Leena Åkerman:
Huhdanmäki - elämää tois puol rataa

Kotitalo Toivola Huhdanmäessä.

Leena Åkermanin lapsuuden maisemat sijoittuvat 1950 – luvun Huhdanmäkeen, Peltisepänliike Kuulan naapuriin.

- Isäni Viljo Kuula perusti peltisepänliikkeen Huhdanmäkeen vuonna 1936.

Tien toiselta puolelta Viljo ja Margit ostivat Anton Metson rakennuttaman talon. Lohjalaisten vanhempien vihtiläiseksi tyttäreksi Leena syntyi kylmänä tammikuun yönä vuonna 1942.

Huhdanmäen monet mukulat elivät rauhaisaa elämää omalla mäellä.

- Keskustassa käytiin harvoin, lähinnä kaupassa ja koulussa, muistelee Leena.

Perheen arjen toimet avaavat aikansa kuvaa.

- Äiti hoiti minua ja kahta veljeäni kotona. Isä toimi oman yrityksensä lisäksi mm. lehtiasiamiehenä. Hän oli hyvä organisoimaan asioita.

Niinpä yksi muisto kantaa Nummelan rautatieasemalle, josta haettiin sunnuntain sanomalehti. Arkena posteljooni kantoi sen postilaatikkoon.

- Isä järjesti niin, että neljä naapuruston perhettä haki lehden vuoroviikoin. Näin haku osui jokaisen kohdalle vain kerran kuussa. Itse köpöttelin asemalle monta kertaa.

Lehdet kertovat aikansa poliittisista suuntauksista.

- Meille tuli Bodalevvien perheen kanssa Helsingin Sanomat, Almus Metsolle Sosiaalidemokraatti ja Paleniukselle Uusi Suomi.

Paleniuksen perhe oli pienen Leenan suosikki. Siellä emäntä antoi hakupalkaksi aina jotakin makeaa herkkua.

Lähellä asuva Pajula isäntä toimi sen sijaan Nummelan elokuvateatterin ovimiehenä.

- Hän laittoi elokuvien ilmoitusjulisteet saunansa seinälle, josta tienoon väki kävi tarkistamassa tulevan filmin.

Kerran Leenakin sai tehtäväkseen käydä ”ilmoitustaululla”. Nimi ei kuitenkaan pysynyt pienessä mielessä kotiin saakka.

Elokuvan nimi ”Ylijäämä nainen” muuttui matkalla ”Liialliseksi tytöksi”.

Viljo- isä keräsi elokuvailmoitukset talteen. Lopulta ne päätyivät Kuulan ulkohuussin seinälle.

- Niitä lapsena lukiessani muistan ihmetelleeni miksi kaikkien elokuvaohjaajien nimi oli Regi, naurahtaa Leena.

Välillä perhe piti keskenään tietokilpailua vaikkapa siitä missä ilmoituksessa on Rita Hayworthin nimi.

Isän lehtiasiamiehen toimi vei hänet välillä palkintomatkoille Tukholmaan. Matkustelu ei tuohon aikaan, 1940- 50-lukujen taitteessa ollut vielä kovin tavallista. Tuliaiset hämmästyttivät välillä naapureitakin.

- Isä tunsi peltiseppänä ruostumattoman teräksen arvon. Hän toi perheelle aterimia ja kattiloita. Äiti sai vaatteita ja nahkatakin.

- Naapurin rouvatkin ihmettelivät polviin saakka ulottuvia kreppisukkia, jotka venyttäen ulottuivat silloin käytettyihin sukkaliiveihin saakka.

Isä toi myös Savasprut- laitteen, jolla vielä vuosikymmeniä myöhemmin tehtiin joka joulu kaksipäällisiä pipareita.

- Äiti puristi muotilla piparin, minä täytin ne omenahillolla ja kieritin sokerissa.

Omat ihmeellisyytensä kotiin toi myös pyörällä ajeleva kulkukauppias. Tarakalla kulkenut matkalaukku piti sisällään monenmoista tilpehööriä; käsityötarvikkeita, kampoja jos kenkälusikoitakin.

Kotona majaa pitivät myös eläimet. Isä hoiti hunajatarhaa, joista riitti myytävää muillekin.

Leena muistaa mehiläisten keväiset puhdistuslennot, jolloin niitä löytyi tuupertuneena lumihangesta.

- Keräsin niitä maasta, laitoin lautaselle ja mehiläisten suojaksi juomalasin. Lämmössä ne virkosivat takaisin eloon.

- Tunsin itseni suureksikin pelastajaksi, kertoo Leena muistoja pienen tytön ajatuksista.

Kesällä piti vahtia parvien liikkeitä.

- Joskus ne pysähtyivät puun oksiin. Isä otti ne talteen. Näin saatiin syntymään uusi yhdyskunta.

Mehiläistenhoidossa paras hetki koitti kuitenkin syksyllä kun linkouksessa poistettiin kennoista vahakerros.

- Siihen jäi vähän hunajan makua. Sitä sai jauhaa suussa kuin purukumia.

Takapihalla majaa piti perheen possu, jonka syksyn tullen naapurin Kalle Malmstedt teurasti.

- Vaikeinta silloin oli nähdä äidin itku. Hän taisi aina kiintyä kotieläimeensä. Siitä oli vaikea luopua.

Naapurissa vilistivät Helsingistä tulleiden kesäasukkaiden koirat ja Figaro- kissa, joka lopullisen majansa löysikin Leenan kotoa.

Naapurin rottweiler Pomppe oli kuulu koko kylässä. Se kävi pisteellä Sarkka- ravintolassa miehiä viihdyttämässä ja sai palkakseen joskus kulauksen kaljaakin. 

Kanatkin tepastelivat pihalla ja lauman vihainen kukko pakotti nousemaan portinpylvääseen turvaan. Koppava kääpiökukko, Mikael Karvajalka tyytyi sentään vain ylpeästi pörhistelemään sulkiaan.

- Kanat saatiin liikkeelle pihamaalle veljien kanssa rakennetulla jyväpolulla, muistelee Leena.

Nummelassa Leena muistaa 1950- luvulla olleen n. 700 asukasta. Moni naama oli tuttu ja naapuriapua oli aina saatavilla.

Lapset pitivät yhtä ja leikkivät yhdessä. Mäen metsikkö oli monen leikin sija. Sinne oli kirmattava keväisinkin kun raskaat talvikengät vaihtuivat keveisiin kumitossuihin.

- Syksyllä Ridalin pelloilla nostettiin porukalla perunaa. Palkkioksi jokainen taisi saada ainakin korillisen pottuja.

Mieleen nousee voimakas muisto talkoiden kahvitauosta ja tuoreesta pullasta.

- Vieläkin kun menen vasta muokatun pellon ohi ja laitan silmät kiinni, tunnen kahvin tuoksun nenässäni, muistelee Leena.

Huhdanmäen maasta nousee moni vihtiläinen verso.

Lähde: Mari Vainio