Asemalta Punaisenportin ahteeseen Päivitetty 25.04.2002

Oksala 1

Ungernin harjatehdas


Linnea Valo (o.s. Ahlfors *1917) on lokakuussa 2001 kertonut työskennelleensä Ungernin harjaverstaassa sen Nummelan toiminnan parina viimeisenä vuonna (1934-1937). Tuolloin hänen työtovereitaan olivat mm. Sulo Nurmi (jatkoi myös Lohjalle siirtyneessä verstaassa), Sulon veli Toivo (Topi) Nurmi, Lea Forsgrén, Eeva Holmström (suutarin tytär Haapakylästä), Hulda Ekström, Törnströmin kaksostytöt Kerttu ja Martta, suutari Kallion kaksostytöt Anna-Liisa (sittemmin Lindfors) ja Maija-Liisa (sittemmin Tiilikainen), Kerttu Laakso ( asui myöhemmin 26 vuotta Oksalassa), Huhdanmäellä asunut Marin Aili (sukunimi ei muistissa) sekä oma sisar Saga Ahlfors. Ungernin perheen omat pojat kävivät tuolloin vielä koulua.

Harjatehtaan työntekijöitä ja omistajien pojat 1920-luvun lopulla. Vasemmalta Aili Malmström, Kerttu Laakso, keskellä ruudullisessa mekossa Ellen Ahlfors ja hänen vieressään sisar Saga Ahlfors, takana oikeassa laidassa Hulda Ekström ja edessä Ungernin kaksospojat vasemmalla Kalle ja oikealla Riku. Muita ei ole tunnistettu. 

Koko piharakennus oli työtilana: etuhuoneessa olivat leikkaus- ja tasauskoneet, joita Sulo ja Topi käyttivät, toisessa huoneessa taas jokaisella "tytöllä" oli oma työpöytä (tiski), jonka ääressä käsityö tehtiin. Pöydällä oli toljakuppi (saippuavesikuppi), jossa harjan puuosa ensin kastettiin. Sarjatyötä kun tehtiin, kastettiin ensin tusinan verran puuosia ja sitten ryhdyttiin kiinnittämään harjaksia.

Työpäivä alkoi klo 7 aamulla, mutta Linnea meni töihin usein aikaisemminkin. Sokea herra Ungern (herraksi häntä aina puhuteltiin) tunnisti Linnean askeleet ja sanoi nätisti: "Nyt sieltä tulee Linnea Borealis".

Työpäivä oli 8 tunnin mittainen, eikä varsinaista ruokatuntia pidetty. Omat eväät syötiin, kun ehdittiin.

Verstaalla vallitsi mukava henki ja pieniä kepposiakin harrastettiin. Kun joku lähti ulos asioille, toiset saattoivat panna oven päälle toljakupin. Kun takaisintulija avasi oven, hän sai vedet silmilleen.

Gustaf Hjalmar Ungern (*1877 Tammisaari) oli isokokoinen, mukava mies, joka mielellään jutteli myös työntekijöiden kanssa. Käsin tunnustelemalla hän seurasi työn laatua. Työntekijöitä hän ei pystynyt opettamaan. Työ opittiin katsomalla kuinka vanhemmat työntekijät tekivät. Herra Ungern hankki tarvittavat tavarat. Puhelinta ei verstaalla ollut, mutta asuinrakennuksessa kyllä. Ruotsin kielen lisäksi herra Ungern osasi hieman muitakin kieliä.

Rouva Selma Ungern (o.s. Raatikainen * 1894 Tohmajärvi) hoiti tehtaan "paperiasiat". Hän oli pikkuinen, "lyllerö" perheenäiti, joka ei muuten osallistunut verstaan töihin. Perheen muutettua Lohjalle rouva perusti ruumisarkkuliikeen. Perhe asui saman talon yläkerrassa. Myöhemmin pojat jatkoivat hautaustoimiston pitoa. Riku Ungernin tytär Sirpa pitää nyt liikettä. 

Nummelan harjatehtaassa valmistettiin mm. tavallisia juuriharjoja, joista käytettiin käsitettä "kolmonen", kun niistä sai 3 silloista markkaa tusinalta. Työ tehtiin urakalla. Päivän mittaan saatiin valmiiksi 5-6 tusinaa.

Kuurausharjoja, joiden etuosan harjakset olivat muita pitempiä, kutsuttiin "turpaharjoiksi". Lattian lakaisuharjat valmistettiin jouhista.

"Fiberistä" tehtiin pienempiä, pehmeämpiä pesuharjoja, saunaharjoja.

Laakson Kerttu teki riisinjuuresta patasuteja. Kun tuotanto Nummelassa loppui, hän teki jokaiselle patasutin muistoksi. Linnea Valolla on omansa edelleen tallella.

Pitkävartiset katuharjat tehtiin mustasta, paksusta ja kovasta materiaalista, "pasiinista".( Bassina oli koillisintialaisen palmyrapalmun lehtikuitua, erittäin kestävää ja sitkeää, väriltään alunperin tummanruskeaa. Sitä käytettiin katuharjoihin, muiden ulkoalueiden sekä karkeiden lattiapintojen harjoihin. / Tieto saatu Sokeain myymälästä 5.11.01)

Harjojen puuosat tulivat muualta Nummelan verstaaseen. Täällä tehtiin vain harjasten leikkaus, kiinnitys ja tasaus. "Pojat" leikkasivat harjasniput valmiiksi ja tasasivat lopuksi. "Tytöt" tekivät varsinaisen käsityön.

Valmiit tuotteet Sulo Nurmi vei isoilla rattailla Nummelan asemalle.

(Linnea Valon haastattelusta koonnut Ritva Miettinen)