Reijo Vainio: Nummelan poika rakastaa Helsinkiä

Kotitalo Havula Albertinkadulla.

Reijo Vainio on asunut koko ikänsä Nummelassa. Rakkaus Helsinkiin on kuitenkin vahva. Siellä juhlittiin tammikuun 80-vuotispäiviäkin.

Helsinki tuli Vainiolle tutuksi jo lapsena. Pieni poika istua tapitti isä- Aarnen kuorma-auton penkillä ja seurasi uteliaana suuren kaupungin elämää. Tavaraa haettiin Nummelan Auraan ympäri kaupunkia. Se opetti tuntemaan Helsingin paikat.

- Olen aina harrastanut Helsinkiä. Yhä vielä jos kuulen jonkin kantakaupungin kadun nimen, jonka sijaintia en muista, tarkistan sen kartalta.

Autoilu teki kyllä kotikunnankin tutuksi. Jälleenrakennuksen aikaan kuorma-auto kuljetti rakennustarvikkeita ympäri Vihtiä. Autoja ei perheillä ollut.

Itse Vainio ajoi ajokortin myöhään, vasta nelikymppisenä. Autoja enemmän miestä ovat kiinnostaneet lentokoneet. Katse kurkottaa mieluusti taivaalle. Sodan aikaisista lentokoneista kertovat kirjat kuluvat käsissä.

- Sotakoneet eivät kiinnosta niinkään sen vuoksi mitä ne joutuivat tekemään vaan miten ne oli teknisesti toteutettu.

Vainio pohtii ilmailun historiaa, joka alkoi 1900- luvun alussa. Jo kolmekymmentä vuotta myöhemmin sodassa lennettiin suurilla, teknisesti pitkälle kehittyneillä koneilla.

Osansa lentokoneinnostuksesta lienee isä Aarnella, joka palveli sodassa ilmavoimissa. Lomille tullessaan poika sai ilmailulehtiä. Niiden kuvat olivat suunnattoman ihmeellisiä.

Ja jos ovat lentokoneet olleet Vainion intohimo, on sitä sanomalehtikin. Ja silläkin on juurensa ilmailussa.

- En osaisi elää ilman Helsingin Sanomia, sanoo Vainio.

Lehti on pudonnut perheen postilaatikkoon vuodesta 1932 lähtien. Isä Aarne oli kiinnostunut Väinö Bremerin maailmanympäryslennosta ja tilasi lehden.

- Muistan kun lehti oli pienelle pojalle niin iso, etten yltänyt pitämään sitä kokonaan auki. Silloin ei ollut televisiota, joten lehdestä luettiin niin uutiset jos urheilutulokset ja sarjakuvatkin.

Kuten monelle sodan aikana syntyneelle, myös Vainiolle  1950-luku näyttäytyy elämän kulta-aikana.

- Olin silloin nuori ja maa alkoi kukoistaa. Jälleenrakennuksen into oli kova.

Nummela oli pieni kylä, jossa kaikki tunsivat toisensa. Kaveriporukka oli tiivis.

- Kymmenen nuorta miestä innostui silloin telinevoimistelusta. Saimme  porilaisesta Matti Vapaniemestä hyvän ohjaajan ja into pysyi kun yhden opitun liikkeen jälkeen halusi taas oppia seuraavan. Vaikeusaste nousi liike kerrallaan. Onnistuminen innosti oppimaan lisää.

Vainio sanookin innostuvansa helposti uusista asioista. Yksi niistä on teatteri, jossa hän on ollut mukana puolet elämästään. Jo lapsena laulu raikui.

- Työväentalolla oli ohjelmallisia iltamia, 1950-luvulla esiinnyimme kisälliryhmän kanssa. Lauloin siinä armeijaan saakka.

Vuonna 1976 Vainio oli perustamassa teatteriryhmä Tiimiä, jolta muistetaan - kuinkas muuten - 50- luvun ravintolashow. Vihdin teatterissa hän on ollut mukana 1980- luvulta saakka.

- Tykkään teatterin ilmapiiristä. Se on kuin elämä pienoiskoossa. Siellä on mukana samanhenkisiä ihmisiä, naisia ja miehiä, nuoria ja vanhoja. Kaikki puhaltavat yhteen hiileen.

Näytelmärooleja on vuosiin mahtunut laidasta laitaan. Viime vuosina mies on keskittynyt enemmän lavasteiden tekoon ja makkaran paistoon. Suurimpana ponnistuksenaan hän pitää neljän muun eläkeläismiehen kanssa rakentamaansa kesäteatterin katsomon katosta.

Se oli melkoinen haaste. Mutta niistä Vainio sanoo tykkäävänsä. Kuten kaikille, elämä on tuonut niistä eteen suurempia ja pienempiä.

Onneksi miehellä on oma "mielenterveystoimistonsa", liiteri. Jos on omaa taloa rakennettu vuosia, on rakasta liiteriä siloteltu senkin edestä. Siellä syntyy puhdetöitä yhä vielä. Luonnollisesti niitä lentokoneita, mutta nyt mielessä siintää lapsuuden Helsinkiin kuljettanut isä- Aarnen vuoden -36 Chevrolet kuorma-auto, jonka tekijä suunnittelee toteuttavansa alumiinipellistä. 

Kättentaidot antavat miehelle mielihyvää. Niihin keskittyessä voi pysähtyä tähän hetkeen.

Käsillä tekemistä Vainio soisi harrastettavan tänä päivänä enemmänkin. Kenties se olisi yksi elämänohje nuoremmille. Muuten hän ei juuri oppeja jakele.

Mutta elämästä kannattaa innostua!

- On hienoa jos voi harrastaa erilaisia asioita ja matkustaa.

- Erittäin tärkeää on lukeminen. Se kehittää ja kuljettaa sellaisille maailman ja elämän alueille, joihin ei ehkä muuten koskaan pääsisi. Suomen hieno kirjastolaitos on siinä suuri apu.

Suuret intohimot ovat laantuneet, mutta yksi toive vielä siintää mielessä. Lontoo on tullut tutuksi siellä asuneiden sukulaisten kautta. Jos vaikka pääsisi kaupungin ilmailumuseoon.

- Siellä sitten istuskelisin vanhan Lancaster- pommikoneen ohjaamossa kunnes heittäisivät ukon pihalle.

Vaikka ei ukko juuri tunne vanhenneensa. Tyttärien kanssa tallattiin syntymäpäivän vietossa ympäri Helsinkiä. Rööperi ja sen kulmat antoivat parastaan. Kirjasto Oodi tuli lukemista rakastavalle tutuksi.

No, ei se 80 vuotiaan kroppa sentään ole kuin nuoren voimistelijapojan. Reijo Vainion sanoin:

- 50 vuotiaana kävelin vielä käsilläni, nyt on hyvä jos pysyy jaloillaan.

Eteenpäin kuitenkin, ilolla ja innostuneella mielellä.

Lähde: Mari Vainio