Timo
Holin muisteluja
Oliko onni vai epäonni
syntyä yrittäjä/kauppiasperheeseen? Näin jälkeenpäin
muistellen, siitä oli varmasti hyötyä.
Asiakaspalvelu, yrittäjän epäsäännölliset työajat,
yms. asiat tulivat jo varhain tutuiksi.
Olin vasta 14-vuotias
koulupoika, kun isä hankki minulle valkoisen ”lihamestarin” työtakin.
Se puettiin päälle, kun tein jauhelihaa isän paloittelemista ruhon
osista.
Päätehtävänäni oli kuitenkin maitohuoneen hoito. Maidot, voit, viilit,
piimät, ja juustot tuotiin Etelän Maitokunnalta. Auto purki kuorman
lastauslaiturille, josta minä siirsin ja järjestin ne kylmäkaappiin.
Kaapissa oli lasiset ”heiluriovet”, joiden takaa asiakkaat poimivat
haluamansa tuotteet. Ostoskärryjä tai erikokoisia muovikoreja ei
silloin vielä ollut.
Virvoitusjuomia,
”limsoja”, oli vain muutamia lajeja. Muistan Fantan, Coca-Colan,
Pilsnerin ja nk. kotikaljan. Keskioluttahan ei tuolloin vielä myyty
elintarvikeliikkeissä. Juomat tuotiin puukoreissa rakennuksen
alakertaan ja sieltä minä kannoin niitä myymälään. Mikäli olin paikalla
silloin, kun juoma-auto tuli, sain pullon keltaista Jaffaa ja joskus
Pommacia, sitä tosin oli vain harvoin saatavilla. Ylimääräinen palkinto
tuntui mukavalta.
Kesällä 1987 vanhempani
lähtivät kahdeksi viikoksi lomamatkalle Lappiin. Isä luotti minun
hoidettavakseni tilaukset päivittäistavaroiden tukkuliikkeisiin. Kaikki
onnistui kuitenkin hyvin. Kyllä siinä varmasti auttoivat myös
vakituiset myyjät.
Kauppamme palveluihin kuului myös ostosten kotiinkuljetus. Näitä
asiakkaita oli muistaakseni pari-kolmekymmentä. Palvelu oli asiakkaille
ilmaista ja varsinkin vanhemmat henkilöt olivat tyytyväisiä palveluun.
MUISTOJA PESULASTA
Isäni osti vuonna 1969 Louhen
talossa toimineen Nummelan Pesulan. Hän hankki täysin uudet
koneet. Käytössä olivat uudenaikaiset automaattipesukoneet, lingot ja
höyrymankeli. Erikoinen, mutta tärkeä kone oli nk. kuivapesukone, siis
kone, jossa pestiin sellaiset tekstiilit, joita ei voitu
vesipestä.
Pesulassa työskenteli
kolme henkilöä. Heistä muistan nimeltä ainakin Hanna Toivosen ja Asta
Purolan. Mieleeni on erikoisesti jäänyt mankelointi. Yksi
henkilö syötti pyykin mankeliin ja kaksi henkilöä vastaanotti sileän
pyykin ja viikkasi sen kuljetuslaatikkoon.
Itse olin apuna lähinnä
pyykkien kuljetuksessa. Kuljettajana olivat useimmiten isäni tai
äitini. Toisinaan apuna olivat myös Ekholmin Martti
tai Järvensivun Kauno.
Kuljetuslaatikot olivat tyhjinäkin melko painavia puulaatikoita.
Pyykillä täytetyt laatikot olivat tosi painavia. Muistan hyvin, kuinka
raskasta nuorelle pojalle oli kantaa laatikoita.
Pesulan asiakkaina olivat mm. Luontolan kylpylä, Hopeaniemen parantola
ja Lohjan Kaupungin Hotelli.
Muistoja olisi varmasti paljon enemmänkin. Tässä kertomani antavat
kuitenkin jo kuvan siitä monipuolisuudesta, mitä yrittäjän arki on.
Jokainen päivä on erilainen. Aina on tartuttava siihen työhön, mikä
sillä hetkellä on tärkein.
|