Veikko Helle on kirjoittanut seuraavaa:

Kaikille hyville ystävilleni olisin suonut mahdollisuuden tulla tuntemaan Emma Järvensivun, Järvensivun Muorin. Kirjoitan sen isolla M:llä. Ja miksi niin olisin tahtonut? Monestakin syystä. Hän oli meidän kanssakäymisemme aikoina jo vanha ihminen, monenlaista kokenut. Hänen seurassaan oli hyvä olla, rauhallista, kiireetöntä, opettavaistakin.

Viereinen kuva: Emma ja pojat Kauno ja Matti (edessä). Kuva on otettu noin vuonna 1920.

Emma Järvensivukin oli tietenkin tullut vanhaksi, mutta häntä muistelevalla ei ole juuri mitään tietoa nuoresta Emmasta. Muistikuvani hänestä alkavat vasta, kun häntä jo kutsuttiin muoriksi, Järvensivun muoriksi. Tiedän kyllä, että Järvensivut olivat ensin asuneet Vuorelassa, tyttöjen koulukodissa Hiidenveden rannalla. Koulukotia sanottiin noihin aikoihin kasvatuslaitokseksi ja siellä "kasvatettiin" enemmän tai vähemmän pahantapaisia tyttöjä. Siellä isä Järvensivu oli kuskina, hevoskuskina, jonkalainen mies laitoksessa tarvittiin monia asioita toimittamaan, kun kaikkialle oli pitkä matka. Nummelan asemallekin, jonne usein oli asiaa, matkaa oli 4-5 kilometriä, ja samanpituinen tämä välimatka vieläkin on.

Vuorelasta perhe muutti Päivölän lepokotiin, joka sijaitsi ja sijaitsee järven toisella puolella Haapakylässä. Tännekin Järvensivu pestattiin nimenomaan ajuriksi, kuskiksi. Kuljetettavat olivat kokonaan toista maata kuin Vuorelassa ja se merkitsi kuskille arvon nousua. Tältä ajalta jo muistan nähneeni hänet Nummelan asemalla, jossa hän oli kiiltävänappisine takkeineen ja koppalakkeineen vastaanottamassa herrasväkeä Päivölään tai saattamassa heitä pois lähtiessä. Komea näky. Hevonen oli hoidetun ja harjatun näköinen ja kärryt olivat komeat nelipyöräiset.

Vanhempani olivat jossain vaiheessa tulleet perhetutuiksi Järvensivujen kanssa. Heidän käydessään joskus kesäsunnuntaisin kyläilemässä Päivölässä pääsimme me mukulatkin mukaan. Matka yli Heikinmäen oli aina haluttu, vaikka vähän raskaskin. Järvensivut asuivat kauniissa rakennuksessa mäen rinteessä pellon laidalla. Talossa oli korkea kivijalka ja kauniit ikkunat, niin muistan. Mahtavatko olla siellä vielä, pitäisi käydä katsomassa.

Ajuri Järvensivun kuoltua leskeksi jäänyt Emma muutti Nummelaan ja asui täällä useammassa paikassa. Oli hänen kotinsa myös Albertinkadun varrella ratamestari Rosendahlin entisessä huvilassa, keittiö ja kamari. Siihen muutettuaan muorista tuli lähes jokapäiväinen meidän kotonamme kävijä, naapureita kun oltiin. Ja jos ei vähään aikaan käynyt, lähetettiin meistä pojista joku katsomaan miten muorin asiat olivat. Keskinäinen seurustelu oli joskus vain hiljaista yhdessäoloa, naisilla oli käsityönsä ja isä kiikkui keinutuolissaan ja lueskeli. Hän luki melkein aina. Albertinkadulla ja naapurinamme asuessaan tuli Järvensivujen nuorin poika Matti siihen ikään, että piti työhön menoa ruveta ajattelemaan. Tuntui itsestään selvältä asialta, että hän tuli isäni verstaaseen ja sillä tavoin alkoi muovautua puuseppä Matti Järvensivu. Hänellä oli laulamisen lahja niin kuin Järvensivuilla muillakin. Hän oli mukana työväenyhdistyksen näytelmätoiminnassa ja monessa muussa, kunnes tuli sitten matkansa päähän jatkosodan rintamalla.

Myöhemmin ja yksin jäätyään muori muutti pois Albertinkadulta pienempiin ja, mikä hänelle tärkeätä, halvempiin huoneisiin. Uusi asunto oli nykyisen Kuoppanummentien varrella sijainneen talon yläkerrassa. Talon omisti rautatieläinen Ressler, tai oikeammin hänen rouvansa. Kukaan ei puhunut herra Ressleristä, rouvasta sitä enemmän. Hän puhui mielellään ruotsia ja katsoi lukeutuvansa herrasväkeen. Täältä Resslerin vinttihuoneista käsin Emma-muori kävi peräänkatsomassa meidän, Toinin ja minun poikia, kun asuimme Vihdinseudun osuusliikkeen teurastamon päädyssä olleissa kyökissä ja kamarissa. Muorin erinomaista huumorin tajua osoittaa sekin, kun hän tahtoi saada työtodistuksen tämän "työsuhteen" päätyttyä. Hän sanoi saattavansa tarvita sitä hakiessaan palveluspaikkaa jostakin herrasväen perheestä, sillä hän ei aikonut koko elämäänsä olla tällaisella tasolla. Olen sentään vasta seitsemissäkymmenissä, sanoi muori vakavin ilmein. Hän sai mieleisensä työtodistuksen, johon kirjoitin senkin, etten saanut häntä palvelusaikanaan koskaan suostutelluksi hakemaan hellapuita naapurin liiteristä.

Vuosien päästä olimme jo muuttaneet omaan asuntoomme seuratalon mäen kylkeen, melkein muorin naapuriksi. Olin jonain suvi-iltana mäen laella niin, että muori saattoi ikkunastaan seurata liikkeitäni. Silloin kuulin, että Toini huuteli omasta ikkunastamme minua puhelimeen, jonne juoksujalkaa riensin. Soittaja oli muori. Hän kertoi nähneensä minut siinä mäellä ja halusi kokeilla kuinka pian minut on siitä saatavissa puhelimeen. Nauroimme asialle makeasti, ja kunnioitukseni ja arvostukseni Järvensivun muoria kohtaan senkuin kasvoi, jos se vielä oli mahdollista.

Sellainen ihminen oli Emma Järvensivu – Järvensivun muori.