Entinen Lohjantie     Nummensyrjä




Autoilija Eino Luoto  

Eino Luoto 1930-luvun lopulla.

 

 

 

Eino Luoto (*1916 Vihti) muutti Palojärveltä Nummelaan vuonna 1938. Hän asui ensin vähän aikaa Kalle Laineen talossa Seuratalon mäen eteläpuolella. Hänellä oli pieni kamari talon alakerrassa. Eino muistelee Kallen olleen hyvin tarkka vuokramaksupäivästä. Kerran kun Eino ei ollut vielä ehtinyt maksaa vuokraa, Kalle kiersi heti sähkölampun irti vuokralaisen huoneesta.
Tuolloin Eino jo ajoi taksia. Ajokortin hän oli saanut vuonna 1936. Hän oli mm. pari kuukautta Lauri Luodon palveluksessa kuskina. Sitten hän oli talven ja kevään Helsingissä ja kuljetti kuorma-autolla mm. hiiltä.

Eino Luoto ja Ford vuonna 1939.

Vuonna 1939 hän hankki ensimmäisen oman taksiautonsa, saman vuoden mallia olevan Fordin. Talvisodan alkaessa Eino Luoto asui Nummelan matkustajakodissa. Uusi auto jäi Niilo Hellen talliin. Sodan päätyttyä autoon tehtiin puukaasupönttö. Jatkosodan alkaessa auto jäi aluksi kotiin, mutta myöhemmin se otettiin armeijan käyttöön. Sodan päätyttyä Eino kutsuttiin Tuusulaan hakemaan autoaan. Samalla autolla hän sitten ajoi taas taksia Nummelassa.

Eino Luoto Talvisodan aikana, keväällä 1940 Rovaniemellä.
 
Eino Luodon sodanaikainen puukaasuauto (häkäpönttö) kuvattuna Keskipisteellä Eroittajan edessä. Kuvassa vasemmalla Aarne Vainio, oikealla Veikko Vikman.
 

Sodan aikana (vuonna 1944) Eino Luoto solmi avioliiton Helli Ikosen kanssa. Tuolloin Einolla oli poikamiesasunto Lauri Långströmin talon yläkerrassa ja sinne Helli-vaimokin muutti. Perheen vanhin lapsi Harri syntyi vuonna 1945 tähän kotiin. Pian pojan syntymän jälkeen he muuttivat Hellin sisaren ja tämän miehen, Elna ja Rauno Majamon, taloon Lohjantien varrelle ja sieltä sitten vuonna 1947 omaan taloon Lohjantien ja nykyisen Väinämöisentien kulmaan.

Perheen tytär Heli syntyi vuonna 1950. Helli Luoto työskenteli 24 vuotta Luontolan konttorissa.

Vasemmalla Eino Luoto ja hänen ensimmäinen uutena hankittu autonsa, Plymouth vuosimallia 1951. Oikealla taksiautoilija Arvo Långström autoineen.

Eino Luodolla ehti taksimiesvuosinaan olla yhteensä seitsemän autoa, ennen kuin hän jäi eläkkeelle vuonna 1974. Silloin hänellä oli kuitenkin myös kuorma-auto, joka oli usein esim. Martela Oy:n ajoissa. Einolla oli apunaan vieras kuljettaja, Keijo Saaristo. Vuonna 1976 hän luopui kuorma-autosta. Omaa autoa hän ajaa kuitenkin edelleen.