Asemalta Punaisenportin ahteeseen Päivitetty 5.6.2002

Albertinkatu 25 - 31

LEPOLA

 

Aivan vasemmassa laidassa Tilda Toivosen mökki, siitä oikealle pellon reunassa näkyy hyvin himmeästi Hanna Svahnin suuri mansardikattoinen talo. Metsikössä ("Sundvallin metsikkö"), sen vasemmassa reunassa Haaparannan mamman navetta (rakennuksessa on valkea alaosa, tumma yläosa). Keskellä metsikköä "näkyy" Kalle Sundvallin ulkorakennus. Sundvallien asuinrakennus pilkottaa siitä hieman oikealla.  Oikeassa laidassa näkyy silloinen Albertinkatu.  Kuva on otettu Punaisenportin ahteen ja Lohjantien kulmasta aseman suuntaan. Kuvannut Rudolf Hirn 1926-27.

Timpuri, muurari, rakennusmies Kalle Sundvallin (*1874 Kirkkonummi) suuri tontti sijaitsi Albertinkadun ja nykyisen Hannankadun kulmassa, ja sillä oli iso omakotitalo, jonka paikkeilla nyt on rivitaloyhtiö Albertinrinne. Se on rakennettu 1990-luvun alussa.

Kalle Sundvall ja vaimonsa Hanna Fredrika (o.s. Nyberg) olivat tulleet Albertinkadulle 1908. Lohkomisasiakirjan mukaan työmies Sundvall on merkitty 0.950 hehtaarin Lepola- nimisen tontin omistajaksi 1921-22. Talossa oli kaksi sisäänkäyntiä ja kaksi asuntoa.

Veikko Helle on kertonut olleensa joskus ennen naimisiinmenoaan (1934) timpuri Sundvallin apumiehenä, kun Niemenkylän kartanon päärakennuksen alle rakennettiin kellaria. Sundvall käveli päivittäin työmatkansa, Veikolla oli jo polkupyörä.

Hanna Sundvall kuuluu olleen tunnettu pitoemäntä, joka kävi valmistelemassa herrasväen juhlatarjoiluja. Hän kuoli v. 1927. Vaimon kuoltua ruuanlaitosta huolehti naapurin emäntä Hanna Svahn, jonka mukaan Hannankatu on saanut nimensä.

1930-luvulla talossa asui jonkin aikaa vuokralaisena Edvard Hellen leski Alina nuorimpien lastensa kanssa. Tyttäret Vappu ja Kirsti ovat kertoneet, että talossa oli valtava leivinuuni, mihin saattoi panna ruokaa molemmista keittiöistä. Kun uunin luukku jäi auki, saattoi mainiosti kuulla toisten asukkaiden puheet, varsinkin kun Kalle Sundvall oli pahasti kuulovammainen. Hän kuoli v. 1942.

Kalle Sundvallin kuoleman jälkeen talo siirtyi veljen pojalle Eino Sundvallille, joka perheineen asui siinä sodan jälkeen. Eino ja Ester Sundvallilla oli kaksi lasta: Vappu ja Veikko.

Eino Sundvall oli töissä harmonitehtaalla. Hän itse soitti viulua. Ester taas näytteli Lohjan teatterissa. Myytyään talonsa he palasivat Lohjalle.

1940-luvulla talossa asuivat vuokralaisina mm. Leutolat ja Hietaset.

Tontin alaosa (2860 neliömetriä) oli jossain vaiheessa siirtynyt Niilo Suckmanin omistukseen ja häneltä Helga ja Aarno Aaltonen ostivat sen 1950-luvun alussa. 1951 he rakensivat ensin pienen mökin ja vuosikymmenen lopussa päärakennuksen, joka edelleenkin on tontilla. Tontin nykyinen nimi on Mattila.

1950-luvulla Lepola kuului Hellgrénin perheelle. He olivat tulleet jo ennen Aaltosia. Arttu Hellgrén oli ammatiltaan linja-autonkuljettaja ja ajoi Someron linjan busseja. Saima -rouva oli kampaaja ja hänellä oli talossa kotikampaamo. Miehensä kuoltua Saima Hellgrén muutti Lohjalle 60-luvun alkupuolella. Perheessä oli 2 poikaa, Pauli ja Leo, jotka nyt ovat myös jo kuolleet.

Hellgrénien jälkeen talossa asuivat jonkin aikaa Eila ja Toivo Majuri perheineen.

Nykyisin Lepolan tontilla on Asunto osakeyhtiö Albertinrinne, jossa on neljä asuntoa.

(Helga Aaltosen, Aili Hellen, Veikko Hellen, Vappu Pirkolan, ja Kirsti Hiltusen sekä Tellervo Tyllin antamista tiedoista koonnut Ritva Miettinen)

Asunto oy Albertinrinne. Kuvannut Vesa Valtonen syyskuussa 2000.

Harjula / Albertinkatu 32 Kangasmaa / Albertinkatu 34