Nummelan kylähistoria      Meritie

Tehty 22.5.2015



Nummelan Lastenpukimo

 

Helena Laustion liikeidea syntyi vuonna 1970 omista tarpeista. Perheessä  oli 3 pientä lasta. Silloin ei Nummelassa ollut lapsille vaatetusliikettä.

Uusi liike avattiin 6.4.1970. Se toimi aluksi kotitalon alakerrassa muutaman neliön tilassa. Liike laajeni monipuoliseksi lasten ja nuorten vaatettajaksi, joka on työllistänyt omien, etenkin kiire- ja viikonloppuapulaisina toimineiden perheenjäsenten lisäksi myös muita.

Irma Hettula työskenteli viiden ensimmäisen vuoden ajan vakituisena apulaisena ja hänen jäätyään pois, tuli apulaiseksi Eira Määttänen, joka sitten oli palveluksessa liikkeen lopettamiseen saakka. 

Perheen tytär Jaana jäi muutaman Helsingin työvuoden jälkeen töihin perheyritykseen.



Vuoden 1987 lehtimainoksia.



Lastenpukimon myymäläapulaiset vuonna 1975. Vasemmalla Irma Hettula ja oikealla Eira Määttänen. 




Eira Määttänen sai Suomen Yrittäjien Keskusliiton pronssisen yrittäjäristin ansioista yksityisen yrittäjyyden palveluksessa vuonna 1984.



Omat tyttäret  jouluapulaisina vuonna 1979.  Vasemmalta Helena Laustio ja tyttäret Tiina ja Jaana.



Joulunalustunnelmaa Nummelan Lastenpukimon edessä 1992. Joulupukin kanssa vasemmalla Helena ja oikealla Jaana Laustio.




Nummelan Lastenpukimo järjesti vuonna 1982 muotinäytöksen Nummelan ala-asteen koululla. Mannekiineina Laustion perheen lapsenlapset kavereineen. Takana tummassa asussa Jaana Laustio.




Nummelan Lastenpukimo mukana Vihdin Messuilla vuonna 1980.  Messut järjestettiin Nummelanharjun koulun sisätiloissa sekä ulkona sen pihapiirissä (entisessä Tuusan hiekkakuopassa). Nyt alueella ovat koulutilojen lisäksi Uimahalli sekä pesäpallostadion Hiidenkirnu. Juontajana muotinäytöksessä toimi Erkki Hakkarainen.


Jipiin aika


Jipiin logo.

Joulukuussa 1986 oli nimikilpailu oikein lehdessä. Halusimme uuden nimen entisen tilalle. Tuntui että lapset – varsinkin pojat – eivät kehdanneet tunnustaa kavereille, että tuote on ostettu Lastenpukimosta. Niinpä nimi vaihtoon.

12.11.1987 vietettiin avajaisia uuden nimen merkeissä. Se oli ”Nummelan Jipii H.Laustio & co” virallisesti. Nimi oli Jaanan keksintöä.


Liiketalo ennen uuden osan rakentamista.


Liiketilaa on laajennettu kolme kertaa. Vuonna 1994 vanhan liiketalon raamit eivät enää riittäneet. Rakennettiin lisärakennus vanhan kupeeseen.
14.11.1994 vietettiin uuden liiketilan avajaisia. Rakentamisesta vastasi Pekka Laustio poikansa Antin kanssa.


Uutta osaa rakennetaan.



Helena Laustio Jipiin ovella. Uutta lisäosaa rakennetaan syksyllä 1994.



Vanhan myymälätilan ahtautta lokakuussa 1994.



Helena Laustio Jipiin edustalla olevan suihkulähteen äärellä vuonna 1995.  Takana laajennettu liiketalo ja oikealla Tuusan tupa.



Liike siirtyi äidiltä tyttärelle vuonna 2000. Helenan isän kauppias Kotamäen lahjoittama ”viestikapula” on puinen kangasmittakeppi.




Monena vuonna kauppaa käytiin myös Tuusan pihapiirissä. Lasten järjestämiä kirpputoreja odotettiin aina innolla.



Jipiin syntymäpäivänä 6.4.1995 tarjottiin lapsille mm. poniratsastusta.
Takana Tuusantien varren liikerakennuksia, jotka on rakennettu Tuusan navetta- ja tallitilojen alueelle.




Kuvassa taustalla Tuusan vanha makasiini ja monipaikkainen huussi.




Joulupukin apulaisina vuonna 1995 Jaana Laustio, Eira Määttänen ja Tiina Heino.

Jipiin toiminta päättyi vuonna 2005. Sen jälkeen liiketilassa jatkoi jonkin aikaa toinen lastenvaatteita myynyt yritys. Viime vuosina tilassa oli Pentikin myymälä. Nyt lisäsiiven tiloissa on Hampton Lifestyle vaatekauppa.


Sisäänkäynti Pentikin myymälään.


Tiedot Helena, Pekka ja Jaana Laustio. Koonneet Sirkka Järvensivu ja Ritva Miettinen. Kuvat perheen kokoelmista.