ALBERTINKATU

Albertinkadun alkupää kuvattuna 1950-luvulla. Keskellä rautatieasema, vasemmalla oleva iso valkoinen rakennus on Tainion talouskauppa (Haapala). Aseman oikealla puolella on urkuharmonitehdas (Koivula). Oikeassa laidassa on John Hännisen ja vaimonsa Siirin (o.s. Sellgren) talo. Sen edessä on pieni Jakobssonin mökki ja sen vasemmalla puolella muurari Salon valkoinen talo ja keskellä etualalla hevosmies Klas Alenin hirsitalo.  Klikkaamalla kuvaa saat sen suurenemaan.

Veikko Helle on kertonut lapsuutensa Alpertinkadusta: 

Kaiken kaavoituksen ja suunnittelun sekamelskassa on Alpertinkatu säilyttänyt asemansa ja nimensä. Alpertinkatu on Nummelan ensimmäinen nimetty katu. Paras nimeltään ja muutenkin. 

Silloinkin Alpertinkatu alkoi rautatieasemalta ja päättyi Punaisenportin ahteeseen ja Lohjalle johtavaan tiehen. Vain vanhemmat enää muistavat portin. Se oli aikanaan Alpertinkadun ja Lohjantien yhtymäkohdassa. Portti on ajat sitten hävinnyt, mutta ahde on ja mihinkäs se siitä häviäisi kappale Nummelanharjun kylkeä. Portin mukana on mennyt ahteen nimikin. Ei kukaan enää puhu Punaisenportin ahteesta, valitettavasti, kun sentään on olemassa Punainen torikin. 

Portti oli hankaluutena sille vähäiselle liikenteelle, jota siihen aikaan ei ollut muuta kuin jokunen hevoskulkuneuvo päivittäin, myöhemmin sentään muutama autokin kesän mittaan. Meillä kadun varren pikkupojilla oli joskus kiire juosta ahteen päälle varmistumaan siitä, että portti oli suljettu, jotta se voitiin avata, kun Nummenkylän kartanon herrasväkeä oli komeilla hevospeleillä porttia lähestymässä. Avaajille ojennettiin muutama lantti, jonka hyvin kokemuksesta tiesimme ja hetkessä oli poikajoukko lantteineen Tainion kaupassa, joka oli kadun alapäässä, niinkuin se vieläkin on.

Suurenmoisia, suorastaan unohtumattomia ja moneksi päiväksi puheenaiheeksi jääviä olivat ne harvat kerrat jolloin auto kulki Alpertinkadulla. Ei meistä poikaikäisistä kukaan, eivätkä muutamat vähän varttuneemmatkaan silloin jääneet lähtemättä juoksemaan auton jälkeen. Poikkeuksetta se saavutettiin Punaisenportin ahteessa, jos matka sinne päin oli. Siinä auton voimat loppuivat ja se oli ulkopuolisen avun tarpeessa. Ahde oli jyrkkä ja pehmeä.

Auton renkaiden sateesta kosteaan tiehen jättämät jäljet, ” kruusut” niin kuin sanoimme, olivat kauniita ja niitä omistettiin kilvan pystyttäen tikkuja omistusrajojen merkeiksi. Pitkäaikaista omaisuutta se ei kuitenkaan ollut. Viimeistään seuraavana aamuna ne tärveltyivät lehmien jaloissa ja jäivät lopullisesti piiloon, kun niille putoilivat lämpimät läjät. Alpertinkadun aamuruuhka oli silloin karjan vieminen laitumelle Kalkkimäen maastoon tai takahakaan rautatien taakse. Silloin oli joka perheessä lehmä, parhaissa kaksi. 

Monia omalla tavallaan persoonallisia henkilöitä eli ja vaikutti silloisen Alpertinkadun varrella. Tainion kaupan omistajat ovat vaihtuneet, mutta silloin kaupan omisti ”itse” K.A. Tainio. Kaupanteon ja limonaadin valmistuksen - tehdasrakennukset ovat vielä jäljellä - lisäksi Tainion harrastuksiin kuuluivat tähän kylään silloin hiljaa ja varovasti tuloaan tekevät moottoriajoneuvot. Ensin sivuvaunullinen moottoripyörä, sitten auto ja myös moottorivene Hiidenvedellä. Kauppiaalla oli koppalakki päässä, silmillä suurikokoiset pehmustetut ajolasit ja käsissä pitkävartiset hanskat. Ulkoista komeutta kyllä oli, mutta moottorit eivät yleensä pelanneet. Ensin me pikkupojat lykkäilimme sitä sivuvaunullista moottoripyörää ja myöhemmin autoa. Enkä muista, että moottorivene Hiidenvedellä olisi koskaan omin neuvoin liikkunut.

Tainion kaupasta ylöspäin oli Kivi-Lehdon huvila ja siinä se on vieläkin, vaikka Lehto onkin jo ajat sitten edesmennyt. Lehto oli ammatiltaan kivimies ja siitä kivi-lisäys nimeen ja myös erotukseksi samassa kylässä asuvasta Hauhon-Lehdosta. Lehto oli käynyt Amerikassa, kenties ainoa kylästä ja ainakin Alpertinkadulta. Kerrottavaa oli paljon ja varsinkin jos oli tilkka viinaa. En muista Amerikkaa edes siellä käymiseni perusteella niin ihmeelliseksi maaksi kuin se oli Kivi-Lehdon kuvauksissa. 

Siinä lähettyvillä asui Tuloska, varhaisemmassa työväenliikkeessä hyvin tunnetun Artturi Tulosen leski ja toisella puolen katua entisessä Sukka-Nurmen talossa Aleenin Klaasu. Monella tavalla paikkakunnalla tunnettu mies ja perhe. Tyttäriä ja poikia on vieläkin täällä, jopa Alpertillakin. Klaus Alen oli pääasiassa ajomies hyvine hevosineen ja huolehti mm. siitä, että alpertinkatulaisten perunat tulivat istutetuiksi ja nostetuiksi. 

Limonaaditehtaalta ylöspäin asui paikkakunnan poliisi Luukas Leopold Hietanen (Metsäliitto), ratamestari Rosendahl (Hellman), suutarimestari Ahlstedt (Leino), vastapäätä kirvesmiehet Välimäki ja Kauhajärvi (Kullaa ja Vainio). Metsolan talossa oli aikanaan kauppakin. Sitä pitivät Helsingistä tulleet Eklundit, joiden pojalla oli hieno nimi Åke. Ja sitten tulivat puuseppä Helle, suutari Nummelin ja vastapäätä muurari Nurmi ja pitkäpartainen mies, Kalle Sundvall. Kaikki suorastaan klassillisia alpertinkatulaisia. Nummeliineilla (Lehtonen) oli talossaan jalkinemyymäläkin, joten siinä vaiheessa oli kadun varrella kauppoja enemmänkin.

Kun tänään kuljen Alpertinkatua, huomaan siihen loppujen lopuksi tulleen verraten vähän uutta ja uudenaikaista, tosin sitäkin on. Vanhat lapsuuteni aikaiset talot ovat vielä kaikki jäljellä, jotkut tosin muodoltansa muuttuneet.
Mieli herkistyy, kun kuljen sinua Alpertti. Sinuun sisältyy paljon muistoja. Eikö joku tekisi laulua sinusta - esimerkiksi ”Alpertinkadulle takaisin ...”. Hyvinkin olisit yhden laulun väärtti. Sinä olet sittenkin parasta kaupungissamme. 

Albertinkatu Punaisen portin ahteen päältä Rautatieasemalle päin. Kuvannut Vesa Valtonen syyskuussa 2000.