Harrastukset , Soittokunta


Onko Nummelassa soittokuntaa?

         Harrastajatrumpetistin kokemuksia Nummelassa.

Onko Nummelassa soittokuntaa? Se oli vuonna 1983 ensimmäinen kysymykseni paikallisen säästöpankin  johtajalle,  Juhani Suikkaselle, perheemme suunnitellessa muuttoa paikkakunnalle. Olin jo kahden soittokunnan, Helsingin Torvisoittokunnan sekä Olarin seurakunnan puhallinorkesterin, jäsen. Oli kuitenkin tärkeää löytää asuinkunnasta soittoyhteisö. Pankinjohtaja toimi nopeasti. Muutaman päivän kuluttua ilmoitti Nummelan Soittokunta ry:n puheenjohtaja Jyrki Helle puhelimitse  harjoituksista ja toivotti minut tervetulleeksi mukaan.

Nummelan soittokunta oli rekisteröitynyt yhdistykseksi juuri edellisenä vuonna ministeri Veikko Hellen  kannustuksella ja myötävaikutuksella. Hänen perheensä kaksi poikaa, Jouko Helle ja Jyrki, olivat innokkaita puhallinmuusikoita. Nummelan pojilla oli jo silloin pitkät perinteet yhtyesoittamisesta. Nykyään Nummelan soittokunta toimii myös kansalaisopiston piirinä. Soittokunnan historia ulottuu aina 1900-luvun alkuun. Sodat katkaisivat toiminnan. Nykyisen soittokunnan voidaan katsoa syntyneen sotien jälkeen, vuonna 1947. Vuoden 1997 kevätkonserttia on pidetty epävirallisena 50-vuotiskonserttina. Kaksi soittokunnan jäsentä, Jyrki Helle ja Harry Åkerman  ovat kuuluneet jo pikkupoikina porukkaan.



Lankilan päiväkodissa Nummelassa syksyllä 1985.  Soittokunta harjoitteli siellä jonkin aikaa ehkä syksystä 1983 kevääseen 1985.
Takana seisomassa vasemmalta: Ilkka Laakso, Harry Åkerman, Jyrki Helle, Pertti Otranen, Veijo Putkonen, Unto Pentikäinen, Jussi Mäntynen.
Istumassa vasemmalta: Hannu Purola, Seppo Karhemaa, Veli Saaristo, Pekka Lindstedt, Antero Koivisto.

Nelihenkinen perheemme muutti Nummelan Huhdanmäkeen  30.09.1983 kahden kouluikäsen lapsen kanssa. Heti seuraavalla viikolla  osallistuin soittokunnan harjoituksiin Lankilassa sijainneen Ladonta-Hakan tiloissa. Soittokunnan sihteeri, laulusolisti ja saksofonisti, Hannu Purola tarjosi silloin yrityksensä tilat soittokunnan harjoituksiin. Siitä alkoi osallistumisemme soittokunnan toimintaan. Lapsille löytyivät koulut kävelyetäisyydeltä, mutta vanhempien työpaikat olivat hakusessa kaksi vuotta. Vaimoni etsi liiketilaa kotiteollisuusneuvojan ja taidekutojan ammattitaidon omaavalle, ja minä halusin siirtää hammaslääkärin praktiikkani Kauniaisista lähemmäksi. Sopivaa liiketilaa emme löytäneet Nummelasta ennen Hannu Purolan kirkkokonserttia keväällä 1985. Konsertissa kuulimme soittokunnan naistoimikunnan jäseneltä Lohjalla myynnissä olevasta liiketilasta. Se sopi tarpeisiimme. Niinpä heti konsertin jälkeen, sunnuntaipäivänä, järjestyi näyttö, ja syntyi ostopäätös. Kuusitoista vuotta kävimme töissä Lohjalla.
Huhdanmäen asuntomme sijaitsee tehdasrakennuksen  naapurina. Muuttaessa ei ollut  aavistusta kuinka suuri merkitys naapurimme Viljo Kuulan peltisepänliikkeellä tuli myöhemmin olemaan. Soittokunnan vuosittaiseksi pääkonsertiksi on muodostunut Viljonpäivän konsertti. Ensimmäisen Viljonpäivän konsertin tarjosi Viljo Kuula 75-vuotispäivänään. Solistina oli tarkoitus olla veljeni Marko Putkonen, mutta hän sairastui ja tuli solistiksi vasta vuoden päästä. Vuorokauden varoitusajalla Hannu Purola paikkasi Markon ja esitti lähes suunnitellun ohjelman. Merikannon laulut menivät hienosti ja omasta varastosta Hannulta löytyi mm. Uralin pihlaja. Bassojen bravuuri-numero ”Syvissä kellareissa ” oli järkevää jättää seuraavaan vuoteen.



Vaskikvintetti III:ssa Viljonpäivän konsertissa 29.1.1989 Vihdin ammattikoulun auditoriossa Nummelassa. Antero Koivisto ja Veijo Putkonen trumpetti, Ilkka Laakso käyrätorvi ja Jouni Suomalainen tuuba.



Seppo Karhemaa, Fredi ja Jyrki Helle Viljonpäivän konsertissa 26.1.1992



Fredi ja Jyrki Helle Viljonpäivän konsertissa 1992.



Soittokunta on ollut tärkeä tekijä juurtumisessa Vihdin Nummelaan. Kohta alkuun Veikko Helle lämmitti koko soittokunnalle savusaunan mökillään Hiidenveden rannalla. Vireä toiminta veti soittajien perheitäkin vaikutuspiiriinsä. On vietetty juhlia ja merkkipäiviä sekä ystävystytty. On tehty soittomatkoja mm. Imatran Valtionhotelliin, Kuopioon ja Vihdin kummikuntaan Otepäähän. Hieno soittomatka tehtiin myös Helsingin Ritarihuoneelle Laulumiesten juhliin. On järjestetty talkoovoimin, soittokunnan naisten vetäminä, Koko kansan itsenäisyyskarnevaalitkin vuonna 1992. Silloin itsenäinen  Suomi täytti 75 vuotta. Väkeä oli paljon, yli 400 henkeä. Lipputulot sekä Lions Club Vihti/Hiidenveden nuottien hankintaan  lahjoittama summa helpottivat yhdistyksen rahatilannetta.

Nummelan Soittokuntaa johtaa vuodesta 1974 Ilkka Laakso. Vuonna 1943 syntynyt Ilkka on toiminut Suomen Radion Sinfoniaorkesterissa (RSO) käyrätorven soittajana vuodesta 1965 vuoteen 2003. Sitä ennen hän soitti kaksi vuotta Suomen Kansallisoopperan orkesterissa. Hän on saanut director musices -arvonimen ansioistaan musiikissa. Muusikkouden lisäksi olen tullut tuntemaan Ilkan erittäin yhteistyökykyisenä ja lämpöisen rakentavana ihmisenä. Jyrki Helle, entinen trumpetinsoittaja, nykyinen baritonisti, on luovuttanut puheenjohtajan tehtävät Timo Reinikaiselle, ja Harry Åkerman taloudenhoitajan tehtävät klarinettia soittavalle Riitta Sinkkoselle. Toinen nykyään säännöllisesti osallistuva klarinetistimme on Anne Puisto. Soittokunnan sihteerinä toimii nykyisin Päivi O'Leary. Hän soittaa baritonitorvea.

Timo Reinikainen on puheenjohtajuuden ja baritonisaksofonin soittamisen lisäksi paneutunut säveltämiseen  ja sovittamiseen. Hänen työnsä jälki on niin korkealuokkaista, että  soittokunnan ohjelmistossa on useita hänen teoksiaan. Yksi parhaista on mielestäni beguine ”Sininen muisto”. Sitä ensimmäisiä kertoja harjoitellessamme totesin kappaleessa olevan klassikon aineksia. Kappale alkoi pyöriä päässäni öisinkin niin sanottuna ”korvamatona”. Ei auttanut muu kuin keksiä siihen sanat. Se helpotti. Hannu Purola esitti laulun viime vuonna Veikko Hellen muistokonsertissa. Toinen säveltäjä ja sovittaja, joka ei enää osallistu aktiivisesti soittokunnan toimintaan, on Unto Pentikäinen. Tämä pasunisti toimi pitkään soittokunnan varajohtajana ja sävelsi mm. Nummela-humpan. Sekin pyöri päässäni niin usein, että kirjoitin siihen yhden säkeistön. Sitten sävel päästi minut rauhaan. Pentikäisen Unton sivuun jäämisen jälkeen meni pitkään ennen kuin saimme säännöllisesti mukana olevia pasunisteja. Nyt soittokuntaan ovat vakiintuneet Kari Kinnunen ja Matti Bäckman. Toivon, että Ilkka ja Ulla-Maija Laakso  saavat yhdessä muistetuiksi ja mainituiksi ne soittajat, jotka minulta jäävät pois.

Rivisoittajana ja amatöörinä olen saanut seurata soittokunnan sekä asuinkuntani kasvua ja muutoksia. On ollut  juhlia, avajaisia, vihkimisiä (niin ihmisten kuin rakennustenkin), iloisia ja äreitä harjoituksia, onnistuneita konsertteja, surkeita ulkokeikkoja jne. Yhtenäkin vuonna 1980-luvulla soittokunnalla oli yli 50 keikkaa. Kun tähän lisätään vielä normaalit harjoitukset kahdesti viikossa, vuotuiset leirit, yhteistyö lähikuntien soittajien kanssa, äänitteiden teko ym. niin sitoutuminen on toisinaan erittäin tiivistä ja vaativaakin. Mutkalle taivutettu torvenpätkä, trumpetti, on toiminut eräänlaisena napanuorana soittajan ja yhteisön välillä.



Neljän kunnan, Karkkilan, Lopen, Nummi-Pusulan ja  Nummelan soittokuntien yhteisen harjoitusleirin soittotauolla Vaherman kurssikeskuksessa 10.4.2010. Kuvassa oikealla ovat Nummen Torvisoittokunnan johtaja Oiva Isojärvi sekä Nummelan johtaja Ilkka Laakso (selin).
 
Ääni, jonka trumpetista saa ulos, on jatkuvaa harjoittelua vaativaa. Häpeän tunne, kun torvi rääkäisee pahasti pilaten yhteisesityksen, on masentava. Jatkettava vain on kuin jäähän pyllähtänyt taitoluistelija. Jos yrität lopettaa koko homman ja myydä trumpettisi, niin voi käydä, että kohta ostat oman torvesi takaisin!  Näin kävi minulle joitakin vuosia sitten. Trumpetti- ja flyygelitorvisolistimme Antero Koivisto möi molemmat soittimensa saatuaan erään raskaan soittokerran jälkeen kovan päänsäryn. Harjoituksissa hän kuitenkin kävi usein rumpuja soittelemassa. Sitten minäkin yritin päästä eroon kornetistani ja trumpetistani. Antero ei voinut kauan elää ilman trumpettia, kuten olin arvannutkin. Möin Anterolle trumpettini ja tein surutyötä. Jatkoin soittokunnassa kornettia soitellen. Kolmen vuoden päästä ostin oman trumpettini Anterolta takaisin. Hän hankki uuden ja hienomman. Tämä ehkä kertoo jotain siitä kuinka tärkeä henkireikä soittajalle, amatöörillekin, on  oma instrumentti. Kun yhdessä vaiheessa lopetin harjoituksissa käymisen, ilmeni aivan yllättävä asia: Vaimo kehoitti jatkamaan! ”Kaiken takana on nainen”?

Lopettamisaikeitteni taustalla oli hyviä argumentteja. Aloin eläkeikään tullessani tuntea itseni liian vanhaksi trumpetinsoittoon. Leukani alkoi tutista pitkissä äänissä, ja trumpetti vinksahteli välillä niin yllättävästi, että aina vaaniva huuliherpeskin aktivoitui usein. Ilkka murensi itseeni kohdistuvaa ikärasismia kertomalla useista minua vanhemmista soittajista ja kehoitti pysymään joukoissa. Leuan tutinaan paneutuessani kehitin oman hammasteknikkoni, Matti Tammisen, kanssa muovisen purentakiskon alatakahampaiden päälle. Huomasin, että kiskoon ylähampaita nojaten saatoin ainakin vähentää tutinaa ja äänen liiallista vibraatiota. Suukappaleen vaihdoin entistä pienemmäksi ja jouduin opettelemaan aivan uuden ansatsin eli asetteen huulien ja suukappaleen välillä. Nyt olen tavoittanut äänen tuottamisessa lähes saman saundin ja rekisterin kuin nuorempana. Työtä ja peräänantamattomuutta se on vaatinut. Olen havainnut lähes jokapäiväisen harjoittelun parhaaksi lääkkeeksi myös herpeksen estoon. Herpes on ollut possa jo useamman vuoden. Ikääntyvä trumpetisti on kuin veteraaniurheilija, jonka harjoittelun tavoitteena ei välttämättä ole suoritusten parantaminen vaan vanhenemisen aiheuttaman taantuman minimoiminen. Muut soittokunnat ovat jo osaltani  jääneet, mutta trumpetin soitto Nummelan Soittokunnassa jatkuu edelleen, 27 vuotta vuotta ensi harjoitusten jälkeen.

Mikä voi juuri tässä soittokunnassa olla se jokin, mikä pitää pihdeissään? Sitä olen usein ajatellut, kun väsyttää ja masentaa lähteä jollekin keikalle vajaalla porukalla, vajaasti harjoitelleena, täysin varmana että fiasko tästä tulee, mutta kuinka suuri, se sitten selviää myöhemmin. Harjoituksissa ollaan välillä äreitä kuin ruutiukot. Vieressäni on 1990-luvun alkupuolelta soitellut Pekka Mäkinen. Hän on tunnettu lauluyhtye Muksujen jäsenenä ja trumpetistina 1960-luvulta. Pekka on terävä mielipiteiden laukoja. Me olemme välillä kuin romaanikirjailija Giovanni Guareschin  kirkkoherra Isä Camillo ja  kommunistipormestari Peppone. Kärhämöimme Pekan kanssa usein, miten jokin kohta pitäisi soittaa. Pekka käskee minun soittamaan oman nuottinsa, jota en saa ulos, vaikka mitä tekisin, mutta luulen tietäväni miten sen pitäisi kuulua. Johtajamme Ilkka on uskomattoman pitkämielinen ja kärsivällinen tällaisissa tapauksissa. Mäkisen Pekka on tällä hetkellä terveyssyistä ollut jonkin aikaa poissa rivistöstä. Täytyy sanoa, kuten isoisäni aikoinaan: ”Kun on lähellä niin puskee, ja kun on kaukana niin ammuu”. Toivon, että Pekka palaa kehiin.



Soittokunnan trumpetistit Harjoitushuoneella Lankilassa vuonna 1999.  Vasemmalta Kalle Turunen, Pekka Mäkinen Antero Koivisto ja Veijo Putkonen.



Se, jonka kohtaloksi on tullut yrittää oppia soittamaan trumpettia, tietää miten turhauttavaan yritykseen on lähtenyt. Tähän hulluuteen sain kipinän kuullessani ja nähdessäni Louis Armstrongin soittavan 1950-luvun Helsingissä Esplanadilla sijainneessa Kit-Katissa eli tauotta (nonstop) tunnin mittaisia elokuvakoosteita esittävässä teatterissa. Vasta 17-vuotiaana sain rahat trumpettiin ja luulin tulevani onnelliseksi. Elämä osoitti, että en ollut syntynyt ammattitrumpetistiksi. Olen hankkinut elantoni muuten, mutta irtikään en ole torvesta päässyt. Koiviston Antero onkin usein laukonut, että trumpetti sitoo enemmän kuin avioliitto.

Nummelan trumpettisektiossa on nykyään ykkösenä Jyri Ansamäki. Hän on  harvinainen virtuoosi ja värikäs persoona. Lisäksi meihin trumpetisteihin kuuluu Teuvo Nissinen, jolla on vankka armeijapohjainen peruskoulutus. Hän on niitä harvinaisia trumpetisteja, jotka eivät pyri voimakkaasti esille. Lisäksi trumpettisektiota vahvistaa monilahjakkuus vaskisoittimien alueella, Kalle Turunen. Puuttuupa soittokunnasta tuubisti, baritonisti, alttotorven tai flyygelitorven soittaja, niin Kalle pelastaa tilanteen soittamalla vaikka saman päivän aikana sekä tuubaa että trumpettia. Minä taas olen iloinen kun saan soittaa neljättä trumpettia. (Kun viidettäkään ei ole!). Monet nuoret ja lupaavatkin trumpetistit ovat muuttaneet paikkakunnalta tai muuten lopettaneet soittokunnassa käymisen. Näistä muistuu mieleeni Virtasen veljekset, Tuomas ja Markus,  Lehtosen Miro, Raiskin Antti, Nykäsen Oskari ja Jukka Stick. Olen harvinaisen huono tunnistamaan ihmisiä kadulla. Varsinkin kasvavat nuoret voivat olla hämillään tai loukkaantuneita, kun en ole heitä tunnistanut. Pyydän tätä vikaani anteeksi.



Seitsemän miehen porukka Vihdin kirkonkylällä. Pikku-trumpetisti on Antti Raiski.


Nummelan soittokunnan saksofonisektiota täytyy trumpetistinakin arvostaa. Ehdoton kärki siinä on tulisieluinen Seppo Karhemaa. Tämän varajohtajamme alttosoolot ovat  mannaa korvilleni. Kun Antti Raiski oli pari vuotta sitten Viljonpäivän konsertin laulusolistina, hän muisti pikkupoikana ihailleensa Seppo Karhemaata niin, että antoi jollekin akvaarionsa kalalle nimen Seppo Karhemaa. Trumpettisektiosta Antti muisti sen, että Antero Koivisto osasi heiluttaa korviaan. Matalinta, baritonisaksofonia, soittaa yhä puhuttelevammalla äänellä Timo Reinikainen. Kun sille instrumentille ei yhdessä vaiheessa löytynyt soittajaa, otin soittimen kotiini lainaksi. Yhden tunnin epätoivoisen taistelun jälkeen totesin, ettei se ainakaan minun instrumenttini ole. Kunnioitan kovasti Timoa siitä, että hän oppii jatkuvasti soittamaan paremmin tuota, ”lähinnä eläimeksi luokiteltavaa”, instrumenttia. Saariston Veli on koko soittokunnassa oloni ajan ollut ykkösklarinetisti. Juuri viime aikoina hän on uhannut jättää tuon ”nokkahuilun” soittamisen ja siirtyä takaisin fonien pariin. Veli on myös hyvä rumpali. Välillä hän kertoo minulle elämänsä värikkäästä vuodesta rumpalina veljeni Markon perustamassa Hortto Kaalo -yhtyeessä. Kertoopa mitä tahansa, se ei pahemmin hämmästytä. Tunnenhan minä itseäni 9 vuotta nuoremman pikkuveljeni aika hyvin. Pekka Lindstedt saa tenorisaksofonistaan hyvin kauniin ja pehmoisen äänen. Soisin hänelle enemmänkin soolotilaa. Itse ei Pekka esille työnny. Hannu Purola omisti välillä sopraanosaksofoninkin, mutta möi sen pois kaverien kritiikin vuoksi. Hän lopetti taistelun puhtaan äänen tuottamiseksi tästä erittäin vaativasta instrumentista.



Saksofonistit vasemmalta: Pekka Lindstedt, Hannu Purola, Seppo Karhemaa, Veli Saaristo ja Timo Reinikainen.

Nummelan soittokunnassa olen saanut olla monessa mukana. Mm. ollaan oltu sytyttämässä viittä metsäpaloa, kun Ukko-Pekka -höyryjuna 21. toukokuuta vuonna 1986 saapui Otalammen asemalle. Kuusimiehinen soittokunta toivotti junan tervetulleeksi paikalle. Emmehän me soittajat, vaan junan kipinät, saivat historiallisella matkalla aikaan töitä sekä Lohjan että Vihdin palokunnille.



Ministeri Veikko Helle 90-vuotisjuhla  9.12.2001.
Päivänsankari saapumassa Nummelan työväentalo Rientolaan. Edessä vasemmalta presidentti Mauno Koivisto, istuva presidentti Tarja Halonen ja päivänsankarin toisella puolella presidentti Martti Ahtisaari ja pääministeri Paavo Lipponen.


Veikko Hellen 90-vuotispäivillä  9.12.2001 soitettiin niin Veikolle kuin maamme kolmelle presidentille: Mauno Koivistolle, Martti Ahtisaarelle ja istuvalle presidentille, Tarja Haloselle sekä pääministeri Paavo Lipposelle. Otin soittolavalta kuvan kamerallani koko korkea-arvoisesta kuulijakunnasta. Näissä moninaisissa tilaisuuksissa, joissa on ollut yhdestä yli 30:een soittajaan, olen saanut kuulla monta sivistävää puhetta ja monta vitsikästä murjaisua soittajakavereilta. Niitä vaille en olisi halunnut jäädä. On ollut onni kuulua Nummelan Soittokuntaan. Se tuskin olisi näin elinvoimainen ilman demokraattistakin demokraattisemmin laumaansa johtavaa ja sen edestä työtä uupumatta tekevää Laakson Ilkkaa.



Nummelan ammattikoulun auditoriossa vuonna 1992 soittokunnalla oli uudet esiintymisasut, poppanaliivi ja puuvillapaita. Asujen suunnittelu ja valmistus ovat Minna Metsolan ja Maila Putkosen käsialaa.


Lopetan nyt muistelut tähän ja alan harjoitella neljän kunnan, Lopen, Nummi-Pusulan, Karkkilan ja Nummelan, soittokuntien yhteistä konserttia varten. Se pidetään tällä kertaa Nummella  25.4.2010 klo 14.  Toinen työn alla oleva konsertti on Lohjalla äitienpäivänä 9.5.2010 klo 15. Se on yhteiskonsertti Eero Toikan johtaman Lohjan Puhallinorkesterin kanssa.

                        Nummelassa 17.04.2010
                              Veijo Putkonen

Kuvat Veijo Putkosen arkistosta.