Marit Peura: Teatteria koko elämä 

Vanha kotitalo Vanha Nummela entisellä Lohjantiellä.

Marit Peura on näytellyt Vihdin kesäteatterissa sen perustamisesta saakka. Molemmat viettävät tänä kesänä 45-vuotisjuhlavuottaan.

- Aloitin näyttelemisen kansalaisopiston näytelmäpiirissä vuonna 1971. Silloin Helmi-Briitta Lajunen ohjasi Pitkäjärveläiset- näytelmän, jossa itse esitin nuorta piikalikkaa.

Tie lavalle vei itse Shakespearen kautta.

- Rakastuin murrosikäisenä suunnattomasti Romeo ja Julia- elokuvaan. Näin sen kaikkiaan 14 kertaa.

Silloin ei Vihdissä ollut elokuvateatteria. Elokuviin piti mennä joko Lohjalle tai Helsinkiin.

- Hiihtolomalla lähdin vanhan koulukaverin luokse Orimattilaan. Siellä piti viettää koko viikko, mutta veri veti jo kolmen päivän jälkeen elokuviin.

Nuori Marit luki kaikki suomeksi käännetyt Shakespearen teokset.

- Jotenkin ymmärsin nuoressa mielessäni kuinka suuri valta Shakespearen teksteillä on vaikuttaa ihmisten tunteisiin.

Vihdin yhteiskoulussa Marit käveli Romeon kuvan kanssa pitkin käytäviä. Julian kuvan hän osti toisen oppilaan kuvaamataidontyöstä 50 pennillä.

Kymmenen vuotta ensimmäisen kesäteatterikokemuksen jälkeen Marit pääsi mukaan Ansa Ikosen jäähyväiskiertueelle. Näytelmä ”Äiti rakastaa” kertoi äidin sitoutumisesta poikiinsa, mutta ei niinkään heidän vaimoihinsa.

- Näyttelin nuoremman pojan kihlattua. Sillä näytelmällä kierrettiin Suomea puolitoista vuotta aina syksystä kevääseen. Kesät tein töitä. Näytöksiä tuli yli 200.

Marit kertoo kiertueella saaneensa kokea mitä todellinen ammattinäyttelijän työ on. Teatterikorkeakouluun hän haki viisi kertaa.

- Uskon, että näin harrastajana olen saanut tehdä enemmän ja vaihtelevia rooleja kuin ehkä ammattilaisena olisi ollut mahdollista. Kilpailu ammattilaisilla on kuitenkin niin kovaa ja julmaa, varsinkin naisilla.

Marit näytteli kesäteatterissa yhtäjaksoisesti vuoteen 1986 saakka, jolloin tytär syntyi.

- Mutta en silloinkaan voinut kokonaan olla pois. Myin teatterilla pääsylippuja ja talviteatteriin pääsin taas näyttelemäänkin.

Marit kiittää teatterin hyvää porukkaa ja yhteishenkeä.

- Kun tehdään yhteisen päämäärän eteen töitä niin sillä ei ole yhtään mitään väliä minkä ikäinen tai värinen olet, mikä on poliittinen vakaumuksesi tai koulutuksesi. Yhdessä tekeminen opettaa tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa.

Ja lavalla on voitava luottaa toiseen.

- Rytmi on tärkeää. Siinä täytyy tukea toinen toistaan. Tarvittavat tunteet syntyvät harjoitellessa. On vain uskallettava heittäytyä. Näytellessä toinen näyttelijä ottaa aina toiselta kopin. Vuoropuhelu kantaa eteenpäin.

Roolin rakentaminen Maritilla alkaa koko näytelmän lukemisesta. Teksti täytyy opetella hyvin ulkoa, sen jälkeen voi keskittyä tulkintaan.

Tämän kesän näytelmässä ”Äkkilähtö Tallinnaan” Marit on yksi laivan henkilökunnasta.

- Olen pitkiä aikoja näyttämöllä sanomatta mitään. Se luo omat haasteensa. On myös tiedettävä paikkansa, missä olla milloinkin.

Lempiroolia kysyttäessä mieleen muistuu useampi työ. Marit mainitsee mm. Hiirenloukun, jossa hän sai näytellä nyt jo edesmenneen Pertti Niemisen kanssa.

- Rakastan dekkareita, ja hienon, tunnetun käsikirjoituksen myötä oli tehtävä tarkkaa työtä.

Ehkä tärkeimmäksi nousee kuitenkin äiteen rooli Suomen hevonen – näytelmässä. Marit oli lavalla yhtäjaksoisesti yli kaksi tuntia.

- Esitin 80 vuotiasta naista, joka kuolee näytelmän lopussa. Rooliin oli löydettävä vanhuksen motoriikka ja ilmeet.

”Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen”- näytelmän musiikki kolahti heti. Näytelmään oli päästävä mukaan.

- Ajattelin, että suostun vaikka kynnysmatoksi kunhan saan olla yhtenä porukassa. Lopulta saamallani roolihenkilöllä oli kolme repliikkiä, naurahtaa Marit.

Marit muistuttaakin siitä kuinka jokainen rooli, niin suuri kuin pienikin on tärkeä ja antaa iloa ja oppia eteenpäin.

Yksi Maritin näyttelijätyön kauneimmista kokemuksista on juuri ”Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen”- näytelmästä.

- Joukko meitä näyttelijöitä, jotka emme juuri silloin olleet näyttämöllä, käveli yönäytöksessä lyhdyt kädessä rantaan. Istahdimme penkeille ja asetimme lyhdyt keskellemme kuin nuotioksi. Kuuntelimme mitä lavalla tapahtuu, kun näytelmässä mukana olleet hevoset kulkivat taluttajineen hiljaa ohitsemme.

- Olimme kuin unessa tai haavemaailmassa. Hetki oli suorastaan maaginen. Siinä yhdistyi kaikki se mitä teatteri parhaimmillaan voi tunnelmallaan näyttelijöille ja katsojille antaa.

Vihdin teatteri juhlistaa 45-vuotisjuhlavuottaan viemällä kesän näytelmän ”Äkkilähtö Tallinnaan” Vihdin kunnan ystävyyskuntaan Viron Otepäähän. Viimeksi Otepäässä on vierailtu 14 vuotta sitten, ensimmäisen kerran jo 1989.

                                         Lähde: toimittaja Mari Vainio