Pippe Bodalewin
muistoja Huhrammäestä
Hauskana lapsuudenmuistona voisin kertoa naapureissa vietetyt 50-vuotispäivät. Niihin osallistuivat yleensä kaikki, ja puhetta ja naurua riitti.
Lapsuuden leikeistä minulla ei ole paljon kerrottavaa, koska olen muuta kakaralaumaa nuorempi. Yleensä parkuin perässä, että älkää jättäkö, kun toiset jo juoksivat Tuusan metsään omille teilleen. Metsä oli tärkeä paikka kaikille Huhrammäen kakaroille. Pojat rakensivat juoksuhautoihin majoja ja ainakin kerran ryöstivät leikistäni astiat. Matka ei ollut onneksi pitkä, joten hain ne tilaisuuden tullen takaisin. Kerran sammutimme Marinan kanssa Tuusan metsässä alkaneen metsäpalon. Syyllisenkin arvasimme, vaikka hän olikin ehtinyt livahtaa paikalta. Kesällä uitiin ja ongittiin, talvella hiihdetttiin ja luisteltiin – sellaistahan se oli se suurten (ja vähän pienempien) ikäluokkien lapsuus.
Vahteristossa harrastimme ihan erityisesti luonnon tarkkailua. Muuttolintujen saapumisajankohdat kirjattiin vuosittain (tapetinreunaan seinälle!) ja erityisesti isä opetti meille kukkien nimiä. Taiteilijan lempikukkia olivat mäkitervakot, rentukat ja kissankellot. Tuusan metsässä kasvoi valkolehdokkeja: Kesäöisin tarkkailimme kiitäjäperhosia. Marjastus ja sienestys kuuluivat myös asiaan, ja mukana piti olla kunnon eväät. Pienestä alkaen osallistuttiin myös töihin: käytiin esimerkiksi kaupassa heti kun pyörällä opittiin ajelemaan. Maantien reunaa marssittiin kansakouluun, ja ainakin minä pelkäsin kovasti lumiauroja, kun olin pieni kooltani. Uskomattoman turvallinen kasvuympäristö 50-luvun maaseutu muuten oli, kun vertaa nykyiseen menoon. Lapset eivät todellakaan enää käy kaupoissa yksin.
Suuria persoonallisuuksia olivat myös lähiseudun kotieläimet. Kylän koiria ja kissoja voisi varmaan joku muistella. Pajulan Nasse ja Klimenton ainakin olivat kissoja, Moppe ja Hessu koiria ja Kutte ja Tekla hevosia. Olikohan Anton Metson koira Hupi? Meillä oli hurja kollikissa Mikki. Kissojen kohtalona vain oli usein jäädä auton alle, niin kävi Friskin Mitsi-Kallellekin.
Almus Metson luona olen minäkin ollut tikkakisoissa. Tosin taisin saada korvilleni, kun kutsuin häntä pikkunalleksi kiroilevan nalleleluni mukaan. Kaikkien kyläyhteisöjen tavoin myös sosiaalinen kontrolli oli aika voimakasta, mikä tietenkin harmitti seurusteluikäisiä nuoria. Juorut kulkivat ja olivat välillä ihan perättömiäkin. Uskomattoman paljon pidettiin silti yhtä. Naapuria autettiin aina jos pystyttiin ja riidat olivat tietääkseni harvinaisia.
|