Nummelan kylähistoria      Naaranpaju

Päivitetty12.5.2009



Nummelan rukoushuone

Nummelan rukoushuone (kuvassa oikealla) ja Taasolan talo (myöh. Vikmanin talo) sijaitsivat Helsinkiin johtaneen maantien varressa. Kuva on otettu Tuusan vanhan päärakennuksen kohdalta. Vasemmalla Tuusan navettapihaan johtavan tien risteys, missä maitokoppi. Taustalla Huhdanmäki. Kuvan omistaa Annikki Pircklén.

Nummelan rukoushuoneena tunnettu rakennus sijaitsi Nummelasta Helsinkiin johtaneen tien varrella vastapäätä Taasolan taloa, jossa myöhemmin toimi Vihdin moottori. Nummelan rukoushuone osakeyhtiö perustettiin 1908. Yhtiön hallituksen puheenjohtajana toimi kauppias Abraham Törmänen, jonka liiketalo oli naapurissa Taasolan talon ja Tuusan päärakennuksen välissä.

 

Nummelan Rukoushuone vuonna 1910. Kuva: Vihdin museo.

 


Nummelalaisia Ruokoushuoneen edustalla 1920-luvulla. Kuvan omistaa Seppo Lehtonen.

Rukoushuoneella järjestetyissä hengellisissä tilaisuuksissa oli keskeinen henkilö Olga Sjelfman-Salama (1875-1924), joka soitti ja lauloi lähes joka tilaisuudessa. Olga oli kotoisin läheiseltä Tuusan tilalta, jota isännöi vuosina 1904-1950 hänen veljensä Kalle Sammalkari (ent. Sjelfman). Kalle kuului vuosikymmenien ajan kirkkovaltuustoon ja oli muissakin seurakunnan luottamustehtävissä.

Rukoushuoneella oli jumalanpalvelus kerran kuukaudessa. Jumalanpalveluksen jälkeen pappi vieraili Tuusalla, jossa vieraanvarainen isäntäväki tarjosi aterian. Kalle Sammalkarilla oli tapana kutsua kylään jumalanpalveluksen jälkeen myös Kaarlolan perhe Lusilan Hannulasta. Hannulan emäntä Lempi Kaarlola (o.s. Salama) oli Kallen sisar. Jumalanpalveluksen jälkeen mentiin Tuusalle kylään ja Kalle-eno halusi, että kaikki viihtyivät, kertoo Maija Rahikainen (o.s. Kaarlola).

Saarnastuoli ja alttari

Talvella 1929-1930 suoritettiin rukoushuoneen peruskorjaus, jolloin sinne rakennettiin saarnastuoli ja alttari, jotta rukoushuoneella voitaisiin pitää täydellisiä jumalanpalveluksia ja myös jakaa ehtoollista. Tampereen hiippakunnan piispa Jaakko Gummerus vihki Nummelan rukoushuoneen kirkoksi 16.2.1930.
Kirkollisia toimituksia oli rukoushuoneella suoritettu jo aiemmin, mm. kastettu lapsia. Vuonna 1919 syntynyt Annikki Pircklen ja kaikki hänen sisaruksensa on kastettu rukoushuoneella.

Talo ensin kansakouluna

Nummelan rukoushuoneen talo oli Nummelan ensimmäinen koulurakennus, jossa kansakoulu aloitti syksyllä 1898. Nummelan kansakoulun ensimmäinen johtokunta oli perustettu jo heinäkuussa 1898 ja johtokunta sopi Härköilän Hemmilän isännän Albert Sellgrenin kanssa koulun toimitilojen vuokraamisesta. Sellgren luovutti opettajan tarpeisiin myös heinämaata.

Rakennus oli kansakouluna, kunnes uusi kansakoulu valmistui 1907 Lohjantien varteen tontille, jonka oli lahjoittanut Ridalin tilan omistaja leskirouva Aleksandra Linden. Rukoushuone oli käytössä vuoteen 1969, jolloin Nummelan seurakuntakeskus valmistui Vesikansantien varteen. Rukoushuone purettiin 1970-80 lukujen taitteessa ja sen paikalla on nykyisin As. Oy Nummelan portti.

Tiedot koonnut Mikko Yli-Rosti.

 

Lisää Rukoushuoneesta

 

Hirrestä rakennettu rukoushuone oli Helsinkiin johtaneen maantien varrella, hyvin lähellä tietä. Rakennus oli maalattu kellertäväksi. Tuusan talon isäntä Kalle Sammalkari maalautti isännöitsijän ominaisuudessa rakennuksen 1950-luvun alussa. Alkuperäinen pärekatto korvattiin 1920-luvulla peltikatolla.

Avara piha oli rakennuksen länsipuolella. Tontilla kasvoi suuria poppeleita, ehkä 10-15 kappaletta. Kyläläiset muistelevat pihan olleen jotenkin sekavan. Siellä kasvoi ainakin valkoisia ruusuja ja sireenejä. Tienvieren peltosarassa kasvatettiin perunaa. Vahtimestariperheellä oli myös oma keittiökasvimaa. Kaivo oli syvä luonnonlähde, missä riitti aina vettä.

Ulkorakennus oli punamullalla maalattu. Siinä oli kaksi puuliiteriä sekä yksi ”puusee” (käymälä).

Rakennuksen Huhdanmäen puoleisessa päädyssä oli kirkkosali, keskellä rakennusta läpi talon ulottunut sakasti. Alunperin rakennuksessa oli kaksi asuntoa, joista isommassa oli kaksi huonetta ja keittiö, pienempi asunto oli vain hellahuone. Viimeisen vahtimestarin aikana asunnot yhdistettiin. Pienempään asuntoon kuljettiin rakennuksen Keskipisteen puoleisesta päädystä, isompaan taas sakastin oven viereisestä ovesta. Kun asunnot yhdistettiin, ei päädyssä ollut enää sisäänkäyntiä, vaan vahtimestarin asuntoon kuljettiin pihan puoleisella pitkällä sivulla olleen ikkunallisen kuistin kautta. Keskipisteen puoleisessa päädyssä oli ullakkotila, jonka ikkuna oli sisäänkäynnin yläpuolella. Ullakolle johtivat portaat sakastin eteisestä. Liisa Leander on kertonut, että välikaton päällä oli soraa. Joskus hän pelkäsi välikaton pettävän. Ullakolla kuivattiin pyykkiä.

 


Tuula ja Erkki Leander rukoushuoneen pihakeinussa. Vasemmalla näkyy vähän ulkorakennusta ja takana Vikmanin perheen talon, Taasolan kulma. Kuva Leanderin perheen kokoelmista.

 

Kirkkosaliin tultiin pihanpuoleisista pariovista. Edessä oli pieni eteinen, jossa ikkuna molemmilla sivuilla. Pariovien päällä oli leveä katos. Kirkkosalissa oli pihan puolella ainakin yksi ikkuna keskikäytävän molemmilla puolilla.

Alttari oli maantien puoleisella seinällä. Alttarin molemmilla puolilla oli ikkuna. Kaareva alttarikaide oli päällystetty punaisella sametilla. Sen edessä pappi suoritti liturgian. Puun värinen saarnastuoli oli keskellä alttaria noin 80-100 cm takaseinästä. Vasemmalla olivat saarnastuoliin johtaneet portaat. Östermanin tontin puoleisessa kulmassa oli hyväsointinen oman kylän harmoonitehtaalla (Heden&kumpp. Oy) tehty urkuharmoni, joka oli petsattu punertavan ruskeaksi. Se on nyt kirkonkylän seurakuntatalossa. Östermanin puoleisella sivulla oli myös yksi ikkuna.

Alttaritaulu oli saarnastuolin takana. Alttaritauluna oli vuosina 1930-1931 Suomen Käsityön Ystävissä tehty, koristetaiteilija Bruno Tuukkasen suunnittelema kuvakudos ”Minä olen Hyvä Paimen”. Se on kooltaan n. 120 x 180 cm. Designmuseon museolehtori Leena Svinhufvudilta saatujen tietojen mukaan kuvakudos on kirkkotekstiilinä varsin harvinainen. Tällaisia ei ole monia. BrunoTuukkanen oli arvostettu koristemaalari, graafinen ja taideteollinen suunnittelija. Kuvakudoksen luonnos on Designmuseossa, Suomen Käsityön Ystävien piirustusarkistossa. Leena ja Kaarlo Haaparanta pelastivat kuvakudoksen purettavasta rukoushuonnesta. Teos on nyt Kaarlo Haaparannan kehystämänä lasin alla Nummelan seurakuntakeskuksen seinällä.

 


Koristetaiteilija Bruno Tuukkasen suunnittelema kuvakudos ”Minä olen Hyvä Paimen”

 

Rukoushuoneella oli myös vihkiryijy, jonka nykyinen paikka ei ole tiedossa..

Raskastekoiset, lakatut, ruskeaksi tummuneet penkit olivat keskikäytävän molemmilla puolilla. Kirkkosaliin mahtui lähes sata henkeä, jos penkeillä istuttiin oikein tiiviisti.

Seinät olivat puun väriset. Kirkkosalin vasemmalla sivulla oli kaksi pystyuunia vierekkäin. Läheltä alttaria johti ovi viereiseen sakastiin, missä oli myös kakluuni (pystyuuni). Maantien puoleisella seinällä oli sakastin ikkuna. Myös sakastin eteiseen kuljettiin pariovien kautta. Sisäänkäynnin päällä oli sadekatos. Ulkoeteisen kautta tultiin sisäeteiseen ja sieltä sakastiin.

 


Tuula Leander nuorimman veljensä Jorman (*1961) kanssa sakastin oven edessä.
Kuva Liisa Leander.

 

Papeilla ei rukoushuoneen aikana ollut messukasukoita, vaan he käyttivät mustaa papin pukua lipereineen. Näin ollen sakastissa ei ollut tarvetta papiston vaatteiden säilytykseen. Sakastissa oli ainakin pöytä ja muutama puutuoli. Ehtoollisvälineet papit kuljettivat mukanaan.

 

 

Jumalanpalvelukset

Seurakunnan papit huolehtivat jumalanpalveluksesta, joka yleensä pidettiin iltapäivällä klo 14. Nummelassa ei ollut ns. omaa pappia.

Pekka Laustio (*1935) on kertonut, että myös Lohjan papit pitivät joskus jumalanpalveluksia Nummelassa. Pekan uskonnonopettaja Lohjan yhteiskoulusta, Suomi Huolila toi mukanaan myös lohjalaisen kanttorin. Pekka istui isoisänsä Kalle Sammalkarin kanssa etupenkissä. Pappi kurkisti sakastin ovesta kirkkosaliin ja huomasi siellä oppilaansa. Häntä hymyilytti hiukan. Kalle Sammalkari kutsui papin ja kanttorin jumalanpalveluksen jälkeen Tuusalle syömään. 

Pekka muistelee, että vanhan isännän, ”papulin”, mieliksi koko Tuusan väki kävi jumalanpalveluksessa. Kerran kun lehmät karkasivat laitumelta, Aarne ja Pekka Laustiolla oli hyvä syy lähteä pois kesken kirkollisen tilaisuuden.

Pekka Laustio on myös kertonut, että hänen lapsuudessaan seurakunnan papilla ei ollut omaa autoa, vaan hän kulki linja-autolla, harvemmin pirssillä (taksilla), joku jopa polkupyörällä tai hevoskyydillä. Kun linja-autoja kulki harvoin, joutui pappi päästäkseen takaisin kirkonkylään odottamaan autoa osuusliike Auran maatalousosaston edessä. Tuusan isännällä olikin usein tapana kutsua pappi Tuusalle kahville tai aterialle. Tuusaa kutsuttiinkin yleisesti Nummelan pappilaksi.

Jumalanpalveluksia pidettiin yleensä kerran kuussa, sotavuosina kuitenkin harvemmin. Kirkollisina juhlapyhinä oli aina jumalanpalvelus myös Nummelassa. Jumalanpalvelus pidettiin iltapäivällä.

Jumalanpalveluksissa ei yleensä ollut kovin runsaasti kävijöitä. Ritva Rissala (o.s. Österman) on kertonut, että paikalla olivat ainakin Leutolan ja Östermanin lapset. Siltä ajalta on pysynyt mielessä, kuinka kirkkoherra Oravalalla oli tapana moittia nummelalaisia. Eero Merivirta kertonut, että hänen ollessaan nelivuotias, äiti vei hänet jumalanpalvelukseen rukoushuoneelle. Paikalla taisi olla 6 henkeä. Kun kirkkoherra Oravala alkoi haukkua Nummelan kommunisteja, 3-4 lauseen jälkeen Eero-poika nappasi karvalakkinsa ja lähti kotiin.

Arki-illan hartaushetkissä saattoi papin lisäksi olla vain pari kolme henkilöä. Rippikoululaisten oli pakko käydä jumalanpalveluksissa joitakin kertoja.

Jumalanpalveluksia pidettiin vuoteen 1968 asti. Nummelan uusi seurakuntakeskus valmistui vuonna 1969. Huonokuntoista rukoushuonetta ei enää tarvittu seurakunnan toimintaan.

 

Musiikista huolehtineita


Urkureina tiedetään olleen ainakin:

•  Ojakkalan Pietilän koulun opettaja Olga Sjelfman-Salama (Tuusan isännän sisar) (kuolemaansa asti 1924)

•  Nummelan koulun opettaja, kirjailija Urho Karhumäki mainitsee kirjassaan ”Viulu ja posetiivi” toimineensa rukoushuoneen palkattomana urkurina.

•  kanttori Eino Kanto, kanttori Ilmari Kotisalo

•  ehkä myös opettajat Sylvi Luoto ja Kalle Oskari Koskinen

•  satunnaisesti Tuusan talon tytär ja myöhemmin emäntä Vuokko Laustio (o.s. Sammalkari)

•  1950-luvulla maisteri Tellervo Vesola (o.s. Helander), joka tuolloin oli eläkkeellä omasta biologian opettajan virastaan ja palannut Harjavallasta Nummelaan (kertonut Leena Haaparanta)

•  Leanderien aikana ainakin Vesikansan koulun opettaja Oili Ahomaa (kertonut Liisa Leander)

Kansakoulun kuoro harjoitteli joskus rukoushuoneella. Ainakin opettaja Sirkku Palosen johtama poikakuoro harjoitteli rukoushuoneella ja lauloi adventtina vuonna 1967.

 

Pyhäkoulu, kerhot ja muuta seurakunnan toimintaa

• Timo Roms on tädiltään Pirkko Alirostilta kuullut, että joku mies piti pyhäkoulua Pirkon (*1923) lapsuudessa, siis 1930-luvulla pyhäkoulua rukoushuoneella.

Pirkko Kärnä (o.s. Malmstedt; *1949) on kertonut käyneensä kirkkoherra Toivo Immosen pitämää pyhäkoulua 1950-luvulla.

Lempi Lintumaa piti pyhäkoulua 1960-luvulla.

Pyhäkoulua pidettiin sekä sakastissa että kirkkosalissa lasten lukumäärästä riippuen. Salin puolella opetettiin ainakin virsiä, joita voitiin säestää urkuharmonilla.

 


Liisa Leander ja pyhäkoululaisia kirkon rappusilla. Takarivissä: Tuula Leander, Arja Vehman, Anne ja Anita Sandroos. Seuraavalla rivillä: Tiina Laustio, Eija Ketola ja Jaana Laustio. Sitten Erkki Leander ja Hanna Toivonen. Eturivissä: Jari Vikman, Pekka Rantanen, Outi Sellgren ja Jorma Leander. Kuva Leanderin perheen kokoelmista.

 

1940- ja 50-lukujen vaihteessa Vihdissä nuorisopastorina toiminut Leino Hassinen piti poikakerhoa rukoushuoneella. Liisa Leander taas on kertonut, että poikatyöntekijä Uuno Poikonen piti 1960-luvun lopulla ja 70-luvun alkupuolella rukoushuoneessa kerran viikossa koulupäivän jälkeen poikakerhoa. Siellä oli paljon poikia mukana . Myös seurakuntanuorten tilaisuuksia järjestettiin 1950-1960-luvuilla. Myös erilaisia piirejä , mm. raamattupiiri, kokoontui arki-iltaisin sakastissa. Myös muiden uskontokuntien, ilmeisesti helluntailaisten hartaushetkiä saatettiin pitää rukoushuoneella.

 

Seurakunnan päiväkerholaisia hiihtokilpailuissa vuonna 1967. Ohjaana Oili Poikonen. Kuvan omistaa Helena Laustio.

 

Härköilän kylän talojen kinkerit eli lukuset pidettiin joskus rukoushuoneella. Niihin osallistui 25-30 henkeä. Voileivät, kakut ja muut tarjottavat valmistettiin kotona. Tarjoilu oli kirkkosalissa. Airi Pajunen (o.s. Velin) on kertonut olleensa tätinsä Lyyti Velinin kanssa täällä kinkereillä.

 

Perhejuhlia

Pekka Laustio on kertonut, että Tuusan tilan karjakko Hilkka Soikkeli vihittiin sotilasasuisen sulhasensa kanssa rukoushuoneessa 1940-luvun puolivälissä. Tuusalla juotiin hääkahvit. Vielä häiden jälkeenkin nuori rouva oli jonkin aikaa tilan palveluksessa.

Rukoushuoneessa on vihitty myös Toivo ja Mailis Vikman vuonna 1948. Varsinainen hääjuhla oli Seuratalolla. Toivo Vikmanin lapsuudenkoti Taasola oli vastapäätä rukoushuonetta maantien toisella puolella.

Rukoushuoneella on kastettu useita lapsia, mm. Pircklénin sisarussarja . Lähellä rukoushuonetta asunut Eero Merivirta tietää kertoa, että myös hänet on kastettu siellä. Vuoden 1932 viimeistä edellisenä päivänä syntynyt poika kastettiin seuraavan vuoden toukokuun viimeisenä päivänä. Vihdin seurakunnan silloinen kappalainen Arvo Salminen kastoi samassa tilaisuudessa myös Pirkko Tuulikki Virtanen- nimisen tytön. Tuohon aikaan oli tavallista, että useampia lapsia kastettiin samassa tilaisuudessa, kun pappi ei käynyt niin usein Nummelassa ja kirkonkylään taas ei päästy pitkän matkan takia.

Ritva Rissala on kertonut, että hänen nuorin veljensä Harri Österman ja Jyrki Helle on kastettu samassa tilaisuudessa vuonna 1939. Risto Lehtonen on puolestaan kertonut, että hänen kastetilaisuudessaan on nimen saanut myös Irma Hiidenvesi vuonna 1939.

Kesällä 1955 on samassa tilaisuudessa kastettu neljä lasta: Seija Ojanen, Tuula Leander, Seija Vikman ja Rauli Vehman. Tuolloin kastettu Seija Ojanen on syksyllä 2008 kertonut olleensa usein Tuulan luona tekemässä käsitöitä Martelan jätepaloista. Salaa he kävivät ihailemassa samettista alttarikaidetta kirkkosalin puolella. Tuulan äitihän oli rukoushuoneen vahtimestari ja perhe asui samassa talossa.

Rukoushuoneella pidettiin myös muistotilaisuuksia. Airi Pajunen (o.s. Velin) muistelee, että kylän kätilön, neiti Vuoriston äidin siunaustilaisuus olisi pidettu rukoushuoneella.

Vuonna 1965 kuolleen Loviisa Rumpusen muistotilaisuus pidettiin rukoushuoneella. Liisa Leander leipoi ja huolehti tarjoilusta omasta keittiöstään käsin.

 

Vahtimestareita tai talossa asuneita

•  Alma Johanna (*1890 Kokemäki; o.s. Peltonen) ja Johan (Jussi) Jalmar Mäntylä (*1889 Vihti; ent. Vikström) perheineen asuivat 1920-luvulla rukoushuoneella. Alma hoiti vahtimestarintyöt ja Jussi teki timpurinhommia (=puusepäntöitä), remonttihommia, hän oli mm. Kuikun hovipuuseppä. Perheessä oli kolme lasta: kaksoset Åke ja Rosa (*1924) ja Ester Marianne (*1926). Perheellä käytössään 2 huonetta ja keittiö.

•  Amanda (*1868 Akaa) ja August Evert (*1861 Akaa) Saarni asuivat rukoushuoneella sen jälkeen kun he joutuivat luopumaan talostaan, joka sijaitsi nykyisen Pisteenkaaren ja Sentraalipolun kulmassa. Suuresta lapsikatraasta ainakin Alku Saarni (*1905) sekä nuorin sisar Aili asuivat vielä vanhempien kodissa. Perheellä oli käytössä hellahuone. Puuseppä August Evert Saarnilla ei ollut työpaikkaa rukoushuoneella, vaan hän kävi töissä pitkienkin matkojen takana. Amanda Saarni taas toimi kansakoulun keittäjänä, mutta ei koskaan asunut koululla. August Evert ei koskaan ehtinyt saada uutta omaa taloa nykyisen Kuoppanummentien varrelle valmiiksi. Hän kuoli vuonna 1931. Jussi Mäntylä teki mökin valmiiksi ja siellä Amanda Saarni eli poikansa naapurissa elämänsä loppuun asti.

•  Vilho ja Manti Kuorikoski perheineen asuivat rukoushuoneen pienemmässä asunnossa lyhyen aikaa ilmeisesti 1930-luvun alussa. Vilho Kuorikoski kirjoitti täällä näytelmiään. Irma Muuraiskangas (o.s. Kuorikoski) on kertonut kuulleensa seuraavaa: Matti Kuorikoski istui rukoushuoneen portailla ja katseli maailmaa. Hän kiritti isoveljeään Ristoa ja sanoi ”Kili, kili”, kun ei osannut sanoa ärrää. (Matti *1929 ja Risto *1925).

•  1940-luvulla vahtimestarina Johannes Sundqvist (*1864 Jepua). Hän oli leskimies, joka kuuluu pistäneen suolaa kahviin, kuten useilla vanhoilla ihmisillä oli tuolloin tapana. Hän tuli Nummelaan vuonna 1940 ja kuoli vuonna 1944. Hänellä oli pitkä valkoinen parta. Hän kuuluu tehneen pärekoreja. Sundqvist asui talon päädyssä, muissa tiloissa oli ainakin jonkin aikaa Karjalasta tulleita evakkoja kuten niin monessa muussakin talossa.  

•  Edla Sofia Forsgren (*1873 Vihti; o.s. Grönberg) lapsineen asui rukoushuoneella. Heillä oli käytössään talon hellahuone Keskipisteen puoleisessa päädyssä. Lea Elisabet (*1912 Vihti) ja Valtteri Nikolai (*1900 Vihti) asuivat aluksi äitinsä luona, mutta Lea-tytär muutti vuonna 1943 Lohjalle. Linnea Valo kertonut, että Lea Forsgren oli nuoruudessaan töissä Ungernin harjaverstaalla ja sitten Helvi Hellen kahvilassa Eroittajan liiketalossa . Pienikokoinen Forsgrenin mamma kävi kaupassa ja laittoi ruokaa. Valtteri Forsgren oli kyttyräselkäinen, hiljainen, kiltti ja erittäin kohtelias mies. Matti Salenius on kertonut, että lapsiakin tervehtiessään hän nosti lakkia ja sanoi ”Hyvää päivää”. Hän tarjosi lapsille ”kettukaramellejä”. Risto Lehtonen on kertonut, että Valtterilla oli tapana sanoa ”voi jeekeli sentään”, kun hänen piti keskeyttää jokin työ tai kun hän ihmetteli jotain asiaa, jota ei tiennyt. Valtteri pilkkoi puita sekä rukoushuoneella että Tuusalla ja monessa muussa paikassa. Hän oli joskus apulaisena Härköilän sahalla ja teki myös metsä- ja peltotöitä. Pekka Laustio on kertonut, että Tuusalla Valtteri ajoi myös heinäharavaa ja oli mukana perunannostossa. Hän oli erittäin myöntyväinen ihminen, eikä koskaan ”pannut hanttiin” missään asiassa. Sahansa hän terotti kodin pihalla. Edla Forsgren kuoli vuonna 1960. Valtteri siirtyi äidin kuoleman jälkeen kunnalliskotiin.


Valtteri Forsgren Härköilän sahalla Enäjärven rannassa keväällä 1955. Kuvannut Kari Sundström.

•  Liisa ja Väinö Leander perheineen asuivat rukoushuoneella vuosina 1954 – 1968. Aluksi heillä oli käytössään keittiö ja kaksi kamaria. Valtteri Forsgrenin muutettua pois, Leanderit saivat huoneen lisää.

• Viimeisenä talossa asui suutari Hartikainen.

 

Nummelan Rukoushuone. Liisa Leander muistelee

 

 

Kansakoulu sota-aikana

Syyslukukaudella 1943 opettaja Anja Puutulan 1. luokka aloitti opiskelun kivikoulussa , mutta kevätlukukaudella 1944 rukoushuone oli luokan opetustilana. Koululta oli tuotu kahdenistuttavat pulpetit. Leila Lilja (o.s. Ojala) on kertonut, että luokkahuone oli niin kylmä, että siellä istuttiin takki päällä, lakki päässä, käsineet kädessä sekä huopatossut (tuolloin sanottiin vilttitossut) jalassa. Salissa oli kyllä kaksi uunia, mutta niitä ei lämmitetty tarpeeksi.

 

Loppuvaiheista

Rukoushuoneen loppuaikoina isossa salissa työskenteli arkkitehti Voitto Haapalainen. Pertti Nieminen on kertonut, että Voitto Haapalainen on suunnitellut mm. Prisma-sarjan ja juuri kyseiseen sarjaan kuuluvan tuolin kipsimalleja valmistettiin rukoushuoneella 1960-luvun lopulla. Risto Lehtonen ja Reijo Vainio ovat kertoneet, että käytetyt aineet haisivat salissa vahvasti. ”Firaapelihomminaan” Veikko Häyrinen oli tekemässä noita tuoleja.

Kun rukoushuoneen kiinteistö lahjoitettiin Vihdin seurakunnalle joulukuussa 1969, siinä oleva asunto oli vuokrattu Martti Ollonbergille 70 silloisen markan kuukausivuokrasta.

Tyhjää kirkkosalia käytettiin jopa urheiluseura Tarmon jätepaperivarastona, ennen kuin jätepaperin keräyspiste siirtyi Nissolan latoon.

Rakennus purettiin 1970-luvun alkupuolella ja hirret vietiin muualle. Tontti oli kauan tyhjänä. Vihdin seurakunta myi kiinteistön Kummila Oy:lle marraskuussa 1982.

Rukoushuoneen ohi kulkenut pätkä vanhaa Helsinkiin johtanutta maantietä sai ensin nimekseen Rukoushuoneenkuja. Myöhemmin nimi kuitenkin vaihdettiin tien toisella puolella olleen Vikmanin perheen kiinteistön mukaan Taasolankujaksi. Sen molemmilla puolilla on nyt kerrostaloja.

 

Tietoja antaneet mm. Anna Andström, Airi Arola, Antti Arola, Leena Haaparanta, Jyrki Helle, Sirkka Järvensivu, Pirkko Kärnä, Pekka Laustio, Liisa Leander, Risto Lehtonen, Leila Lilja, Eero Merivirta, Irma Muuraiskangas, Pertti Nieminen, Airi Pajunen, Ritva Rissala, Timo Roms, Matti Salenius, Reijo Vainio, Linnea Valo, Mikko Yli-Rosti. Koonnut Ritva Miettinen.