Timo Myyryläisen koulumuistoja

Nummelan koulu

Elämää Nummelan kansakoululla 1960-luvun alussa

Muutimme Nummelan kansakoululle kesällä 1959. Isäni Tauno aloitti talonmies-vahtimestarina ja äitini Oma-Bertta keittäjänä. Kivikoulun yläkerrassa asuivat meidän lisäksi opettajat Aino Lemmetty ja Laura Väisänen, joka jäi seuraavana vuonna eläkkeelle ja hänen tilalleen tuli Sirkku Palonen. Puukoulun alakerrassa asui poikamiesopettaja Osmo Halonen, joka kävi armeijan siinä välillä ja tuuraajana oli näyttelijäsuvustaan tuttu Pentti Riuttu. Puukoulun yläkerrassa oli terveyssisaren asunto ja vastaanottotilat neuvolalle. Terveyssisarena toimi ensin Oili Yliluoma ja myöhemmin Raili Järvinen. Karviset, Hilkka ja Esko asuivat omassa juuri valmistuneessa omakotitalossaan Lohjantien varrella.

Kanssakäyminen opettajien ja henkilökunnan kesken oli tiivistä ja vilkasta. Koko henkilökunta oli suunnilleen saman ikäistä joten kanssakäyminen oli mutkatonta ja koulun asioihin liittyvää. Kun vanhempani ostivat pienen mustavalkoisen Fenno-merkkisen television voitiin Rooman kesäolympialaisia vuonna 1960 seurata koko porukalla ja yhteiselo vain tiivistyi.

Liikuntaa ja voimistelua Nummelan koulussa

Koska sisäliikuntatiloja koululla ei ollut, niin jumppatunnit vietettiin pääasiassa ulkona. Talvisin oli hiihtoa eri muodossa heti kun ensimmäiset lumet tulivat. Opettaja Esko Karvinen palkitsi ensimmäisen suksilla kouluun tulleen pienellä rahapalkinnolla. Harjun reunaa kiersi muutaman kilometrin latu, jota käytettiin niin kilpailussa kuin liikuntatunneillakin. Yleensä kaikilla oli sukset ja kaikki osallistuivat myös kilpailuun. Kilpailussa palkinnot olivat vaatimattomia; kolme ensimmäistä sai mahdollisesti jonkun esineen ja kolme viimeistä sai kauppias Leo Einesalon lahjoittaman makkarapaketin. Välitunneilla kiirehdittiin koulun mäkeen laskemaan mäkeä.

Kesäaikana heti lumen sulettua alettiin pelata pesäpalloa, joka huipentui sitten koulujen välisiin kilpailuihin. Lyöntiharjoituksia oli joka välitunti. Kolmesta kiinniotosta tai kopista lyöjä vaihtui niin, että mahdollisimman moni pääsi lyömään palloa.

Koulun pihalla oli korkeus- ja pituushyppypaikat sekä veistolan seinässä rekkitanko, jolla leuanveto oli perusohjelma liikuntatunnilla, jotkut osasivat tehdä jopa kiepin ja kiintopyörähdyksen. Monet harrastivat kuitenkin paljon liikuntaa vapaa-ajalla, olihan Nummelassa kaksi urheiluseuraa Kisaajat ja Tarmo.

Liikennekasvatusta

60-luvulla alettiin tehostaa liikennevalistusta koko valtakunnassa sillä liikennekuolemia oli reippaasti toistatuhatta vuodessa ja loukkaantumiset lisäksi (nykyisin 2016 n. 300). Oli siis oikein, että asiaan paneuduttiin tosissaan ja opetusta sekä neuvontaa tarjottiin kaiken ikäisille ja joka taholla.

Pyörän käsittely- ja taitoajokilpailuja alettiin järjestää 60-luvun alussa. Poliisi kävi opastamassa pyörällä liikkumista liikenteessä. Kaikkien pyörät tarkastettiin ja annettiin korjauskehotuksia, opeteltiin liikennemerkkejä ja kilpailtiin esimerkiksi kuka pystyy hitaammin menemään 30 cm leveän ja 10 metriä pitkän matkan pyörällä ajaen. Joku meni nopeasti vauhdilla joku pysyi matkalla jopa minuutin tai kaksi.

Liikennekilpailun järjesti silloinen Tapaturmien ja liikenteen valistusjärjestö TALJA, joka palkitsi parhaat kilpailijat. Minulla on vieläkin tallessa Taljan lusikoita, valaisinlaitteet ovat jo hävinneet. Koulujenväliset olivat kirkolla Niuhalan koululla, jonne mentiin tietysti pyörällä. Muutenkin pyöräilyä harrastettiin hyvin paljon.
Myös opettajat, Esko Karvinen, Sirkku Palonen, Osmo Halonen ja Seija Järvinen, osallistuivat uusilla autoillaan Autoliiton liikennekilpailuihin ja näin omalta osaltaan pystyivät sitten jakamaan liikennetietoutta oppilailleen.

Nummelan kansakoulun opettajia 1960-luvulla

Opettaja Sirkku Palonen, alakoululaisten opettaja. Heinolan seminaarista valmistunut opettaja oli ensin kaksi kautta Jokikunnan koululla ja tuli sitten Nummelaan, kun Laura Väisänen jäi eläkkeelle.

Sirkku oli nuori, hyvin sympaattinen ja huumorintajuinen. Hän sai oppilaat innostumaan mm liikunnasta. Hän kävi useina vuosina pääsiäisen lomallaan opettamassa murtomaahiihtoa Lapissa, Ylläksellä ja Levillä. Siihen aikaan ei slalomista vielä juuri tiedetty, eikä mäkiäkään oltu siihen tarkoitukseen rakennettu. Kun hän sitten tuli sieltä matkaltaan, oli perusteellinen matkaraportti kaikkien kuultavana, olihan Lappi meille muille silloin kovin eksoottinen paikka.
Sirkun tehtävänä oli opettaa kaikille oppilaille käsitöitä, myös pojille. Minäkin opin ompelemaan napin kiinni ja parsimaan rikkinäisen villasukan. Orimattilasta kotoisin olleena ja Heinämaan pitsiä ihannoivana hän opetti nypläämistä sekä nuoremmille että vanhemmille kansalaisopistossa.

Siihen aikaan pidettiin hyvänä sitä, että opettajat osallistuivat kylällä moniin yhteisiin tapahtumiin ja toimintoihin kuten Marttatoimintaan ja Palonaisten toimintaan ja niin edelleen. Musiikillisena hän lauloi kirkkokuorossa ja opetti pianonsoittoa nuorille.
Levysoitin oli monelle tuiki harvinainen väline vielä 60-luvulla, mutta Sirkullapa oli sellainen. Levyvalikoima oli vaatimaton: Eartha Kitin Uska dada ja Karpiomaan Novgodorin ruusu olivat listan kärjessä.

Muistan, kun voitin eräässä Postipankin kilpailussa suomalaisten lintujen laulua esittävän levyn, niin sitä kuunteli sitten koko koulu vuorollaan, sillä siihen aikaan ei ollut juurikaan muita audiovisuaalisia laitteita diaprojektorin lisäksi koulun opetusvälineistössä.

Rohkenin kerran vähän vanhempana kysyä Sirkulta, että miksi et ole perustanut perhettä. Hän vastasi, että nuorempana kyllä kävin innokkaasti tansseissa, mutta ei vaan löytynyt sitä oikeaa. Kerran kyllä oli lähellä, kun eräs muori mies pyysi saatolle. Vastasin hänelle, että vain ruumiita saatetaan. Siihen se sitten tämäkin yritys kaatui.

Aino Lemmetty, alakoulun opettaja. Karjalasta kotoisin ja puhui luontevasti karjalan murretta. Hän sai oppilaat lukemaan ja laskemaan muitta mutkitta.
Hän vihasi pölyä. Hyvin usein jo varhain aamulla hän oli liinavaatteiden kanssa koulun alarappusilla tuulettamassa niitä, jos tuulta ei ollut niin silloin hän puhalsi aina ravistuksen jälkeen pölyt kauemmaksi. Siistinä ihmisenä hänellä oli aina eri kengät ulkona, rappusilla ja sisällä ja kaikista kengän takaosa painettu sisään jalkaan laittamisen helpottamiseksi. Kerran Halosen Osmo jekutti Ainoa niin, että laittoi jalkineet kävelemään rappusia ylös. Ainon vapaa-ajan asuna oli sotilaspusero, jonka toinen hiha oli hakaneulalla kiinni.

Joka kevät juhlittiin viikko Ainon päiviä. Silloin huonekalujen päältä otettiin pölyverhot pois ja kutsuttiin vuoron perään kylän eri kerhojen väkeä kahville. Kahvia kului ja laulu raikui monena sillä ”Ainon päiviä vietettiin koko viikko”.
Kun Aino Lemmetty jäi eläkkeelle, hän päätti muuttaa Turkuun. Koko toukokuu oli sitten melkoista siivousta ja tavaroiden pakkaamista. Koulun väki halusi olla auttamassa mutta siihen ei saatu lupaa. Muuttopaikan osoitteenkin hän piti salassa. Kuitenkin tieto uudesta tulevasta asuinpaikasta saatiin selville muuttoauton kuljettajalta, Luodon Einolta ja niinpä koulun väki olikin jo Turussa Ainoa vastaanottamassa ja auttoivat siellä tavaroiden kantamisessa. Vasta jonkin ajan kuluttua Aino havahtui ja ihmetteli mistä te tänne olette osanneet.

Hilkka Karvinen oli jämpti opettaja, joka monesti tuskaili, kun pojat olivat heikkoja oppimaan esimerkiksi laskentoa. Totesikin usein tuskastuneena, että kyllä niistä sitten kai hyviä työtekijöitä tulee. Tiedän erään hänen oppilaansa oppineen vaikeuksien kautta niin hyväksi laskijaksi, että myöhemmin oli menestynyt yrittäjä. Hilkalla oli opettajan kyky ja taito saada oppilaat keskittymään.

Muistan Hilkka Karvisen kertoneen, kun hän oli tuuraamassa historian tuntia yläluokalla, joka oli hyvin rauhaton ja opetusta häiritsevä. Aiheena oli toinen maailmansota, Suomen Talvisota ja Jatkosota. Aihe oli silloin vielä arka kaikkien suomalaisten keskuudessa, elettiin vaikenemisen aikaa, siitä ei juuri voitu puhua edes oppitunneilla. Mutta kun hän alkoi puhua omista kokemuksistaan rintamalla muonituslottana ja muutenkin Lotta-ajastaan, niin luokka oli hiljainen ja kuunteli tarkkaan opettajan kertomuksia. Jotkut oppilaista kertoivat myös mitä omat vanhemmat olivat kokeneet sota-aikana. Tunti oli kulunut mielenkiintoisesti keskustellen. Tunnin aihe pysyi kuitenkin niissä annetuissa ohjeissa mutta antoi oppilaille varmasti enemmän kuin mitä oppikirjat silloin olisivat antaneet.

Esko Karvinen, piippua poltteleva johtajaopettaja, veti kuorolaulua ja piti kovaa kuria oppilaille. Tekniikka kiinnosti ja hän esitteli insinöörien käyttämää laskutikkua laskentotunnilla. Hän oli kehitellyt jonkinlaisen tutkimuslaitteen, jolla mitattiin järvellä jään läpi kalojen liikkumista. Esko näki koulun kehityksen ja laati ennusteita oppilasmääristä. Uuden koulun suunnittelu aloitettiinkin niiden pohjalta jo vuonna 1965.

Lauantain viimeiset tunnit olivat ns. yhteisiä tunteja, jolloin oppilaat saivat esittää omaa ohjelmaa. Silloin esitettiin tietokilpailuja, runoja, lausuntaa yhdessä tai erikseen ja jopa jonkinlaisia näytelmiä. Leanderin Pentti oli innokas esittämään näytelmiä, joissa myös muut oppilaat olivat mukana. Eräässä näytelmässä Pentti oli rosvo, jonka Karhusen Martti pulleamahaisena poliisina pidätti ja työnsi harmoonin taakse piiloon. Rekvisiitta oli alkeellista ja tuntui, että opettajan mukana olo ja kannustus puuttui.

Kuorolaulu oli Eskon sydämen asia. Heti syksyllä hän valkkasi parhaat laulajat ja aloitti kuorolauluharjoitukset tuleviin esiintymisiin, joita oli sitten pitkin kouluvuotta.

Osmo Halonen juuri armeijasta tulleena ja seminaarista valmistuneena oli innostusta täynnä. Hän opetti käsitöitä, nuoremmat tekivät kukkakeppejä, lintulautoja ja -pönttöjä ja vanhemmat oppilaat kirjahyllyjä. Hän halusi, että oppilaat osallistuisivat tekemään jotain konkreettisempaa kuten esimerkiksi esitelmiä. Hän antoi aiheen joko oppilaan omista mieliaiheista tai muista sellaisista, keksinnöistä, autoista, kotitöistä, kaupasta jne. Minulle tuli tehtäväksi kertoa muurahaisista. Tartuin aiheeseen innolla ja menin kirjastoon, jossa kirjastonhoitajan Helteen Toinin kanssa haettiin syventävää ja perusteellista tietoa esitelmää varten.
Saleniuksen Jouko oli keksinyt tietokilpailun tulostukseen teknisen ilmaisulaitteen, jolla hän näytti oliko vastaus oikein vai väärin. Jos vastaus oli oikein syttyi vihreä valo, väärän vastauksen tullessa paloi punainen ja keltaisen valon syttyessä opettaja sai puuttua vastauksen oikeellisuuteen.

60-luvun alussa tuli opetusohjelmiin oppilaita itsensä ilmaisuun kannustavia opetusmenetelmiä. Tuli yhteiset tunnit, joilla oppilaat saattoivat esittää itse tekemäänsä ohjelmaa, esim. lauluja, näytelmiä. Useille esiintyminen luokan edessä oli innostavaa, jännittävää ja pelottavaakin kun taas toiset kieltäytyivät ja vetäytyivät sivummalle tai olivat muiden mukana.

Osmo Halonen osallistui koulutoimen ohella mm urheiluseura Tarmon toimintaan, hiihtokilpailujen järjestämisessä ja Nummelan jääkiekkokaukalon kehittämisessä. Nummelasta Osmo Halonen muutti Helsinkiin ja aloitti työt OAJ:ssä.