"Mitä tahansa tämä lajissaan ensimmäinen kyläkunnan asujamiston yhdessäolotilaisuus herättäneekin, täällä ei kenenkään kuitenkaan tarvitse tehdä kysymystä Onks Viljoo näkyny? (taannoiseen televisio-ohjelmaan viitatakseni).
Hän on täällä. Tervehdimme Sinua Viljo ja Margit.
Perinteet alkavat jostakin – ja jos ovat alkaakseen, kulttuuriperinteetkin. Vuodesta toiseen toistuvien tapahtumien luettelosta tulisi pitkä. Kotoisia tapahtumiakin on useita, puhumattakaan kansallisista tai kansainvälisistä päivistä ja viikoista.
Ja jos kerran Wienin Filharmonikoilla on uuden vuoden konserttinsa, joka toistuu perinteisesti vuodesta toiseen, niin miksei Nummelan torvisoittokunnalla voisi olla vuotuista Viljon päivän konserttiaan.
Kyllä voisi olla ja perusteluja on vaikka missä määrin.
Se on ymmärrettävää, ettei näin aluksi voida tämän itävaltalaisen orkesterin tavoin päästä moniin maihin lähetettäviin Eurovisio-ohjelmiin, mutta ehkä sekin aika tulee. Ja tuleehan se.
Joka tapauksessa tarkoitus on, että eräs perinne syntyy nyt täällä. Tänä tammikuisena sunnuntai-iltapäivänä tässä uudessa kauniissa salissa, joka on kuin muinaisten roomalaisten amfiteatteri. Se syntyy tämän arvovaltaisen, erilaisia kansankerroksia edustavan todistajajoukon läsnäollessa ja syntyy korviimme soimaan jäävän musiikin saattelemana. Musiikin, joka on meidät Viljon päivän tietämiin kutsuva uudestaan ja uudestaan tähän auditorioksi kutsuttuun paikkaan.
Nuoremmat täällä nyt mukana olevat voivat 50 vuoden kuluttua etsiskellä tässä tilaisuudessa nyt otettavista, silloin jo kellastuneista valokuvista vanhempiaan ja isovanhempiaan ja muistella ”vanhoja hyviä aikoja”, jolloin luotiin perinteitä.
Ylihuomenna tulee kuluneeksi tasan 75 vuotta siitä päivästä, jolloin ensimmäisen kerran kenties tehtiin tuo sittemmin siivekkkääksi muodostunut kysymys: Oks Viljoo näkyny? ja kysyjänä oli tietenkin tuleva isä. Eihän äidiksi juuri tulemassa olevan tarvinnut sellaista asiaa udella.
Tämä tapahtui Lohjan kylässä, kun torpparin sukuun syntyi poika, joka sai nimekseen Viljo. Näkyi siis sinä päivänä ja on sen jälkeen näkynyt. Tuo klassillinen kysymys on täällä päin käynyt tarpeettomaksi.
Tämän tilaisuuden ohjelmaan luontuu että sekä syntymäpäivän läheisyyden että nimensä tälle konsertille antaneen Viljon elämänvaiheisiin luodaan tässä vähäinen silmäys.
Suomalainen tivolimaailma on saattanut kokea vakavan menetyksen sen vuoksi, ettei Viljo Kuula viipynyt siinä ilmapiirissä kuin yhden ainoan kesän ajan silloin 15-vuotiaana, kun oli kotikylässään vierailevan tivolin telttateatterissa elävienkuvien koneenkäyttäjänä.
Pläkkiseppien ammattikunnalle se koitui voitoksi, sillä tämän lyhyeksi jääneen kokeilun jälkeen nuorukainen hakeutui peltisepän oppiin laajemminkin tunnettuun Fagerströmin peltisepän liikkeeseen Lohjalla.
Kehityshaluinen ja –kykyinen oppipoika otti uuden uransa vakavasti. Nuorella kisällin alulla saattoi jo silloin olla pitemmälle ulottuvia suunnitelmia. Ehkä mielessä jo silloin läikähteli ajatus oman liikkeen perustamisesta, kenties vaikka joskus tulevaisuudessa Nummelaan siirtymisestä. Molemmat seikat vaativat korkeata ammattitaitoa. Sen hän tiesi.
Korkean osaamisen vaatimuksista Nummelassa Viljo oli alkeistietoa voinut saada myös tyttöystävältään Margitilta, jolla oli omakohtaista tuntumaa nummelalaiseen elämänlaatuun niiltä vuosilta, jotka hän asui Kaukoilassa ja kävi kouluaan Veikkolan koulussa. Meilingin flikka on muutenkin ollut tärkeä tekijä nuoren peltisepän elämässä, eikä merkitys suinkaan ole vähentynyt nytkään, kun mies on lähestymässä vanhaksi tulemisen aikaa.
Tietäen tai vaistoten ammattitaitoon liittyvät vaatimukset täällä Viljo hankki ne parhaalla tavalla ja toi ne tullessaan Nummelaan, jossa perusti oman liikkeen vuonna 1937, siis 50 vuotta sitten, joten voitaneen todeta nummelalaisuuden sisäänajonajan tulleen hyvin jo täytetyksi.
Asunnoksi ja verstaaksi ostettiin myytävänä ollut Anton Metson itselleen rakentama talo Meritien ahteessa, eteläisellä rinteellä, näköala Enäjärvelle ja Ämmöinahteelle.
Kellariin perustettiin verstas, ja siitä alkoi Viljo Kuulan Peltisepänliike.
Tilat kävivät pian ahtaiksi, laajennus seurasi toinen toistaan, eikä nyt enää puhuta Meritien Ahteesta, vaan Kuulan mäestä. Liiketiloja on nyt molemmin puolin tietä, joka vielä silloin 1937 oli osa Helsingin ja Turun välistä valtaväylää.
Ensin tehtiin peltikattoja, kakluunin kuoria ja saunan kiukaita. Nykyisin pääosin monimutkaisia ilmastointilaitteita.
Kummalla tavalla se vaan lämmittää tällaisen patriootin sydänalaa, kun näkee Helsingin suurilla rakennustyömailla ilmoituskilven, jossa valtakunnallisten firmojen nimien joukossa lukee: Ilmastointityöt, Viljo Kuulan peltisepänliike Nummela.
Ei tätä ainakaan nimellä pröystäilemisenä voida pitää, kun tämä nimi yhtä hyvin ja oikeutetusti voisi olla esim. Uudenmaan Ilmastointi tai Etelä-Suomen LVI.
Mutta ei nimi miestä pahenna.
Pläkkiseppä tai peltiseppä – seppä kuitenkin. Oman onnensa seppä ja monen yhteisen asian takoja tässä kylässä.
Henkeenjavereennummelalainen – niin kuin sanotaan.
Minulla on liuskan verran asioita ja kohteita, joissa Viljo Kuula on ollut tai on mukana. Ei niitä tässä voi ruveta luettelemaan.
Siinä on metsästystä ja kalastusta, pankki- ja osuustoimintaa, puhelinlaitosta ja sähköyhtiötä, urheilukenttää, - seuraa ja seurataloa, seurakuntaa ja Rotaryklubia, siinä on Nummelan vesihuoltoa ja valtakunnallista vesihuoltoliittoa, siinä on uimahallia ja Nummelan kiltaa ja siinä on Marttayhdistyksen kunniajäsenyyskin.
Ja nyttemmin sitten tämä kolmen sodan veteraani, vääpeli ja talousneuvos Viljo Kuula on mukana puuhailemassa Nummelan palvelukotia,
Mutta veljemme Viljo, tämä on konsertti eikä puhetilaisuus. Salli meidän uskoa, että Sinä nytkin, 75-vuotiaana, elät elämäsi hyvää aikaa. Askel on reipas, on ajatuksia ja ideoita, on halua osallistua ja on edelleenkin Suomen pisin mitattu sylinväli.
Kohta soivat peltiset – vaskiset torvet peltiseppien peltisepän syntymäpäivän ja Viljon päivän merkeissä. Niiden sävelin ja myös tässä näin sanallisesti me onnittelemme Sinua ja toivotamme hyviä tulevia vuosia, mielellään vuosikymmeniä."
Viljonpäiväkonsertin ohjelmasta ei Viljo Kuulalla ollut muita toivomuksia kuin että ylimääräisenä on soitettava Radetsky marssi kuten Wienin uudenvuodenpäivän konsertissakin. Traditioksi on tullut, että joka konsertissa soitetaan myös Iloinen kupariseppä.
