Työväentalolta Kaarikeskukseen

Päivitetty 1.9.2010


 
PISTEENKAARI 10

LEA JA OLLE KALLION TALO


Edessä keskellä näkyy Lea ja Olle Kallion talo. Vasemmalla on opettaja Oskari Koskisen talo (nykyinen Hannankatu 2). Kuvan poikki kulkee entinen Lohjantie (kuorma auto vasemmassa yläkulmassa suurin piirtein nykyisen Pisteenkaaren kohdalla). Yläreunassa näkyy Nummelan matkustajakoti. Siitä oikealle oleva matala rakennus on Niilo Hellen saunarakennus (Eroittajan tontilla, nykyisen torin laidalla). Saunarakennuksen yläpuolella näkyy Vimanien mansardikattoinen ulkorakennus.  Kuva on otettu 1950-luvun alussa.

1940-luvun lopulla Lea o.s. Randell ja Olle Kallio muuttivat uuteen ajalle tyypilliseen puiseen kaksikerroksiseen harjakattoiseen taloonsa. Omakotitalo purettiin K-kauppa Henrikin parkkipaikan tieltä. Parkkipaikan keskellä oleva hopeapajurivistö (ylempi kuva) ja komea kuusi ovat jäljellä Kallion pihasta, omenapuut ovat hävinneet. 

Olle oli suutari Kallion vanhin poika, joka oli kotona oppinut isän ammatin. Koska hän oli erittäin musikaalinen, löytyi varsinainen elämäntyö appiukon ja tämän sukulaisten urkuharmoonitehtaalta

Tehdas sijaitsi Nummelan asemaa vastapäätä olleessa rakennuksessa, missä vuonna 1999 toimi Nurmiston osto ja myyntiliike. 

Ollella oli absoluuttinen sävelkorva. 
Hän toimi urkujen virittäjänä. Tämä tempperamenttinen, vallaton mies soitti myös haitaria ja pianoa, lauloi solistina ja kuorossa. Tansseissa ja iltamissa tarvittiin hänen musisointiaan. Hän esiintyi oman kylän harrastelija- teatterissa ja myöhemmin myös monessa tv-filmissä. Olle on viereisen kuvan vasemman- puoleinen hanuristi. Toinen hanuristi on Kallion veljeksistä nuorin, Seppo.

 
Vaimo Lea taas on ollut vuosikymmenet nummelalaisten parturi, jonka ensimmäinen oma liike oli alkuperäisessä Eroittajan talossa Pisteellä. Sitten työ jatkui omakoti- talon ala-aulassa ja Heikki Louhen talossa Asematien varrella. Mehiläisen kerrostalon valmistuttua Lea muutti siihen. Muutamien tuttujen hiukset leikattiin kotipiirissä. 

 
K-kauppa Henrikin parkkipaikka Almus Metson tontti