Leena Åkerman (o.s. Kuula) kertoi naapurissa asuneelle
lapsuuden ystävättärelleen Huhdanmäentietä koskevasta ja Toivolan
pihapuita uhkaavasta suunnitelmasta. Nykyisin Yhdysvalloissa asuva
ystävätär Karin Mohler (o.s. Frisk) kirjoitti heti tämän hevoskastanjan
tarinan:
Leena told me about the widening of the street and she
was and is worried about her tree...so here it goes.
OLIKO SE VAIN YKSI KOMEA PUU?
******************************************
We give some things great importance, because we know that with their
presence, we have a reminder of a certain wonderful reality, even if
from long ago, like Christmas.
We have memories we hold dear and in an ever
changing world we need these memories to remain constant, undisturbed
This is Leena's story as I remember...
Like our house that has been in Nummela since my memory started, there
is a tall tree that has weathered all the storms of my
life. This tree started as a chestnut given to me
by someone and I marveled at the shiny thing as I held it in my
hands. It was smooth, silky slick, chocolate brown and
perfect. The chestnut seed held a fascination I could not explain or
imagine. I was told that this seed would produce a mighty
tree with beautiful blossoms if planted in the right place at the right
time.
I was a young child and
the world was still filled with wonder. I took my
chestnut to my Mom and asked her to plant it with me in the
right place because it was going to be a beautiful tree, different from
all our other trees, with magnificent blossoms and the possibility to
produce more chocolate colored shiny chestnuts to play with.
My Mom looked at me and realized that this planting procedure
was as important to me as was the little kitten I needed to
have. It was going to be MY TREE.
I know now that my Mom with wisdom and
tender loving care selected just the right spot and time to plant this
seed , and her heart was moved by the hope in her young
daughter's eyes.
The chestnut was planted close
to the entrance to our property and my impatient eyes looked and looked
for this young tree to make an appearance.
Time goes slowly when you wait for your
wonder, yet one day the ground broke and the first fingers of my
chestnut tree stretched their way out of the warm, rich soil of it's
new home in Nummela.
And the tree grew, and grew and I
proudly told people that this was MY tree.
Now, in 2007, the tree stands tall and guards the entrance to my
childhood home. I have walked by it as a young bride, I
carried my babies in and out, I looked up into it's canopy
when my beloved Dad died and later, years later when
my Mom died, the tree stood there.
Friends have come and gone, the tree
remained. Every season it remembered to give me joy with the
young buds, then the blossoms and in Fall when the handsome foliage
turned color and fell to the ground I saw this magnificent chestnut
tree with all it's branches reach for the sky.
The tree has been there. More
than 50 years have passed. Sometimes I hardly notice it anymore, it is
part of the landscape, part of my life until yesterday...
I was notified that the street in front of our house needs to
be widened, traffic demands more space. My chestnut tree is in their
way.
Jotkut asiat ovat meille tavattoman tärkeitä, koska
tiedämme, että kun ne ovat olemassa, meillä on muisto jostakin tietystä
ihanasta todellisesta, vaikka kauan aikaa sitten olleesta, kuten
joulusta.
Meillä on muistoja, joita pidämme rakkaina, ja alati muuttuvassa
maailmassa me tarvitsemme noita muistoja.
Tämä on Leenan kertoma tarina sellaisena kuin
muistan...
Kuten meidän talomme, joka on ollut Nummelassa siitä
asti kuin muistini alkoi, siellä on ollut suuri puu, joka on kestänyt
kaikki elämäni myrskyt. Tämä puu alkoi kun joku antoi minulle
hevoskastanjan ja ihmettelin kiiltävää esinettä, jota pitelin
käsissäni. Se oli liukas, silkkimäinen, suklaanruskea ja hieno.
Kastanjan siemen kiehtoi niin että en voinut selittää tai käsittää.
Minulle kerrottiin että tämä siemen voisi tuottaa valtavan puun, jossa
olisi kauniit kukinnot, jos se istutetaan oikeaan paikkaan oikeaan
aikaan.
Olin nuori lapsi ja maailma oli täynnä ihmeitä. Vein
hevoskastanjani äidilleni ja pyysin häntä istuttamaan se kanssani
oikeaan paikkaan, koska siitä oli tuleva kaunis puu, erilainen kuin
kaikki meidän muut puut. Puu, jossa oli upeat kukinnot ja mahdollisuus
tuottaa lisää suklaanvärisiä, kiiltäviä hevoskastanjoita, joilla voi
leikkiä.
Äiti katsoi minua ja oivalsi että istutustapahtuma oli
yhtä tärkeä minulle kuin pieni kissanpoikanen, joka minun piti saada.
Siitä oli tuleva MINUN PUUNI.
Tiedän nyt että äitini viisaudella ja hellällä
rakastavalla huolenpidolla valitsi juuri oikean paikan ja ajan istuttaa
tämä siemen, ja hänen sydäntään liikutti toivo, jonka näki nuoren
tyttärensä silmissä.
Hevoskastanja istutettiin lähelle meidän tontin
porttia ja minun kärsimättömät silmät odottivat ja odottivat tämän
uuden puun ilmestymistä.
Aika kuluu hitaasti, jos odottaa ihmettä, mutta yhtenä
päivänä maa repesi ja hevoskastanjapuuni ensimmäiset versot raivasivat
tietään ulos meidän kotimme lämpimästä, rikkaasta maaperästä Nummelassa.
Ja puu kasvoi ja kasvoi, ja ylpeänä kerroin ihmisille,
että tämä on minun puuni.
Nyt, vuonna 2007, puu seisoo suurena ja vartioi
lapsuuteni kotia. Olen kulkenut sen ohi nuorena morsiamena, kantanut
lapseni sisään ja ulos, olen katsonut sisälle sen oksistoon, kun rakas
isäni kuoli, ja vuosia myöhemmin, kun äitini kuoli, puu seisoi siinä.
Ystävät ovat tulleet ja menneet, puu on pysynyt.
Jokaisena vuodenaikana se on muistanut antaa minulle iloa nuorine
silmuineen, sitten kukkasineen ja syksyllä kun kaunis lehvästö on
vaihtanut väriä ja pudonnut maahan, olen nähnyt tämän upean
hevoskastanjan kaikkine oksineen ulottuvan taivaisiin.
Puu on ollut siinä. Enemmän kuin 50 vuotta on kulunut.
Joskus tuskin huomaan sitä enää, se on ollut osa maisemaaa, osa
elämääni eilispäivään asti...
Minulle ilmoitettiin että katu taloni vieressä tarvitsee laajennusta,
liikenne vaatii enemmän tilaa. Minun hevoskastanjani on niiden tiellä.
Karin
Mohlerin kirjeen suomentanut Ritva Miettinen.
