Brofeldtin neidit

Aina oli sisartaan Hildaa 10 vuotta vanhempi, pienempi ja lihavampi sekä vaaleampi. Hän oli myös hiljaisempi kuin sisarensa.

Hän oli hyvä käsityöihminen, ompeli mm. helsinkiläislapsille kaikenlaisia vaatteita sekä tuttaville esiliinoja. Eräänä 20-luvun kesänä (1926 tai 1927) Aina virkkasi erittäin kauniita hartiahuiveja Haapakylässä Toivo Hyvärisen huvilassa. Huivit myytiin sitten Hilja Hyvärisen Aitta-nimisessä kangaskaupassa Helsingissä Kluuvikatu 4. Käsitöillä Aina hankki jonkin verran lisäansioita.

Muuten Aina kuuluu mielellään istuneen keinutuolissa lukemassa sanomalehtiä. Brofeldtin sisarukset olivat kotona oppineita, fiksuja, kertoo Anna Liisa Reinikainen.

Aina ei useinkaan poistunut kotikylästä. Joka kesä hän kuitenkin matkusti yksinään Urjalaan, ilmeisesti sukulaisia tapaamaan. Matkaa valmisteltiin kauan ja hyvin huolellisesti. Brofeldtit olivat hyvin vaiteliaita sukunsa suhteen.

Yhdessä Brofedltin neidit kävivät Ojakkalassa äidinpuoleisia sukulaisia tai tuttavia tapaamassa ja palasivat Pietilän Hacklinien luota mukanaan erilaisia elintarvikkeita, kuten juustoa ja voita. Myös Hacklinit kävivät Brofeldteilla joka kesä tuoden aina maalaistalon tuliaisia.

Kyläläisten mielestä neidit olivat ylpeitä (koppavia) ja herraskaisia. He kyläilivätkin ilmeisesti vain "talollisten" luona: Hemmilän Sellgrenien, Tuusan Sjelfman- Sammalkarien ja Saarelan Hännisten luona. Hannulaan Enäjärven toiselle puolelle mentiin Marian päivänä 2.7. emännän Lempi Maria Kaarlolan nimipäiväjuhliin. Ensin käveltiin Kuikun talon rantaan ja siitä jatkettiin veneellä.

Hilda oli sisartaan tummempi, huomattavasti pidempi, puheliaampi ja tuttavallisempi. Monet ovat kuvanneet hänet hyvin uteliaaksi neidiksi, joka mielellään "huolehti" naapurien asioista. Hilda kyseli aina lapsilta, kenen lapsia he olivat. Veikko Helle muistaa joutuneensa tiukoille, kun hän oli vastannut Hilda-neidin kysymykseen ja sanonut olevansa "ihmisen poika". Hilda meni kantelemaan pojan nenäkkäästä vastauksesta Edvard Hellelle, joka rauhallisesti tokaisi "Eikös se sitten ole ihmisen poika".

Myös Hilda oli käsityötaitoinen, yhdisteli mm. taiteellisesti vanhoja vaatteita.

Hilda-neidin pukeutumisesta ovat kyläläisten mieleen jääneet hakasilla varustetut päällyskengät, joita hän käytti kesät, talvet, satoi tai paistoi. Hilda käytti myös aina samaa, kummallista hattua.

Hän käytti puhuessaan usein ruotsinkielisiä ilmauksia, ja tuon ajan lapset muistavat hänen aina puhuneen "glass á la…"-jäätelöstä. Ruotsia neidit saattoivat kyllä puhua keskenään ja muidenkin tätä kieltä puhuneiden kanssa.

Kodin ulkopuolella Brofeltin neidit eivät ilmeisesti koskaan työskennelleet. Joku kyläläinen tosin muistelee Hildan sanoneen olleensa vallesmannin (nimismiehen) sihteerinä. (Mutta missä ei ole selvinnyt, ehkä oman talon yläkerrassa.) 

Hänellä oli kyllä erittäin kaunis käsiala:

Hilda sai ainakin jonkin verran rahaa toimimalla paikallislehden (Länsi-Uusimaa) asiamiehenä. Muutenhan neidit elivät pääasiassa erilaisilla vuokratuloilla. Olisivat varmasti kyllä ansainneet paremminkin, jos olisivat pitäneet esim. täyshoitolaisia.

Hilda sisarista nuorempana valmisti ruuan, ainakin kesäisin, kun helsinkiläisten asukkaiden kanssa jouduttiin käyttämään talon ainoata keittiötä. Ainalle kuului vain hillojen tekeminen. Hilda oli hyvä ruuanlaittaja, jolta mm. helsinkiläisvieraiden tyttäret oppivat leipomistaitoja. Anna Liisa Reinikainen muistaa vieläkin Hildan mantelikorput, 20-luvulla käytettiin talossa kyllä aina sanaa "mandelskorpor".

Molemmat Brofeldtin neidit lauloivat kuorossa. Aina oli syvä altto, Hilda sopraano. Anna Aaltonen musisoi usein heidän kanssaan.

(Anna Liisa Reinikaisen, Veikko Hellen, Aili Hellen, Henny Hynnälän, Tellervo Tyllin, Tuovi Hännisen, Eira Karttusen ja Terttu Alangon antamista tiedoista koonnut Ritva Miettinen)