NAARANPAJUN TOIVOLA

Rukoushuoneen ja Östermanin talon (Väinölä) välistä johti tie kauempana silloisesta Helsinkiin johtaneesta maantiestä oleville tonteille. Elgin perheen tontti rajoittui rautatiehen. Radan toisella puolella oli Laatuvilja. Elgien kävelyreitti kulkikin enimmäkseen tästä kohdin radan yli, mutta radanvarttakin pitkin kuljettiin usein maantielle ja Keskipisteelle asioille. Oikotietä Elgin pihan kautta asemalle eivät kuitenkaan muut saaneet käyttää. Vuorensyrjä II:ssa asuva Pentti Väätänen on kertonut seuraavaa: ”Kun Nummelan postitoimisto oli vielä asemalla, eikä sanomalehtiä jaettu sunnuntaisin, olisivat huhdanmäkeläiset lehdenhakumatkallaan mielellään kulkeneet pihan poikki, mutta Mailis Westerman ei sitä sallinut.”

Ennen Elgin perhettä Toivolan asukkaaksi on Vihdin seurakunnassa (vuosien 1894 – 1903 kirkonkirjoissa) merkitty Nummelan kyläpoliisi Wilhelm (Vilho) Simonpoika Hjelt (*1862 Vehkalahti). Hän muutti perheineen vuonna 1897 Vihtiin. Vilholla ja Maria vaimolla oli kolme poikaa: Aarne Ensio (*1887 Viipuri), Toivo Armas Wilhelm (*1888 Viipuri) ja Väinö Ilmari (*1890 Vehkalahti).Vuonna 1908 muut Hjeltit muuttivat Huhdanmäkeen, mutta vanhin poika Helsinkiin. Vilho Hjelt kuoli vuonna 1911 ja leskirouva asui myöhemmin Toivon ja Väinön kanssa nykyisen Huhdanmäentien varrella olleessa Ilomäessä.

Johan Albert Elg (*1863 Vihti) oli Kalljärven rusthollarin poika. Hän avioitui leskirouva Gustava Simolinin (o.s. Stenholm) kanssa vuonna 1890. Rouva oli vuonna 1887 ostanut alaikäisten lastensa kanssa Palajärven Södergårdin.
Gustava Elgin kuoltua vuonna 1903 hänen ainoa poikansa Frans Simolin, joka suomensi nimensä Meritaloksi, sai haltuunsa kolmesta vanhasta Meritalon torpasta muodostetun tilakokonaisuuden.
Koivuniemen torppa Palakoskentien varrella oli ns. syytinkitorppa, joka erotetiin Meritalon kantatilasta vuonna 1907. Gustava Elgin toinen puoliso Johan Elg sai tämän noin 60 hehtaarin tilan hallintaansa. Hän viljeli tilaa neljä vuotta ja rakensi uuden talon ns. Pikku Koivuniemeen. Muutettuaan uuteen taloonsa Johan Elg vuokrasi torpan talousrakennuksineen ja peltoineen. (Palajärven kylähistoriikki Palajärvi – Vihdin portti (ss. 82,83,103,104,136)

Johan Elg avioitui uudelleen itseään 19 vuotta nuoremman Josefiina Vänttisen (*1882 Heinävesi) kanssa vuonna 1907. Johan ja Josefiina Elg muuttivat Nummelaan vuonna 1909. Elg rakennutti Toivolan tontille ison, kaksikerroksisen, kauniin talon, jossa oli kaksi asuntoa. Keittiön verannan kautta päästiin yläkertaan. Talossa oli myös toinen lasiveranta, jonka kautta päästiin saliin, kuten tuolloin sanottiin. Salissa kuuluu olleen hieno tammikalusto. Talon kivijalka oli kaunista graniittia.

Perheeseen syntyi kaksi tytärtä: Linnea Mailis (*1908 Vihti) ja Kerttu Sigrid Kaarina (*1911 Vihti).

Elgit elivät omavaraistaloudessa. Heillä oli peltosarkoja pihapiirin molemmilla puolilla. Ulkorakennuksessa oli navetta ja liiteri. Heillä oli lehmiä ja kanoja. Sauna oli erillisessä rakennuksessa.

Johan Albert kävi Enäjärvellä kalassa ja ajeli sinne polkupyörällä. Ulkoiselta olemukseltaan hän kuuluu olleen hoikka. Hän kuoli vuonna 1938. Johan Elgin kuoleman jälkeen Koivuniemen tilan hallinta palautui kantatilalle ja tila jaettiin Meritalon perillisten kesken ja tilan rakennukset hävisivät.

Fiina Elg oli ulkoiselta olemukseltaan tumma, pieni ja pyöreähkö. Häntä kutsuttiinkin Pikku- Elgiskäksi. Hänet muistetaan kipakkana naisena. Kerrotaan hänen myyneen viinaa ja poliisia pelätessään kätkeneen pirtukanisterit naapuritontin, Rämäkän, perunavakoihin, eikä omaan peltoon. Rämäkkä, Hemmilän työntekijöiden talo, oli tunnettu paikallisena apteekkina eli pirtukauppana. Kalassa Enäjärvellä Fiina kävi Keskipisteellä asuneen Hugo Flinkmanin kanssa.

Urho Karhumäki kuvaa teoksessaan ”Viulu ja posetiivi” sivuilla 40-41 tunnistettavasti rouva Elgiä seuraavasti: "Kaikkeen hyvin ehtiväinen Holgin mamma kuului paikkakunnan juoruämmiin."

Fiina Elgin elämänvaiheisiin liittyy myös seuraava Palajärven kylähistoriikissä ”Palajärvi – Vihdin portti” sivulla 138 kerrottu:

”Pikkurouva Elg yllytti ystävänsä Wiljam Holmbergin polttamaan Pikku Koivuniemen otettuaan taloon sitä ennen suuren palovakuutuksen. Elgit asuivat jo silloin Nummelassa, minne Wiljam toi tiedon: ”Kyl nyt ryöhää!” Poliisiasemalla heitä kuulusteltiin. Nimismies ilmoitti kahville menosta ja käski viedä kuulusteltavat sivuhuoneeseen odottamaan. Siellä pikkurouva sanoi Wiljamille: ”Muista ettet tunnusta polttanees sitä!” Kaksi poliisia ryntäsi piilostaan huoneen vaatekomerosta ja silloin ”pikkurouva oli huutanut kuin eläin”. Elgeillä oli oikeus ottaa puuta omaan käyttöönsä mutta ei myyntiin. Siitä huolimatta pikkurouva myi isoja mäntyjä. Puita leimattiin ja kaadettiin, kun Otto Meritalon hälyttämät metsälautakunnan virkamiehet tulivat paikalle, kielsivät hakkuut ja pikkurouva sai sakkoja metsän hävittämisestä.”

Linnea Valo (o.s. Ahlfors; *1917) on kertonut, että rouva Elg hoiti häntä lapsena, kun Linnean oma äiti kuori propseja asemalla. Josefina Elg kuritti lasta. Opettaja Urho Karhumäki puuttui asiaan, eikä Josefina Elg sen jälkeen saanut pitää lapsia hoidossa.
Josefina Elg kuoli vuonna 1943.

Perheen nuoremmalla tyttärellä Kerttu Elgillä oli kaunis ääni ja hän opiskeli laulua Helsingissä. Silloin hän asui värikkäistä elämänvaiheistaan kuuluisaksi tulleen Minna Craucherin luona, joka mm. 20- ja 30-luvuilla piti nuorille kirjailjoille salonkia Mechelininkatu 23:ssa. Fiina Elg oli tutustunut Craucheriin ollessaan talon poltosta syytettynä Hämeenlinnan vankilassa. Kerttu avioitui vuonna 1936 Sulo Armas Mäntysen kanssa. He asettuivat asumaan Hyvinkäälle.

Vanhempi tytär Mailis avioitui vuonna 1927 rautatieasemalla vaihdemiehenä työskennelleen ja Elgin talossa vuokralaisena asuneen Emil Aksel (Akseli) Westermanin (*1902 Karjaa) kanssa. Miestä kutsuttiin Aakeksi. Westermaneilla ei ollut omia lapsia.

Ilse Isaksson. Kuvan omistaa Vappu Heinämäki.

Ennen sotia Elgien luona asui Ilse Aino Isabella Ingeborg Isaksson-niminen tyttö. Hänen vanhempansa pitivät ilmeisesti joskus Viipurin Pyöreän tornin ravintolaa. Avioeron jälkeen äiti toi Ilsen tuttavien luo Nummelaan. Sukua he eivät olleet. Tummatukkainen, ulkomaalaisen näköinen tyttö tuli Nummelaan noin viisivuotiaana ja leikki mm. naapurissa asuneen Ritva Östermanin (*1926; myöh. Rissala) ja Kirsti Hellen (*1926; myöh. Hiltunen) kanssa. Koulua hän kävi Helsingissä, mutta vieraili myöhemmin kesäisin Nummelassa. Ritva Österman sai Ilseltä rippilahjaksi hopeisen ristin. Ilse on joskus vieraillut Ritvan kotona Nummelassa.

Mailiksella oli inkeriläissyntyinen kasvattitytär Lydia Sykiäinen, joka työskenteli Luontolassa kylvettäjänä. (Hän lienee syntynyt 1920-luvun lopulla). Hän tuli 14-15 vuoden iässä Nummelaan. Kylän tyttöjen kanssa Lydia ei juurikaan ollut tekemisissä. Hän oli yksinäinen luonteeltaan. Kun hän ei ollut Suomen kansalainen, hän ei voinut päästä opiskelemaan. Joku Luontolassa asiakkaana ollut pappi kuuluu kuitenkin auttaneen ja hankkineen tytölle papinkirjan, jotta Lydia voisi hakea hierojakouluun, minkä hän sitten suoritti. Kun inkeriläisiä uhkasi palautus rajan taakse, Lydia muutti Ruotsiin, missä hän kuuluu pitäneen kampaamoa. Nummelassa hän ehti asua 5-6 vuotta.

Eero Merivirta on kertonut, ettei Akseli Westerman enää 1930-luvun loppupuolella käynyt töissä kodin ulkopuolella. Hän sai kai jotakin eläkettä VR:ltä. Hän kuuluu tehneen, mitä vaimo käski. Akseli mm. siirsi pihan suuria puita toiseen paikkaan. Käsin hän kaivoi ja kuljetti kottikärryillä mm. 6-7 metrin korkuisen tammen. Akseli Westerman kuuluu puhuneen suomea murtaen. Akseli ja naapurissa asunut Frans Einar Österman tilasivat yhdessä Västra Nyland- sanomalehden. Mailis puhui aina hyvää miehestään ja tämän suvusta.

Akseli Westerman testamenttasi omaisuutensa Lydia Sykiäiselle. Akseli kuoli vuonna 1952.

Mailis Westermanilla oli yksi lehmä. Sen ruokkimiseen hän lienee saanut jauhoja Laatuviljalta. Juorujen mukaan Mailis keitti palkkioksi kiljua myllymiehille. Kun kotipihassa ei ollut riittävästi heinää, Mailis kuljetti lehmäänsä liekassa pitkin Härköilän tien vartta, missä eläin sai syödä. Härköilän rantapelolla riitti myös laidunta. Heinistä Mailis joutui riitaan Pajulan isännän kanssa. Mailiksella oli myös kanoja ja hän kasvatti huolella kanan- ja kukonpoikia myös myyntiin. Munia myymällä hän sai käyttörahaa. Kanojen rehuksi hän viljeli pellollaan kauraa. Naapurit auttoivat kyntö- ja puintityössä. Perunat hän kuitenkin istutti ja kuokki itse käsin. Puutarhan tuotteita, ainakin omenia ja raparperia, riitti myös myyntiin. Kukkia pihapiirissä oli paljon.

Kerrotaan, että ruokakauppaan tullessaan Mailis kysyi ”Mitä on jäänyt edelliseltä päivältä?”
Kaikki piti saada ilmaiseksi. Makkarapötköjen päitä Mailis osti kisssoilleen.
Mailis kävi töissä monessa talossa ja auttoi mm. perunamaalla. Hän oli ilmeisen utelias ja kiinnostunut kaikesta, mitä kylällä tapahtui. Kerrotaan hänen olleen paikallislehteä nopeampi tiedonvälittäjä.

Mailis Westerman oli vieraanvarainen kahvittaja, jolla oli ns. kaikkea seitsemää sorttia pöydässä. Pekka Laustio on kertonut, että Mailis kutsui aina kahville, kun Pekka oli auttanut esim. puinnissa. Silloin parannettiin yhdessä maailmaa. He tulivat hyvin toimeen keskenään. Mailis kyläili myös Tuusalla.

Myös Mailis Westermanilla oli lapsia päivähoidossa. Lassi Pircklén (*1952) lienee ollut viimeisiä. Hän ei ollut tyytyväinen hoitopaikkaan. Poika kertoi Mailiksen syöttäneen kesäkeittoa. Lassi meni mieluummin Pajulaan.

Anna-Liisa Helle on kertonut seuraavaa:

Kerran Mailis Westerman näki, kuinka Jari Helenius ja Petri Helle ajelivat polkupyörällä läheisen osuusliike Aura Sokoksen asfaltoidulla pihalla . Petri ajoi päin kaivonkantta ja kaatui. Polveen tuli ”asfaltti-ihottumaa”. Mailis haki kotoaan sidetarpeita ja hoiti pojan polven ja saattoi sitten kotiin.

Mailis kuuluu myös ommelleen lapsille vaatteita: 1930-luvun lopulla Laustion Pekalle, sitten Bodalewin tytöille ja vielä 60-luvulla Yli-Rostin Mikolle. Itselleen hän ompeli elämänsä loppuun asti.

Lohjantien varrella asuneet Katri ja Veijo Raitanen viljelivät Toivolan peltoja Mailis Westermanin viimeisinä elinvuosina ja vielä jonkin aikaa hänen kuoltuaankin. Katri Raitanen on kertonut perheen viljelleen perunaa, porkkanaa ja mansikoita.

Kuolemaansa asti Mailis Westerman asui kotitalossaan. Hän kuoli vuonna 1981 kotisaunassa saamaansa sairaskohtaukseen. Hänet on haudattu Lohjalle. Mailiksen osuuden talosta peri hänen sisarensa poika Juhani. Mailiksen kuoleman jälkeen talossa pidettiin huutokauppa. Kerttu-sisar oli tuolloin vielä elossa.

1960-luvulla talossa asui vuokralaisena Hemmilän iäkäs metsuri Heikki Salonen useita vuosia. Hän kuuluu hakanneen pari mottia halkoja päivässä. Hän muutti Toivolasta Louhen perheen Kanervalaan.
Pitkäaikainen vuokralainen oli myös osuusliike Auran palveluksessa rautaosastonhoitajana ollut Jaakko Karjalainen. Hän asui talossa jonkin aikaa vielä Mailis Westermanin kuoleman jälkeenkin.

Sitten talo oli jonkin aikaa tyhjillään ja sinne majoittui talonvaltaajia ja muita laitapuolen kulkijoita. Puutarha villiintyi.

Kiinteistö myytiin Osuuspankille. Kauppakirjan teossa oli mukana myös Ruotsissa asunut Lydia Sykiäinen. Tontilla on nykyään kerrostalo, osa tätä tonttia on Prisman pysäköintialuetta.

Tietoja antaneet mm. Anna Andström, Airi Arola, Anna-Liisa Helle, Pekka Laustio, Katri Raitanen, Ritva Rissala, Rauha Sohlberg, Linnea Valo, Keijo Färm, Eero Merivirta, Timo Roms, Reijo Vainio, Mikko Yli-Rosti. Koonnut Ritva Miettinen.