”Nummelassa toteutettiin koulunuudistusta 1919, kun minun oli aika lähteä kouluun. Varsinaisen kansakoulun edeltäjäksi tuli alakoulu – alempi kansakoulu sen nimi todistusissa oli.
Kansakoulussa ei ollut uusille alakoululaisille tiloja, vaan kunnan oli vuokrattava lisätiloja. Koulun käyttöön saatiin kelloseppä Bergmanin huvila aivan kylän keskustasta. Tämä huvila ehti ennen purkamistaan olla muutoinkin ahkerassa käytössä. Myöhemmin siihen nimittäin sijoittui Vihdin Työväem Osuuskauppa, sittemmin Vihdinseudun Osuusliikkeeksi nimensä muuttaneen E-liikkeen myymälä. Alakoulu aloitti toimintansa marraskuussa 1919.
Ensimmäisenä opettajanani oli Olga Brandt, hyvin tiukkailmeinen ja –otteinen ikäneito. Saimme tottua kuriin ja järjestykseen, ne tosin eivät olleet mitään outoja asioita kotonakaan.
Olga Brandt halusi opettaa pojille ja tytöille myös leikkejä. Mieleeni on erityisesti jäänyt leikki, jossa laulettiin ”pimpula, pampula, paimenpoika”.
Joulujuhlat eli kuusijuhlat, kuten niitä kutsuttiin, jäivät myös mieleen erityisesti sen vuoksi, että ne olivat niin mahdottoman varhain aamulla. Tuskinpa ne kuudelta alkoivat, mutta seitsemältä viimeistään. Olga-opettajamme oli hvyin yksiselitteisesti jälleen sitä mieltä, että juhlat järjestetään juuri näin aikaisin. Perusteluna saattoi olla se, että tällä tavoin ahtaisiin tiloihin ei tulisi kovinkaan paljon lasten vanhempia. Eikä heitä sitten tullutkaan. Lasten ohella yleensä vain koulun puunhakkaaja Posti-Bergmanni oli näin varhain liikkeellä.
Monet miehet harrastavat nykyisin kutomista tai muita käsitöitä, mutta minun on tunnustettava, että alakoulun ensimmäisten pakollisten kuvioiden seurauksena olen tuntenut vastenmielisyyttä niitä kohtaan. Brandtin Olga toteutti tietysti vain opetussuunnitelmia pistäessään pojatkin virkkaamaan pannulappuja ja pölyrättejä. Kun pakko oli, niin tietysti jälkeäkin tuli. Laatu vain tuppasi jäämään alakanttiin. Jos lanka olikin alussa ollut valkoista, niin kovan aherruksen jälkeen siinä oli kaiken maailman tahrat ja liat. Pölyräteistäni tuppasi tulemaan niin kireitä ja kovia, ettei niitä voinut taittaa edes kaksinkerroin puhumattakaan, että niillä olisi kepeästi pyyhitty pölyjä.”
”Alaluokkien jälkeen siirryimme varsinaiseen kansakouluun keskelle kylää, missä koulurakennus, ei tosin sama, vieläkin on. Nyt opettajina olivat mm. kirjailijanakin tunnettu Urho Karhumäki ja hänen opettajavaimonsa Elin. He olivat esimerkillinen opettajapari, kirkkaana mieleeni jäänyt. He olivat olleet jo vanhempien veljieni opettajina. Nummelaan he olivat tulleet suoraan seminaarista. Meidän koulumme oli heidän ensimmäinen työpaikkansa. Elin Karhumäki oli oli eläkeikään asti nummelalaisten nuorten kouluttajana. Urho Karhumäki taas tuli maankuuluksi kirjoillaan ja sai suurta arvostusta osakseen voitettuaan Berliinin olympialaisten taidekilpailuissa kultamitalin 1936 Avoveteen- romaanillaan. Karhumäet olivat taitavia ja meidän nuorten mielestä kivoja opettajia. Urho Karhumäki oli taidokas käsitöiden opettaja. Siihen aikaan saatettiin seminaareissa antaa perusteellisempaa valmennusta tähän taitoon. Kun itsellänikin kodin taustasta johtuen oli verenvetoa puusepän hommiin, luonnuin uuteen kouluvaiheeseen vaivattomasti.
Karhumäkien opetuksessa oli hyvin paljon silloisissa oloissa uutta ja poikkeavaa. Oltiin paljon luonnossa, milloin piirtämässä, milloin retkeilemässä puhumattakaan urheilusta, johon Urho Karhumäki oli hyvin innostunut. Urheilua oli siis paljon, kilpailuja myös. Joka vuosi järjestettiin Vihin koulujen väliset hiihtokilpailut, mikä tapa on säilynyt näihin aikoihin asti.”