Ohi tuulet tuulkohon,
Päivä kirkkaana paistakoon!
Tämä päivä meidän juhlapäivä on.
Ei kenenkään kuulun suurmiehen,
Onpa vain miehen pienen,
Mut arvo suuren,
On seppämestarin kuulun,
Kuulun kautta kauniin Vihdin,
Nummelan pienen kyläsen.
Tuli mies Niemenkylästä,
Hiidenvetten liepehiltä,
Nuori urho, mies matala
Ilo silmässä vilahteli,
Sana sukkela sulahteli.
Nummelaan pajan pykäsi,
Pajan päähän kammarin.
Takoi rautaa kovaa,
Vääntelehti, kääntelehti,
terästä kuumaa piteli:
Teräs totteli, kipinöi, mutta taipui.
Miehen järki, käsi käski.
Hyvä syntyi kirveen terä,
työ mikä tahansa.
Maine kulki miehestä,
Juttu hyvästä sepästä,
vieri viesti Vihdissä
kautta suuren kirkonkylän.
Kaikuun vastas Niemenkylä,
Palojärvi, Ojakkala,
Onpa mies mokoma
Seppämestari, lahja Jumalan
tälle pitäjälle parahin.
Mestari takoi, takoi aamusta iltaan.
Kalke kuului Toivolasta,
Hiiden harjun rintehiltä.
Nous aurinko idästä
nous mestari vuoteestaan.
Yksin nousi, keitti, puurot söi.
Outo tunne rintaa kalvoi.
Mikä vaiva rinnan poltto,
ihme kun ei puuro maista!
Jo huomasi poika pulskea
Ettei yksin eläen iloa.
Hän kylkiluutaan kaipaili,
etsiskeli, löysikin.
Ainon Kaffemaalta parhaan,
puuron keittäjäksi armaan.
Oli hällä jo talo valmiina
mihin emännän toi nuorikon.
Pois kaikkosi ikävät nuoren miehen
ja maistui manna puurokin hyvin mielin.
Siinä he vuosia kilpaa juosten,
Auringon kanssa ylös nousten.
Ahertivat, uurastivat,
vuosi vuodelta eteenpäin
Rakkautta ja elämää vaalien
uutta polvea siunaantuen
Parhaita poikia ja tyttäriä kasvattaen.
Nyt on raudat taottu,
Toivolan pellot raivattu
70 vuotta taivallettu.
On siinä muistoa monen moista
ja paljonkin ilonlaista,
Onpa ollut suruistakin taakka.
Nyt naapurit kiittäen naapuria
Onnea hyvää toivottaen
Terveyttä vielä vähäisen
Kevät, muuttolinnut laulunsa tuokoon
Ratoksi isännän iloisen,
Kesä kukkansa luokoon
Hyvän ihmisen riemuksi.