Kaisan korulipas

Karin Frisk-Mohlerin muistoja Suomesta

Oli vaikeata oppia Suomen kieltä. Sanat eivät minua ärsyttäneet, vaikka niillä olikin kaksikymmentäkolme kirjainta ja joskus vielä enemmän, vaan se seikka että lapset, joiden kanssa tahdoin leikkiä, eivät oikein minua ymmärtäneet, enkä minä heitä. Mutta jotenkin se meni. Kesti vuosia kunnes suomenkieli oli minun – tein ja teen virheitä, mutta kyllä ihmiset minua nyt ymmärtävät vaikka olenkin ollut poissa noin 40+ vuotta. Joka kerta kun tulen takaisin käymään kieli luistaa ja tunnen olevani kotona. Sellainen tunne on arvokas, se saa silmät loistamaan!

Nummela on minun jalokivi! Se kallio meidän mökin alla nimenomaan. Vuorensyrjä oli sen entinen nimi – nyt sitä tunnetaan Kultakujana – sopii sekin nimi. Tämä paikka ostettiin vuonna 1953 niillä rahoilla joita annettiin Äidilleni siitä omaisuudesta Karjalassa – Terijoella, jota Äiti menetti sodan jälkeen.

Nummelassa, joskus aamulla, kun kastehelmet vielä istuivat ruohovarren hennossa kaaressa, minä tutkin niitä sekä muurahaisia, jotka työnsä tekivät ja olin tyytyväinen sekä ihmeissä. Ei oikein tietänyt sitä silloin, mutta kun muistelen niitä päiviä, tiedän että nuo lapsuuden vuodet kimmaltelivat.

Minun korulipassa on monta kauniita kivejä. On muistoja ihmisistä jotka rakastivat sitä pikku tyttöä joka silloin olin. Ikävä kyllä monet heistä on jo nyt pois meidän joukosta. Kaipaan heitä joskus kovasti ja kunnioitan heidän muistoa. Kun taivas tuo tähdet illan mennessä, loistavat heidän hymyt sieltä!

On hetkiä johon on kätketty timantteja – tunteita sydämen pohjassa kun tapaa vanhan, hyvän ystävän, tai kun onni tuo uuden minun eteen. Sellaista tapahtui täällä viime Huhtimuussa. Hänen kanssa sain kokea suomalaista taidetta (Pekka Halonen). Sain olla taiteilijan kodissa ja katsoa samasta ikkunasta kuin taiteilija Halonen aikoinaan. Ystäväni seurassa sain istua vanhassa kartanossa ja maistaa mureata poronpaistia ja hyvää leipää. Muistan mansikka- ja raparperimehua sekä villit mustikat – makeat, ihanat muistot! Lämmin sauna ja talviset lumienkelit, joita tehtiin nakupelleinä lumeen ihan saunan eteen ja sitten nopeasti takaisin saunaan.

On muistoja juna- ja autoretkistä kun silmät lensivät kirkkaiden järvien yli ja pysähtyivät nauttimaan koivikosta täydessä syysloistossa. On näkymä auringonkukista, jotka kiltisti palvoivat aurinkoaan!

Näen mielessäni Isäni toiverikkaana jakamassa omia omenoitaan perheelleen ja äiti keittiössä paistamassa sieniä, niiden tuoksu täytti mökin.

Näen veljeni hienot kamppeet päällä menossa Nummenkylän tanssilavalle tanssimaan!

Tällaisia muistoja on minulla Nummelasta. Tuntuu hyvältä saada tervehtiä lapsuuden paikkoja ja katsoa tuttujen ihmisten kasvoihin ja sitten kynä kädessä kertoa siitä Koti-Nummelan ihmisille. Mitään ei oikein jää entisellään, joskus, jos Luoja suo, siitä tulee parempaakin, niin on käynyt Nummelassa! Kiitos, kiitos paljon.

Aina teidän Nummelan Kaisa.

Karin Mohler ja hänen ensimmäinen ystävänsä Nummelasssa Leena Åkerman, o.s. Kuula. Kuvattu Koti-Nummelan kokouksessa 24.9.2008. Kuva Mikko Yli-Rosti.