(Julkaistu Länsi-Uusimaa- lehdessä)

VIIMEINEN TERVEHDYS NAAPURIN EMÄNNÄLLE

Olemme kuulleet Sinun päässeen lepoon. Siihen me jokainen kerran pääsemme toivoen tahi toivomattamme, mutta tuskimpa kukaan meistä on ansainnut leponsa paremmin ja rehellisemmin kuin Sinä, hiljainen, jo hiljaisuuteen päässyt naapurin emäntä.

Sinä olit työmuurahainen, jolle koti ja kotoinen aherrus oli elämän kutsumus ja tehtävä. Työmuurahainen ahertaa kesät, lepää talvet, Sinä ahersit kesät ja talvet levähtämättä, milloinkaan itsestäsi ääntä pitämättä. Kun joskus kevätaamuina varhain heräsimme ja yhteiselle pihamaalle kävelimme, oli siellä toimessa jo kaksi aamuvarhaista: kottarainen koivupuussa, naapurin emäntä kotoisissa nurkissansa. Kottarainen nauroi moniäänisesti, naapurin emäntä liikuskeli äänettömästi tai hyräili hyvin hiljaisesti. Hänen puoleltansa ei milloinkaan kuulunut häiritsevää ääntä, vaikka meidän meluisalta puoleltamme niin usein. Mutta jos iltamyöhäisellä auringon laskun jälkeen ulos katsahdimme, ei siellä liikuskellut enää muita kuin yksi, naapurin hiljainen emäntä.

Sinun työsi suuren perheen äitinä, vaalijana ja kasvattajana ei ollut suinkaan vähäinen. Me naapurit, jotka olemme sitä sivusta katsellen seuranneet ja itsekin lasten kasvatusta yritelleet, omien ja muiden, sen ehkä parhaiten tiedämme. Ottaen huomioon Sinun leiviskäsi, heiveröisen rakenteesi ja heikonpuoleisen terveytesi, se oli suurempia ja jaloimpia päivätöitä, mitä ihmiselämässä on suoritettu ja yleensä voidaan suorittaa. Sinä, naapurin emäntä veit sen taidolla ja rakkaudella voitolliseen päätökseen.

Mutta Sinun hiljaisesta, aina ystävällisestä olemuksestasi säteili lämpöä myös ympäristöön, vaikka sitä päältä katsoen kukaan ei olisi uskonut. Sinun huomentervehdyksesi oli aina vilpittömän ystävällinen, olipa naapurilla mikä asia tahansa, paistoi tahi satoi. Sinulla oli harvinainen muisti. Sinä olit ystävällisessä sydämessäsi pannut merkille naapuriesi pienimmätkin merkkipäivät ja iloa tuottaneet tapahtumat. Sinä olit ja iloitsit niissä mukana omassa hiljaisessa kaikille hyvää tarkoittavassa sydämessäsi. Jos Sinä joskus pikimältään käväisit naapurissa, oli Sinulla silloinkin hiljainen kiire, ei senvuoksi, että Sinulla itselläsi vain oli kiire, vaan siksi ettet millään muotoa olisi ollut häiriöksi naapurin mahdollisille tehtäville. Mutta kuitenkin jokaisesta pienestäkin keskustelusta ja kosketuksesta kanssasi jäi aina muisto, hyvän ihmisen kuva, lämmittävä muisto.

Kevät tulee jälleen. Varhaisaamun kottarainen laulaa moniäänisesti suuressa pihakoivussa, niinkuin lukemattomia kertoja ennen. Missä on Långströmin emäntä, kummastelee musta suruvoittoisesti viheltävä lintu. Poissa on ahertaja, hyvä puoliso, hellä äiti. Pois on mennyt. Eikä kuitenkaan ole mennyt pois.

Rakastava, lämmin sydän ei milloinkaan häviä lopullisesti niiltä mailta, jossa elämänsä on elänyt, niiden keskuudesta, joille elämänsä on uhrannut. Kevään kottaraisen mukana palaa naapurin emännän hyvä henki usein kotinsa kauniiseen mäkeen.

Keveästi liikkuu hyvän perheenäidin, suuren päivätyönsä päättäneen naapurin emännän henki. Hyvä siunattu on hänen muistonsa oleva. Virkistystä antava olkoon hänen hyvin ansaittu leponsa.