Asemalta Punaisenportin ahteeseen Päivitetty 5.3.2003

Albertinkatu 34

Aina ja Oskari Kankaanpää

Oskari Kankaanpää oli tullut Porista ns. patteritöiden ( = juoksuhautojen yms. linnoitustöiden rakentamisen) aikana v. 1915 Nummelaan ja silloin tutustunut Aina Hellmaniin. Heidät vihittiin v. 1916. Nummelalainen kirvesmies Vihtori Tammilahti (Pisteenkaaren Satupirtistä) rakensi heille hirsitalon Lohjantien (nykyisen Karhumäenpolun) varrelle koulua vastapäätä.

Aina ja Oskari Kankaanpää Hiidenveden rannalla todennäköisesti 1930-luvulla.

Kellarissa oli lihakauppa ja ulkorakennuksessa teurastamo, missä Kankaanpää itse teurasti. Hänen vaimonsa veli Pentti Hellman oli lihaliikkeessä autonkuljettajana ja yhdessä miehet kävivät torilla, m.m. Ojakkalassa myymässä lihaa. Ruhoja vietiin myös Helsinkiin. Liike toimi vielä sota-aikana. Kankaanpäät muuttivat Albertinkadulle Ida Hellmanin taloon, missä Oskari kuoli vuonna 1944.

Lohjantien talon osti taksiautoilija Lauri Luoto. Nyt tontilla on pienkerrostaloja.