Kronikka
kuoron pikkujoulujuhlaan
vuonna 1954 jälkeen
Kristuksen syntymän

Joulu on taas, joulu on taas
ja kuorokin juhlaansa pitää.
Porukka tää murheen jo kaas,
ilo hyvin tässä joukossa itää.


Jokaisesta sana joku
on tarkoitus nyt laulaa.
Runoratsu, vanha kopu,
ai aiheuttane kaunaa.


Aloitamme johtajasta,
kuinkas muuten, tottakai.
Hänen johdollaanhan vasta
kuoro maineen siivet sai.


Mainittu on Pyssy, Kuisma,
johtaneet on joskus hekin
- muita en nyt tässä muista.
Valtin lyömme pöytään mekin.
Nimen tietää jokainen,
sehän ompi Karvinen.


Kielin herkin Hilkasta,
rouva johtajaskasta
tahtois laulaa tenor, basso
mutta kaulaan tulisiko tuosta lasso.


Hilma alttoin tuki, turva
ei vaivaa tuota nuotin kurva.
Äänens ilmoille kun viri
viihtyi siinä myöskin Järvis-Vili.


Myy Tyyne päivin kolinaa
ja illoin laulaa alttoa.
Muutti asumaankin lähemmäks,
niin into joskus käypi eläväks.


Entäs sitten Linnea,
mitäs voiskaan sanoa?
Leipätyönä kankaan teko,
laulussakin hyvä veto.


Alpon Aili naapurista
on korvaamaton laulajista.
Hällä hyvä tapa vasta:
pyytää kahville kun tullaan laulamasta.


On mainittava viel Sirkasta,
hän Niemiseltä, sentraalista.
Varmaan kuorolle hän antaa luvan
koettaa akustiikkaa uuden tuvan.


Jos on Kerttu sivus järven
keskellä on aina kuoron.
Laulajien sukupuuta,
kirkontekijäinkin juurta.


Veljentyttärensä Irma
luonnoltansa tyttö virma.
tavoitteena valkolakki,
usein ympärillä poikasakki.


Entäs Irja Rantanen,
Kuorikoski entinen.
Hän on sopraanoitten napa,
kaunis laulella on tapa.


Värssyn saman saavat jakaa
alakylän nuoret rouvat.
Kuka tahansa sen takaa
he kuoroamme kaunistavat.


Kaks yrittävää sisarusta
joukkoon saapunut on vasta.
Kun laulun alkaa nuorna näin
kaikk menee varmaan hyvin päin.


Helka, värssy sinusta on vaikee.
On runoilijan mieli haikee:
muistan ajan jolloin näin,
kun sulhasmies kävi teillä päin.
Arvon sait ja mukanaan
ikiaiheen laulamaan.


Viimeksi mä jätin Toinin,
parhaat lopuksi näät poimin.
Tää värssy sovittiin jo kotona:
hän oivallinen laulaja.


Tenorissa kolme poikaa
laulu silti hyvin roikaa.
Risto, Heikki sekä Kukko,
ei sulje suuta vetoketju, lukko.


Kasvoi Risto kylän laitamissa,
seuras Heikin on kuin aina iltamissa.
Erland, mies kaupungissa uus,
lauluun velvoittaa jo nimen aateluus.


Ja vihdoin viimein kuoron miehet,
basson sakki, senhän tiennet.
Vaikka kuinka tässä kehuu koittais
tuskinpa se siitä voittais,
joka sanottu on monta kertaa:
ei laulajilla näillä vertaa.


Omin nokkinemme tullaan toimeen:
Topi pukee muotiloimeen,
Matti kyytii laulumatkat,
Esko varaa omenat.


Ota ääni duuri, molli,
sen harmonista antaa Olli.
Ja otettu on sekin varteen,
että joskus oma bassolaki tarpeen.


On jälkikasvu myöskin taattu,
nuorta polvee mukaan saatu.
Hoitakoot myös toiset näin
on silloin kaikki hyvin päin.


Ja sitten eikös niin
Tään perusteella luulla vois,
mä vaikka sanonkin sen itse,
ett viel elos Ryynekreeni ois
ja sitten pannaan piste.