Englanninkielen kirjeenvaihdossa käytimme tulkkina kylässämme
asuvaa harjatehtailijaa. Hän oli ammattinsa taitava mies ja
kielimies, vaikka oli umpisokea. Me luettelimme hänelle kirjeemme
kirjaimia, milloin emme osanneet tavata sanoja, jotka tietysti
lausuimme ja äänsimme päin mäntyyn. Mutta hän arvasi asian
parista kolmesta tällaisestakin sanasta. Englanninkieli oli hänelle
verissä niinkuin erilaisten harjojen muoto, kun tekijätytöt toivat
niitä hänen leikattavikseen.
Hän oli elänyt ennen parempiakin päiviä, mutta ne eivät olleet
muodostuneet hänelle niin onnellisiksi kuin elämän loppuvuodet
sokeana perheen ja harjojen parissa.
Niin näkyy! sanoi hän usein. Kerran jatkoi: - Tämä elämä on
ihmeellinen tragikomedia. Kun näet, et askelen mittaa eteesi näe,
kun kadotat silmiesi valon, näet kilometrien etäisyyteen!
Se oli totta. Hän luki kirjeitämme puhelinlankaa pitkin
kilometrien päästä. Hänen voitollisessa elämässään samoin kuin
valoisassa elämänkatsomuksessaan oli meille paljon oppimista.
Sellainen harjatehtailija hän oli, vaurastui aineellisestikin silmin
nähtävästi vuosi vuodelta. (s.362-363)