Entinen Lohjantie 

Päivitetty 23.5.2012



Keskikuja 2

KUOPPAMÄKI II

Vimanin perheen talo 1960-luvulla.

Lea (o.s. Suominen) ja Martti Vimanin oma punatiilinen, yksikerroksinen talo valmistui joulukuussa 1962 Martin vanhempien tontista (Kuoppamäki, Pisteenkaari 6) lohkotulle tontille Kuoppamäki II, jota vastapäätä nyt sijaitsee pääkirjasto Pisteenkaaren toisella puolella. Martti Aleksander Viman (*1919 Vihti) työskenteli koko ikänsä osuusliike Auran palveluksessa autonkuljettajana. Lea tuli Nummelaan vuonna 1946 ja työskenteli ensin Tuulikki Laineen kampaamossa Keskipisteen laidalla olleessa Flinkmanin (myöh. Kukon) liiketalossa. Monien vaiheiden jälkeen Lea sai vihdoinkin liikkeelleen hyvät toimitilat omassa talossa.

Aikaisempi työtoveri, parturi Annikki Niskanenkin tuli jälleen Lealle töihin. Lea Kallio siirtyi tähän taloon vuonna 1964 jatkamaan jo kauan Nummelassa toiminutta parturinliikettään. Hän piti parturinliikettä täällä 10 vuoden ajan. Samanaikaisesti työskenteli talossa myös kampaaja Aira Petrell ennen Ateenaan muuttoaan.

Martti Viman täytti 60 v. 16.9.1979

 

Martti Vimanin sairastuttua vakavasti Lea Viman päätti lopettaa kampaamonsa vuonna 1976. Martti kuoli toukokuussa 1980. Lea Viman muutti talosta, kun Pisteenkaarta alettiin rakentaa vuonna 1988.

Sirkka Nieminen oli aikoinaan ostanut rouva Väätäsen vaatetusalan liikkeen vanhan Eroittajan (Vihtkarin) liiketalosta. Sirkan soppi siirtyi Vimanien taloon vuonna 1975. Se toimi entisen Matkustajakodin puoleisessa päässä ja toinen liiketila oli varastona. Eila ja Harri Pitkänen perustivat myöhemmin tähän taloon vaatetusalan liikkeen nimeltä Pepitas, jolla oli myytävänä mm. Marimekon tuotteita.

Kun Lea Kallio lopetti parturinliikkeensä, avattiin Kanervalan puoleiseen päätyyn vuonna 1981 luontaistuotealan liike Yrttipirtti. Sitä pitivät Eva Heino ja Sirkka Järvensivu. Tuolloin Vimanit asuivat vielä pihanpuoleisissa huoneissa. Yrttipirtti siirtyi vuonna 1985 uuden Eroittajan liiketaloon Stina Hällforsin aikaisemmin pitämän käsityöalan liikkeen huoneistoon.


Yrtti-Pirtin omistajat Sirkka Järvensivu ja Eeva Heino tutustuvat asiakkaansa Aira Petrellin kanssa Vogelin paastodieetin ohjeisiin. Kuva on vuodelta 1982. Kuvan omistaa Sirkka Järvensivu.

Talo 1970-luvun lopulla.

 

Lea Vimanin vielä asuessa talossaan tuli vuokralaiseksi insinööritoimisto Havukorpi Oy. Se toimi aluksi entisissä kampaamotiloissa.

Tammikuussa 1987 Osuuspankki osti tämän kiinteistön. Lea Viman muutti pois talostaan ennen kuin Pisteenkaarta alettiin rakentaa. Havukorpi Oy sai nyt käyttöönsä koko talon. Vuonna 1994 Havukorpi Oy siirtyi uusiin toimitiloihin Veikkoinkorpeen.

Tällä hetkellä Vihdin kunta omistaa talon ja siinä toimii päiväkoti Sateenkaari.

Päiväkoti Sateenkaari 1990-luvun lopulla.