Työväentalolta Kaarikeskukseen    Hannankatu

HANNANKATU 2
ASUNTO OY MEHILÄINEN
 



Opettaja Koskisen talo 1950-luvulla. Kuva Reijo Vainio.

Nummelan kansakoulun opettaja ja monivuotinen johtaja Kalle Oskari Koskinen (*1882 Hämeenlinna) rakennutti 1940-luvun lopulla  silloisen Peltotien (myöhemmin Välitie), nykyisen Hannankadun alkuun, suurten koivujen katveeseen omakotitalon. Päästyään eläkkeelle vuonna 1949  hän muutti puolisonsa Julian (Juliana) (*1901; o.s. Huttunen) kanssa Puukoululla olleesta virka-asunnosta omaan taloonsa. Opettaja Koskinen harrasti mehiläisten hoitoa. Puukoulun Hannankadun puoleisesta rinteestä mehiläispesät siirrettiin omalle pihalle. Talon ympärillä oli pääasiassa peltoa, jonka Hemmilän isäntä Eero Sellgrén kävi kyntämässä. Koskiset viljelivät perunaa. Koululaiset kuuluvat olleen satoa noukkimassa.

Opettaja Koskisen kuoltua vuonna 1950 Julia Koskinen asui vielä kauan tässä talossa. Viimeiset  elinvuotensa hän asui Männikkö-nimisessä kerrostaloyhtiössä nykyisen Kappelitien tuntumassa. Hän kuoli vuonna 1979.

Nyt tontilla on asunto-osakeyhtiö Mehiläisen talo, missä autotallikerroksen lisäksi on kolme asuinkerrosta. Sen rakentaminen aloitettiin vuonna 1971 ja A-portaaseen päästiin muuttamaan vuoden 1972 alussa ja B-portaaseen helmikuun alussa.

Tiedot koonnut Ritva Miettinen.

Opettaja Koskisen talo matkustajakodin parvekkeelta kuvattuna vuonna 1952.  Kuvassa vasemmalla Erkki Isokangas ja oikealla Ari Helle

Talon ja matkustajakodin välisellä pellolla on nyt Erkki Isokankaan pojan pitämän K-kaupan parkkipaikka (entisen K-kauppa Henrikin pysäköintialue).
Kuva Ritva Miettisen kokoelmista.

 

Hannankatu 2 talvella 2009. Kuvannut Mikko Yli-Rosti.

Kuva: Tiainen

Kuvassa näkyvä talo on nykyisen Pisteenkaaren Asemantien puoleisessa päässä. Talo oli Heikki Louhen rakennuttama ja siinä toimi mm. aikoinaan posti. Aila Vainion Neppari (kauppa) oli siinä postin jälkeen. Kiinteistön nimi oli Louhela. Takana näkyy OL Auran viljavarasto ja siilot, nyt paikalla on Lidl. Kuva: Margit Tiainen.

Pisteenkaari 9 Pisteenkaari 13-15