Härkmanin pojat Päivitetty 14.1.2003


Ohjelmalehtinen

Härkmanin pojat

Härkman, Keuruun kirkkoherra…………... V. Ekroos
Yrjö ja ………………………………………..O. Sipilä
Antti, Härkmanin pojat …………………...U. Karhumäki
Kaarina, Härkmanin tytär……………….....Aili Blomqvist
Anna, Yrjön vaimo, Ampialan tytär ……....Elin Karhumäki
Jussi, Annan veli, Ampialan poika……..….A. Lindberg
Ester, Härkmanin sisaren tytär, orpo……..Saima Saarinen
Matti ja ……………………………………....Y. Palenius
Riikka, Härkmanin palvelijoita…………..….Rauha Jalonen
Pekka, Riikan avioton poika………………..E. Leino
Heikki, Nikaran talon poika ………………...P. Hietanen
Lybecker, Suomen armeijan ylipäällikkö...O. Tirronen
Armfeldt ja …………………………………...M. Lund
De la Barre, Suomen armeijan päälliköitä..T. Flinkman
Lybeckerin kirjuri……………………………..H. Flinkman
Lybeckerin kamaripalvelija………………….M. Hietanen
Amiraali Lillen lähetti…………………………P. Helle
Popoff, venäläinen kapteeni ………………. L.Hietanen

Suomalaisia ja venäläisiä sotilaita, sissejä ja talonpoikia.

Ensimmäisen ja viidennen näytöksen tapahtumapaikka Keuruun pappilan piha, toisen ja kolmannen Vilkkilän talon tupa Längelmäellä ja neljännen Tarhian kankaan taistelupaikka, n.s. "Härkmanin poikain kaivanto" lähellä Keuruun kirkonkylää.

Ensimmäisen ja viimeisen näytöksen välillä viisi vuotta.

 

(Kääntöpuolella)

Ankaran luonnon kanssa kamppaillessaan ja mahtavampainsa vuosisataisten taistelujen riitakapulaksi joutuessaan on Suomen maa ja kansa saanut monet kerrat kärsiä nälän ja sodan onnettomuuden. Koettelemuksista ankarin oli Isonvihan surkea aika. Kansa, joka muutama vuosi aikaisemmin oli läpäissyt suurten nälkävuotten kärsimykset, sai kestettäväkseen kaksikymmenvuotisen sodan ja sitä seuranneen julman hävityksen kauhut.

Idän voimistunut kotka iski raatelevat kyntensä pikkulintuun, jonka suojeleva veri vuoti vieraan puolesta vierailla mailla. Se aikoi pusertaa uhristaan kaiken mehun, jopa elonkipinänkin, mutta ei onnistunut. Kytevät rauniot sammuivat hävittäjän jäljillä, vapaudenkipinä ei. Suomen talonpoikaissoturien, lannistumattomien sissien ja pelottomien kivekkäiden merkkitulet leimahtelivat milloin milläkin kalliolla uhmaten ja ennustaen, että tuhoojan työ kerran raukee, mutta vapauttaan vaalivan kansan aamunkoitto pimeyden yöstäkin valkenee.

Isonvihan ajan uljaille miehille. Tunnetuille ja tuntemattomille sankareille, joiden merkitsemättömillä haudoilla kaksisatavuotinen sammaloitunut honka lahoo, omistetaan tämä kappale Suomen Itsenäisyyspäivänä 1925.