eteiseen vastaan ja kysyi, mitä ruokaa olin ajatellut illaksi tehdä. En tietenkään ollut vielä ehtinyt mitään suunnitella. Fanny kertoi valmistaneensa stroganofia kaiken taiteen sääntöjen mukaan. Hän antoi sitä meille perunoiden kera. En ole koskaan muulloin syönyt niin maukasta stroganofin paistia.

Toinen miellyttävä ruokaan liittyvä muisto ovat rexatut omenat. Fannylla oli rex-kattila ja taito valmistaa siinä sokeriveteen säilöttyjä omenalohkoja.  Minäkin olin hankkinut muutaman rex-säilömiseen tarkoitetun lasitölkin. Rex-tölkki on tasainen lieriön muotoinen lasitölkki, päälle asetetaan lasikansi, joka tiivistetään kumisella renkaalla ja tölkki suljetaan vielä metallipidikkeellä. Sitä varten tölkissä on yläreunassa kolot, joihin pidike napakasti puristettiin. Omenat kuorittiin ja lohkottiin, palat asetettiin tölkkeihin, sokerivesi päälle ja sitten tölkit rex-kattilaan kuumenemaan. Kattilan käyttö oli siis Fannyn taitavissa käsissä, enkä osaa siitä sen enempää kertoa. Mutta tulos oli hyvä. Yritin aina säästää omenoita joulupöydän jälkiruoaksi, se oli niin juhlavaa herkkua. Asuimme Mäntylässä vain yhden syyskauden, sillä muutimme jo vuoden 1960 alussa Vihdin Sähkön Vesala-kiinteistöön. Rexaus-ilta  säilyi kuitenkin jokasyksyisenä mieleen jääneenä miellyttävänä tapahtumana aina Fannyn varhaiseen kuolemaan v. 1967 saakka. Muistan ”omenatalkoissa” olleen mukana ainakin Virran Esterin, Laineen Kertun ja anoppini Annikin.

Muistan vielä joulupiparkakkujen teon. Sain osallistua Fannyn kanssa leipomiseen. Hän oli tehnyt taikinan, josta kaulimme ja leivoimme piparkakut. Se, mikä on erikoisesti jäänyt mieleen, oli valmiiden pellille asetettujen piparien vieminen viileälle ulkoverannalle jäähtymään ennen uuniin viemistä. Näin piparkakuista tuli erikoisen mureita. Nykyään taidamme tehdä piparkakut kaupan valmiista taikinasta nopeasti kaulien ja heti jäähdyttämättä paistaen.

Oman ”huushollini” ensimmäiset neljä kuukautta olivat opettavaista aikaa ja jättivät mieleeni vain hyviä muistoja. Nykyaikaisten mukavuuksien puuttuminen kantovesineen, ämpäreineen, ei ollut mikään ongelma, useimmissa kodeissa tehtiin siihen aikaan niin. Olen kokemuksista vieläkin hyvin kiitollinen.


Nummelassa lokakuulla 2011 Sirkka Järvensivu