Nummelan kylähistoria    Kuoppanummentien alue


Myntintie 23

KETTULA


Kettulan ilmakuva

Kettulan ilmakuva


Vuonna 1962 Aulis Kettunen osti tontin kunnalta ja tontti sai nimekseen Kettula. Tontti on kooltaan 1294 m2:n suuruinen. Talon rakentaminen alkoi samana vuonna.  Talon pinta-ala on  n. 125 m2, lisäksi taloon kuuluu 25 m2 autotalli. Vuonna 1970 keskeneräiseen taloon muuttivat uudet omistajat lääkäri Torsti Vartamo ja hänen vaimonsa Martta.  Lääkäri Vartamo piti myös vastaanottoa tässä talossa.  Vartamoilla oli Volvo Amanzon merkkinen henkilöauto. Heidän aikana talon rakentaminen jatkui ja loppukatselmus suoritettiin vuonna 1972.
         
Vartamot teettivät tontille mittavan pihasuunnitelman keväällä -75.

Pihasuunnitelmakartta
           
Pihasuunnitelmakartta

Puutarhan kasviluettelot ja istutusohjeita

Puutarhan kasviluettelot ja istutusohjeita

Puutarhan kasviluettelot ja istutusohjeita

Puutarhan kasviluettelot ja istutusohjeita
Puutarhan kasviluettelot ja istutusohjeita

 
        
Vuonna 2000 taloon muuttivat nykyiset omistajat Jari ja Merja Ahonvala lapsineen.  Muuttaessa perheen lapset olivat iältään, Tiia 11 vuotta, Tero 10 vuotta ja Jasmine 2 vuotta.  Perhe muutti takaisin Nummelaan Lohjan Muijalasta asuttuaan siellä kaksi vuotta.  Jari työskenteli silloin automaalarina ja Merja Vihdin seurakunnan palveluksessa, jossa hän toimii edelleen.  Perhe teetti mittavan remontin taloon, joka oli ollut kolme vuotta ilman asukkaita.

Talo ostohetkellä vuonna 2000

Talo ostohetkellä vuonna 2000


Talon julkisivu 2021

Talon nykyinen (2021)  julkisivu

Ahonvalan perhe kesällä 2002  
 
Ahonvalan perhe kesällä 2002

                                  
Puutarhassa riitti myös töitä perheellä ja se saatiin uudelleen kukoistamaan. Tänä päivänä sieltä löytyy omenapuita, marjapensaita ja 10 metrin korkuinen koristeomenapuu. Japaninruusukvitteni on myös yksi puutarhan komistus.

Näkymä puutarhasta Myntintielle

Näkymä puutarhasta Myntintielle



Perheen harrastukseen kuuluu moottoriurheilu pikaveneillä.  Jari isä Raimo Ahonvala osallistui vuonna 1975 mm. Vihdin vesivauhtiviikoille veneellä, jonka kilpailunumero oli 75. Perheessä isoisä, isä ja tytär Jasmine ovat ajaneet samalla kilpailunumerolla 75.

Kilpailuvene numero 75

Kilpailuvene numerolla 75 vauhdissa.

Tytär Jasmine vauhdissa

Alakuvassa tytär Jasmine turvavarusteissa

Yläkuvassa tytär Jasmine vauhdissa, alakuvassa hän on turvavarusteissa. Kypärässä numero 75 ja nimi Jasmine Ahonvala.


Perheen kilpailuveneet

Perheen kilpailuveneet


Perheen lapset

Perheen lapset, Tero, Jasmine ja Tiia

Lehtileike

Jarin isä, Raimo Ahonvala osallistui Vihdin vesivauhtikisoihin 70-luvulla.  Kisoja järjestettiin Vihdin Hiidenveden Kirkkojärvellä. Heinäkuussa 1970  järvellä kilpailtiin Suomen mestaruudesta.



Jari ja Merja Ahonvalan antamista tiedoista koonnut Paula Lehtinen ja Marjut Ståhlstedt.  Kuvat perheen kokoelmista.