MINUN JUURENI KARJALAAN

kertonut Eeva-Liisa Tapio

Isäni Kauko Sassi syntyi Karjalassa v. 1922, Viipurin maalaiskunnassa, Rasalahden kylässä. Isäni vanhemmat olivat maanviljelijöitä ja heillä oli siellä pientila.

Äitini Vappu Sassi (omaa sukua Laakso) taas syntyi Nummelassa vuonna 1925.

Sotavuosina isäni perhe joutui lähtemään useamman kerran kotoaan sodan tieltä.

Hänen perheensä oli eri paikoissa evakossa, viimeinen paikka oli Nummelassa, Turuntien varressa Ali-Rostin tilalla.

Isäni ja äitini tapasivat Nummelassa ja heistä tuli perhe.

Kun rajan taakse jääneille karjalaisille alettiin järjestää uusia kotipaikkoja, isäni perhe sijoitettiin Nurmijärvelle, Raalan kartanon laitamille. Siellä oli muitakin naapureita Rasalahdesta. (Isän sanoin Rasalahest)

Heille osoitettiin niinkutsuttu kylmä tila. Siellä ei ollut taloa, peltoa eikä tietäkään. Tontille piti kulkea naapurin pihan läpi. Myöhemmin tilasta lohkaistiin maata kantatie 45:lle.

Isänisä oli kuollut jo heidän Nummelassa asuessaan. Isä oli sisaruksista ainoa jota kiinnosti tilan raivaaminen.

Paikalle rakennettiin ensin rintamamiestalo, yläkertaa ei ehditty rakentaa valmiiksi, kun isä aloitti pellon raivauksen. Pellon pohjat olivat entistä metsää, joten kantoja oli ensin kaivettava maasta.

Pihapiiriin valmistui myös navetta, lato ja puuliiteri.

Synnyin tähän tilalle vuonne 1949. Siskoni oli syntynyt aiemmin Raalan kartanon mailla sijainneeseen pajarakennuksen asuntoon.

Muistan lapsuuteni olleen onnellisen, naurun tuomaa ilon aikaa.
Karjalaisuuteen kuuluu hersyvä nauru ja murteen kaiku, huolimatta rankoista ajoista.

Isäni kautta opin, että elämää pitää katsoa eteenpäin. Se mitä hekin aikoinaan raskaimman kautta menettivät, ei suremalla olisi takaisin saatu. Hän halusi rakentaa uutta ja katsoa eteenpäin.

Kun isän äiti kuoli, tuli kotitalo myyntiin. Isän nuorin veli lunasti sen vuonne 1953. Samaan aikaan äiti sairastui vakavasti joten isällä ei ollut mahdollista lunastaa tilaa. Taas isä joutui luopumaan rakkaasta paikasta ja työstä maatilalla.

Tässä vaiheessa tuli ajankohtaiseksi meidän perheen muutto Nummelaan.

Isän isä oli kuulunut Karjalassa kotikylänsä VPK:n, rahastonhoitajana. Isälläni oli hallussaan pankkikirja, jossa näitä rahoja oli talletettuna. Hän lahjoitti nämä varat Nummelan VPK:lle.

Isä opiskeli kirjekurssilla kirvesmieheksi työn ohessa. Hänen tekemiään talon pohjia ja vesikattoon koolauksia on Nummelassa monia. Taisi muutaman talon ehtiä valmistaa lattiasta kattoonkin.

Isä oli mukana Nummelan työväinyhdistyksessä ja Vihdin kunnan palojaostossa.

Isä oli harrastanut Viipurissa nyrkkeilyä, eli hän oli urheilumies. Me tyttäretkin saimme tästä osamme, meitä kannustettiin hiihtämään ja harrastamaan muitakin urheilulajeja. Onneksi Nummelassa urheilukenttä oli lähellä kotitaloa ja siellä vietimme paljon aikaa.

Isä sopeutui tänne Nummelaan ja mielestäni hänet hyväksyttiin nummelalaiseksi karjalaistaustastaan huolimatta.

Myöhemmin työni puittessa kävin Mikkelin maakunta-arkistossa veirailulla. Siellä kävi ilmi, että rajan taakse jääneiden seurakuntien kirkonkirjat oli tallennettu sinne. Minua alkoi kiinnostaa isäni tiedot ja sain nähdä ne. Yllätyksekseni löysin oman nimeni tuosta kirjasta. Syntymäpaikakseni oli merkitty Viipurin maalaiskunta.

Viisikymmen luvun alussa kun noita kirkonkirjoja selviteltiin syntymäpaikakseni tuli Vihti.