|
Aila
Heiniön muistoja
Aila Rosenqvist. Takana
näkyy Veikko Hellen talo Pohjanrinne.
Lapsuudestani muistan ne ihanat kesät kun leikimme pihalla aamusta
iltaan. Leikkikavereita oli omasta takaa, mutta useasti lapsikatras
kaksinkertaistui, kun kulmakunnan lapset tulivat pihallemme
leikkimään. Meidän piha oli lapsiystävällinen ja saimme aika
vapaasti rakennella erilaisia majoja yms. ja meillä oli pajan
ympäristössä kaikenlaista jännää mm. kengitettäväksi tulleet hevoset.
Me lapset viihdyimme omassa pihassa ja siitä äiti ja isä olivat
mielissään.
Niitä majoja rakensimme useita, joista yksi maja oli aina ruokakauppa.
Jokainen meistä halusi olla kaupanmyyjä ja ratkaisimme ongelman siten,
että vuoropäivinä kukin sai olla kauppias.
Kyllä kekseliäisyys oli huipussaan, kun kehittelimme kauppaan myytävää.
Esim. kivet olivat perunoita, voikukanlehdet silliä, voikukan kukka
murskattiin voiksi, männynkaarna oli leipää, vähän ohuempi kaarna oli
piparkakkuja ja lahonnut puun sisus oli lihaa. Näitä tuotteita kaupassa
sitten myytiin ja innolla ostettiin.
Leikkikodin astioina olivat vanhat ruosteiset purkit ym. käytöstä
poistettu romu, kekseliäisyys oli tässäkin valttia. Kodit sisustimme
puulaatikoilla sekä laudanpätkistä kyhätyillä rakennelmilla ja
ikkunalla kukoisti ruukkuun istutettu voikukka.
Talvisin hiihdimme Nummelan harjulla ja laskimme mäkeä ”loivassa ja
jyrkässä linjassa”. Kotiin tultuamme nahkaiset monot olivat aivan märät
ja täytimme ne tiukasti rypistetyllä sanomalehdellä ja laitoimme ne
uunin päälle kuivumaan. Aamulla monot olivat taas kuivat ja
käyttökunnossa.
Muistan, kun talvi-iltaisin kuuntelimme radiosta kuunnelmia ja me tytöt
neuloimme monosukkien varsia. Äiti neuloi sukkiin kantapään ja me taas
jatkoimme neulomista kärkikavennukseen asti. Villasukkia kului paljon.
Aila ja
polkupyörä. Takana näkyy Laakson verstas ja oikealla Metsäpirtti ja sen
ulkorakennus. Kuva on vuodelta 1954.
Aila Heiniö
Lokakuu 2011
|