Nummelan sepät

Kirjailija Urho Karhumäki kuvaa teoksessaan "Viulu ja posetiivi" varsin tunnistettavasti monia nummelalaisia. Ote sivuilta 363-364.

Seppiin nähden olimme kylässä omavaraisia. Minä jouduin suorastaan asumaan vasaran ja alasimen välissä, kahdenkin vasaran. Nurkillamme kalkutteli kolme seppää. Yksi oli erikoistunut hevosenkengittäjäksi, toinen oli hyvä teräseppä, kolmannella oli toimelias vaimo ja tytär, oli kai näillä toisillakin, mutta kuinka sen nyt näin tulinkaan kiikarillani nähneeksi ja tässäkin ulos naputelleeksi!

Teräseppä oli hupaisa lähinaapuri, niinkuin kaikki toisetkin omalla tavallaan. Istuimme usein yhdessä iltaa, kevätiltaa, syysiltaa . . . väliin hänen pajassaan tai hänen puutarhakeinussaan kiikkuen. Joskus sunnuntaisin hän pyhäpukimissaan käväisi meillä. Hän oli sepänpoika, raudan syntysanat olivat siis perittyjä, osa maailmalta hankittuja, kokemusten kaukalossa karkaistuja. Mielellään hän niistä kertoili, niin isäpapan kuin Billnäsin ajoista; sielläkin vanhassa rautaruukissa ja lapiotehtaassa hän oli nuoruutensa päivinä ollut kalkuttelemassa.

Hänen muistelmajuttunsa juoksivat hauskan leppoisasti ja ilta kului rattoisasti. Kaikkea muuta hän ymmärsi, vaan ei henkivakuutusta. Nuoruudenpäivinänsä hän oli ottanut tuhannen markan vakuutuksen, kolmekymmentä vuotta maksanut, nihrannut, kerran sanoi lehmänkin myyneensä saadakseen kuittirahat, sitten juuri rahojen nostoaikaan sattui maailmansodan inflatio, mistä johtuen hän kolmenkymmenen vuoden säästöillänsä sai ostetuksi puoli lehmää, ruhona. Eipä ihme, että se oli hänen mielestään vuotanut hiekkaan, koko pitkäaikainen touhu ja hitsaaminen. Ammattimiehenä sain hänelle parhaani mukaan todistella, ettei se sittenkään ihan hukkaan ollut mennyt, olihan kuitenkin tullut tehdyksi jotakin ja siina sivussa myös jotakin muuta, niinkuin näistä hyvistä pajakamppeista, vasaroista, lapsista ja huviloista näkyi.

Kerran me sitten jouduimme sitä hänen huvilaansa sammuttamaankin, kun pärekatolle lennähtäneestä kipunasta syttyi tuli. Lähinaapurina jouduin ensinnä hätiin pikku ruiskuni kanssa. Saimme tulen hiljentymään ja sammumaankin lopulta, rakennuksen yläkerta vain paloi. Mutta hän rakensi sen entistä ehommaksi ja pisti peltikaton.