Nummelan kylähistoria      


Merja Hiidenvesi:
Sukellus sukututkimukseen 


Kotitalo Käpylä Ilmarisentiellä.

Sukututkimus kiinnostaa. Suuret ikäluokat hamuavat tietoa suvustaan ja nuoremmat polvet haluavat kansainvälistyneessä maailmassa löytää omat juurensa. Yksi sukututkimukseen hurahtaneista on nummelalainen Merja Hiidenvesi.

- Innostuin asiasta n. kolme vuotta sitten. Olen ollut aina kiinnostunut vanhoista asioista; vanhat tavarat ja talot ovat ihastuttaneet jo lapsesta saakka.

Hiidenvesi- nimi on harvinainen. Se on sukunimenä vain muutamalla suomalaisella. Oikeastaan nimestä lähtikin Merjan sukututkimus liikkeelle. Lähisuvun pohdinta nimen alkuperästä, ja Fast - nimen suomennos kantoivat tutkimaan menneisyyttä tarkemmin.

Mistä sukututkimus kannattaa aloittaa?

Merja kehottaa juttelemaan ja jakamaan muistoja yhdessä vanhempien ja sukulaisten kanssa. Samalla voi selailla vaikka vanhaa valokuva-albumia, perheraamattua tai kuolinilmoituksia. Mitä enemmän saa tietoa lähiympäristöstä, sen parempi. Siitä on helppo lähteä eteenpäin.

Keskustelujen rinnalla voi olla yhteydessä omaan seurakuntaan, joka on seuraavaksi paras tutkimuskanava. Kaikki suomalaisethan on merkitty joko ns. kirkonkirjoihin tai siviilirekisteriin. Myös kirjasto on hyvä tiedon lähde.

Kirkonkirjoihin voi käydä tutustumassa paikkakuntien kirkkoherranvirastossa. Niistä voi myös tilata tietoa maksua vastaan. Oma seurakunta laajentaa hakua tarpeen mukaan muihin seurakuntiin.

Seurakunnissa on tietoja n. sata vuotta taaksepäin, sitä vanhempi materiaali löytyy Maakunta-arkistoista ja Kansallisarkistosta.

Ja tämän päivän oiva apuhan on netti. Sen kautta pääsee jo pitkän askeleen eteenpäin. Esimerkiksi Kansallisarkiston nettipalvelun avulla voi etsiä paikallisia tietoja, siellä on kattava osio karttoja, tietoa maa- alueista, ja mm. viime sodistamme kertova sota –arkisto.

Maakuntamuseot ovat myös oivia tiedon lähteitä.

- Ja Vihdissähän voi hyvin aloittaa Vihdin museosta ja tai kunnan arkistosta, muistuttaa Merja.

Sukutukimusta tehdään kronologisesti taaksepäin – jokaisen tutkijan toiveissa on toki päästä mahdollisimman pitkälle. Merjan mukaan 1700-luvulta voi vielä löytyä helposti tietoa, sitä aiemmat vuosituhannet ovat jo hankalampia tutkia.

- Suomi oli 1700- luvulla osa Ruotsia ja jos jäljet johtavat Sveamamman luo, voi nykyisen naapurimaan kirkonkirjatiedostosta saada tietoa – jopa suomenkielellä.

Venäjän vallan ajan arkistot säilyivät maassamme koska seurakunnat pysyivät Suomessa aiempaan tapaan.

- Oma historian tietämys auttaa hahmottamaan ja ymmärtämään tietoja, ja toisinpäin. Sukututkimus laajentaa menneisyyden näkemystä koska se ei ole koskaan irrallaan historiasta. Kaikki liittyy kaikkeen, muistuttaa Merja.

- Ja moni muukin taito on tarpeen. Kielitaito on avuksi sillä onhan monet vanhat präntit kirjoitettu pääosin ruotsiksi, mutta myös venäjäksi.

Vanhat kirkonkirjat on kirjoitettu käsin eri ihmisten käsialoilla, joten kalligrafian tuntemus auttaa tulkitsemaan kauniita kiemuroita.

- Asiat kannattaa joka tapauksessa aina tarkistaa useammasta lähteestä.

Mitä kauemmaksi tutkimuksissa mennään, sitä epävarmemmaksi tieto muuttuu.

Tutkinnassa täytyy aina pysyä faktassa vaikka mielikuvitus kuinka lähtisi lentoon. Kaikki kuvitellut asiat ovat mahdollisia, mutta niitä ei voida esittää totuutena.

Tietojen keruuseen auttaa mm. netistä ladattava sukututkimusohjelma. Maksullinen ohjelma mahdollistaa helposti esim. kirjan kokoamisen. Joskus on mukava piirtää ihan vanhaan malliin sukupuu, jossa oksistot täyttyvät suvun jäsenistä.

- Itse olin viime talven Hiiden opiston sukututkimuskurssilla, josta sain paljon hyvää lisätietoa. Pääsin jo aika pitkälle tutkimuksissani itsekin, mutta kurssilta sain entistä enemmän tekniikkoja ja kanavia mennä eteenpäin.

Niin, entä se Merjan oman suvun tutkimus?

- Olen tutkinut molempien sekä isän että äitini taustoja. Aikamoinen suur-urakka koska lopulta tutkittavia sukuja on neljä.

- On hauska tietää mihin omat juuret ulottuvat. Varsinkin isän puolelta monet sukulaiset ovat vihtiläisiä, mutta osa on myös Siuntiosta, Nummelta ja Karkkilasta.

Vanha tuttu kasvo voikin Nummelan kokoisessa kylässä osoittautua yht´ äkkiä sukulaiseksi. Hassu juttu.

- Moni vanha nummelalainen on sukua minulle ja toisilleen. Se on ominaista pienille kylille. Aviopuoliso löytyi yleensä läheltä.

- Vanhat naapuritkin tulivat tutkimusten kautta sukuun, naurahtaa Merja.

- Toisten kanssa ollaan ainakin ”suvun haisussa” eli vaikka ei oltaisikaan ihan sukulaisia, on meillä suvuilla yhteinen kantaäiti tai -isä kaukana historiassa. Tunnettu seppä Friikooli on monen vihtiläisen suvun esi- isä.

Sukututkimuksen kautta voi luoda kuvaa elämän iloista, suruista, juhlasta ja arjesta. Joskus vastaan tulee yllätyksiäkin.

- Äitini puolelta löysin hänen setänsä, josta äitinikään ei ollut koskaan kuullut puhuttavan. Setä oli kuollut 1918 sodassa.

- Ehkä henkilöön liittyy häpeää, asioita, joita muu suku on halunnut peitellä. Sodat, varsinkin kansallissota, ovat olleet herkkiä aikoja ja monet asiat haluttiin kokonaan unohtaa.

Joitain suvun jäsenten välisiä yhtäläisyyksiäkin voi sukututkimus tuoda ilmi. Monet Merjan sukulaiset ovat olleet ammatiltaan maanviljelijöitä, seppiä, puuseppiä, käsillä tekevää kansaa.

Ja samalla tavoin on Merja itsekin ollut jo vuosia emäntänä ”kauhan varressa” valmistaen ruokaa koululaisille. Isä- Eero teki osan työurastaan kirvesmiehenä.

- Tuntuu siltä, että olemme kaikki myös aikamoisia höpöttäjiä, kovia puhumaan.

- Olin vähän aikaa sitten tutkimusten kautta ensimmäistä kertaa yhteydessä isäni pikku-serkkuun ja puhetta tuli vuolaasti sieltäkin. Yhdessä puhelinkeskustelussa ehdittiin käydä läpi kokonainen elämäntarina.

Entä mitä tutkimus on sinulle kertonut vihtiläisyydestä?

- Tuntuu, että pysyvyys on vihtiläisille tunnusomaista. Kun tänne on tultu, tänne on jääty. Melko paikkauskollista väkeä vaikka työn vuoksi jouduttiin usein liikkumaan paikasta toiseen.

Merja kuuluu Nummelan paluumuuttajiin. Koti Espoosta vaihtui viime vuonna lapsuudenmaisemiin Ilmarisentielle.

- Kai olen henkisesti sitoutunut tähän pitäjään kun palasin samalle kadulle kuin mistä aikoinaan maailmalle lähdin. 

- Vihdin murre kuulostaa taas kotoisalta. Pidän siitä, että Vihdissäkin on vielä ihmisiä, jotka käyttävät luontevasti tämän alueen omaa murretta.

Ja ties minne Merjan tutkimukset vielä kantavat.

- Nälkä kasvaa syödessä. Kun jokin asia selviää, hamuaa tietää lisää ja päästä tutkimuksissa eteenpäin.

- Sukututkimus vaatii järjestelmällisyyttä, pitkää pinnaa ja paljon aikaa.
- Ja täytyy yrittää muistaa, että vaikka itse olisikin innostunut suvustaan, eivät kaikki jaksa olla kiinnostuneita omista, menneisyyteen kantavista haamuistani, naurahtaa Merja Hiidenvesi.

Lähde: Mari Vainio