HARJULA

 Harjula I ja Harjula II

Vanha Harjula vuonna 1976. Kuvannut Matti Vilppula. Kuva Vihdin museo.

Entisen Vesikansantien, nykyisen Sentraalipolun talorivi päättyi 1930-luvulla rakennettuun, punamullalla maalattuun mansardikattoiseen, suureen huvilaan. Pääväylä taloon oli Vesikansantien puolelta. Männikkökangastonttia rajasi tuolloin joka sivulta kuusiaita. Tontin eteläreunassa meni yleisesti käytetty kapea tie kohti Vihdintien ja Ojakkalantien risteystä. Tältä tieltä pääsi myös pienestä kuusiaidassa olevasta aukosta tontille. Ulkorakennuksen takana oli kuusiaidassa suurempi aukko, josta mm. kuorma-autot ”kippasivat” pihalle multaa, jota vuosittain hankittiin istutuksia varten ja sekoitettiin havu/käpy/purumassaan. Harjulan pohjoispuolella olivat Tuusan tilan perunakuopat. Tontti oli lohkottu Tuusasta.

Lainhuutorekisterikortissa 18.2.1932 on tontin Harjula I rnro 3/46 lainhuudon-hakijoiksi on merkitty Johan Rudolf ja Ida Fredrika Hirn.
Asessori Johan Rudolf Hirn (*1864 Jyväskylä) ja hänen vaimonsa Ida Fredrika (o.s. Kauppila, *1868 Oulu) muuttivat Vihdin seurakunnan merkintöjen mukaan vuonna 1938 Jyväskylästä Nummelaan.

Harjulan portailla. Edessä vasemmalta Ida Hirn, Inkeri Linderoos (o.s. Hirn) ja naishenkilö, joka on ehkä Hanna Nordlund tai Eva Hirn. Takana vasemmalla lehtori Toivo Hirn ja oikealla asessori Johan Hirn.

Lainhuutorekisterikorttiin on 22.10.1934 merkitty lahjakirjan 28.8.1932 johdosta lainhuudon hakijoiksi Hirnien tyttäret, konttoristi Aina Gerda Aurora Hirn ja kansakoulunopettaja Inkeri Vilhelmina Hirn. Kurt Linderoos on kertonut, että hänen isänsä Viktor Linderoos (Inkeri Hirnin tuleva puoliso) tultuaan mukaan suvun kuvioihin huomasi heti Inkerin isän ostaneen niin pienen tontin, ettei sille olisi voinut rakentaa kunnon taloa. Niinpä hän "salaa" osti rahoillaan sisarusten nimiin rinteestä yläpuolelta tien varresta suunnilleen samankokoisen Harjula II:n (rnro 3/52 10/10 1934 ) ja sai Johanin ja Idan ymmärtämään, että tontti kannattaisi saman tien siirtää lasten (Gerda ja Inkeri) nimiin. Johan ja Ida eivät välttämättä edes koskaan tajunneet Viktor Linderoosin ostaneen lisämaata, vaan luulivat kokonaisuutta Harjula I:ksi. 1930-luvun loppupuolella tontille rakennettiin Viktor Linderoosin Klubi-tupakka-askin kanteen suunnittelema, kaksikerroksinen, mansardikattoinen huvila. Iäkkäämmät nummelalaiset ovat kertoneet, että varsinaisena mestarina rakennustyössä toimi Jussi Mäntylä apunaan Vihtori Sinervo. Naapuritalossa asunut Helga Aaltonen (*1928, o.s. Lehtonen) muistelee Harjulan valmistuneen noin vuonna 1936. Hän kertoo nimittäin vieneen pikkutyttönä kukkia asessorin rouvalle, joka puolestaan antoi aina piparkakkuja tai muuta hyvää.

Johan ja Ida Hirnin poika Richard Rudolf Hirn (*1893 Vaasa) oli jo 1920-luvulla tullut vaimonsa Estridin kanssa Nummelaan ja perustanut kemikaliokaupan silloisen Lohjantien varrelle. Myös Inkeri Hirn oli heti ylioppilaaksi tultuaan ollut vuoden Nummelassa. Hän toimi nimittäin lukuvuoden 1929 - 30 Nummelan alakoulussa opettaja Anna Toppilan sijaisena.

Kurt Linderoos on kuvannut Harjulan pihapiiriä seuraavasti:

VERANTA

Verannan kaiteella rappujen molemmin puolin oli kesäisin pitkissä kukkalaatikoissa oranssin-keltaisia krasseja. Niiden alapuolella maassa kasvoi keisarinkruunuja ja tiikerinliljoja. Verannan edestä tielle johtava parinkymmenen metrin mittainen hiekkapolku oli reunustettu pienen nyrkin kokoisilla pyöreähköillä kivillä (joita nykyisen uimahallin kohdalla olevasta hiekkakuopasta ja muutenkin kaivaen riitti). Polkua reunustivat kukkapenkit, joissa oli vaikka mitä ohikulkijoiden ihasteltavaksi: mm. lasten (siis meidän neljän) omat nimikkoruusut, kaksi vaaleanpunaista tyttöjen ja kaksi tummanpunaista poikien. Ne olivat pienikukkaista kurttukukkaista ja melko pitkään kukkivaa laatua.

MAANTIE JA PIHA

Meille lapsille oli elämys kun Luontolan hevoset kärryineen menivät maantietä talomme editse keskipisteelle ja takaisin. Leikimme pihalla monta kertaa keskenämme ravaten ja korskuen "Luontolan hevosta". Isä oli jopa tehnyt meille puiseen tukevaan laatikkoon aisat ja alle vanhoista lastenrattaista pyöräparin, ja meillä oli hevosvuorossa ollessamme äidin tekemät suitset ja valjaat ja ohjaksetkin. Alle kymmenvuotisina kävimme sisarusparvena keskipisteellä Aurassa ostoksillakin siten, että minä olin hevonen, Kaj ja Else-Maj istuivat laatikossa ja Irma kulki vieressä ohjaksissa kuskina. Herätimme ilmeisesti melkoista huomiota sekä kaupan muissa asiakkaissa että ilkkumiseen saakka Vihdinseudun ravintolan rappusilla istuvissa paikkakunnan "isoissa pojissa". Viimeksi mainitusta syystä en muutaman naurunremakan jälkeen enää suostunut Luontolan hevoseksi. Sukunimemme innoittamana viherpeukalona isäni laittoi pihalle (sittemmin myös uuden huvilan tontille) melkoisen monipuoliset pihapuutarha- ja koristeistutukset. Ruusut tykkäsivät erityisen hyvää hevosenkakkaroista, joita aina heti Luontolan, Päivölän ja muidenkin hevosten mentyä kävimme maantien mäestä ämpärin, pikkulapion ja rukkasten kanssa keräämässä. Talon alla talviaan viettävillä ja keittiön ikkunan alla maitokupilla käyvillä siileillä oli merkillinen taipumus kaukaisen autonäänen kuullessaan lähteä viipottamaan viistoon ylämäkeä "bersån” eli sireenimajan ohi läpi kuusiaidan suoraan tielle. Monta kertaa juoksimme niitä kiinni pihalla ja laitoimme rukkasilla ämpäriin ja toimme takaisin kauemmas tiestä - mutta useamman kuin kerran ne osuivat tielle juuri samaan aikaan sen jo keskipisteeltä tai harjun päältä kuulemansa auton kanssa - ja sitten meillä taas oli eläinhautajaiset.

Meillä oli sota-aikana pihalla keittiön ikkunan puolella kanikoppeja ja niissä ainakin 10 pupua. Minusta on otettu verannan rappusilla kuvakin usean pupun kanssa. Meillä oli jossain vaiheessa puputurkit ja talvilakit ja ilmeisesti söimmekin niiden lihaa. En muista että olisin koskaan tajunnut asiayhteyksiä niin että olisin saanut shokkeja. Kevät/syysmuutot kaupungista/kaupunkiin ilmeisesti toivat tarpeeksi muutakin uutta elämään.

Kun keittiöstä mentiin pihalle, olivat oikealla (jatkuen salin ikkunan eteen asti) omenapuumme: 2 valkeata kuulasta (Transparant Blanche), Bergius, Kaneliomenapuu, "keittiöomenapuu" eli Sävfstaholma sekä 2 talviomenapuuta Antonovkaa. Omenapuiden alla oli mustaviinimarjapensaita.

Vanhan huvilan pihassa ei ollut saunaa. Linderoosin perhe kävi viikoittain suutari Kallion saunassa. Lapset kävivät iltapesulla keittiön rappusilla, missä ”lotrattiin” pesuvateihin kylmää rännivettä ja keittiön hellan ”reservoaarista”

(vesisäiliöstä) kuumaa joukkoon. Vanhan huvilan rännien alla oli isän (pommitetuista kaupunkitaloista) ostamia kylpyammeita (peltisiä, mutta oli yksi emalinenkin). Niistä saatiin sekä pesu- että kasteluvettä. Keittiön ikkunan lähellä pihapöydän liepeillä oli 40-luvulla pyöreä puuvanna ja sittemmin pieniä lasten pelti/muoviammeita kesäpesuihin ja -leikkeihin. Ammeissa lapset uittivat joskus onkimiaan kaloja. Kerran Kurt osti joltakin nummelalaispojalta jopa ravun. Se oli niin ihmeellinen otus, että sellainen piti saada kotiammeeseen.

 

LIITERI JA ULKOHUONE ELI "TUPPEN"

Ulkorakennus oli erillinen punainen, harjakattoinen rakennus ja se sijaitsi keittiön ovesta hieman viistoon oikealle runsaan talonmitan päässä. Rakennuksen pohjoissivulla oli ulkokäymälä ja eteläsivulla puuliiteri.

KAIVO

Omenapuiden ja salin ikkunan välissä oli kaivo, jota muistan mainitun kylän syvimmäksi, taisi olla yli 30 rengasta (ja sitä syvennettiinkin). Ämpäri laskettiin alas irrottamalla veivistä ja pitämällä laudanpalaa jarruna vaijeritukkiin ja kaivon oven yläreunaan tukien. Ylösveivatessa piti olla tarkkana ja tasainen liike ettei vesi ehtinyt läikkyä liikaa tai ämpäri tarttua renkaidensaumoihin ja ettei ote (tai jopa itse) lipsahtanut kun ämpärin sai kiinni ja kaatoi veden keittiöämpäriin.

Samanaikaisesti asessori Hirnin kanssa muutti vuonna 1938 Jyväskylästä Nummelaan hänen veljensä lehtori Toivo Richard Hirn (*1870), joka oli vuosikymmeniä toiminut Jyväskylän lyseon saksan ja ranskan kielen opettajana.

Toivo Hirn Harjulan portailla.

Asessori Hirn muistetaan kylällä erittäin kohteliaana herrana, joka aina tervehti kaikkia. Hän pukeutui erittäin tyylikkäästi ja käytti mm. aina pukuun kuuluvaa liiviä. Rouva Hirn taas on kuvattu pyöreähköksi, joskin jotenkin hyvin eteeriseksi. Maissi Laakso (o.s. Tammilahti) on kertonut, että hänen Marja-sisarensa oli ”pikkupiikana” asessorin rouvalla. Hän ”hääräsi” keittiössä, valmistikin joskus jotain pientä syötävää. Raskasta oli vesisangon veivaaminen ylös syvästä kaivosta (32 rengasta). Ida Hirn valmisti kyllä tavallisesti itse ateriat, mutta loma-aikoina Inkeri-tytär huolehti talousasioista.
Kurt Linderoos sanoo isovanhempiensa olleen pieniä ja kilttejä.

Harry Åkerman on puolestaan kertonut, että hän oli usein lehtori Hirnin apupoikana. Hän haki kaupasta tai Tuusalta maitoa, kantoi puita sisälle ja lämmitti uuneja. Hän toi sisälle myös vettä syvästä kaivosta. Talvella hän loi tiet auki lumesta. Kurt Linderoos muistelee, että Toivo-setä, niin Linderoosin perheen lapset häntä kutsuivat, kyllä kokkaili itsekin jotain pientä keittiössä. Matkalla sinne ja takaisin hän joskus satutti varpaansa kynnyksiin tai ovenpieliin ja sadatteli tuolloin kovaäänisesti. Joskus Toivo Hirn kävi syömässä Vihdinseudun osuusliikkeen ravintolassa.

Toivo Hirn istui mielellään korituolissa verannalla, missä hän luki, katseli ohikulkijoita tai ”jumppasi” varpaitaan. Lattialla hänellä oli nimittäin käpyjä tai kiviä, joita hän siirsi varpailla kasasta toiseen. Huonon verenkierron takia hänellä oli usein jalkasärkyä ja siksi hän kulki myös mielellään paljasjaloin, jopa Keskipisteen kauppoihin asti. Hänellä oli viittamainen takki ja hän käytti kävelykeppiä. Hänellä oli edustavan pyöreä vatsa. Hänen silmälasinsa olivat pyöreät muodoltaan. Myös hän kuuluu keränneen kahden päreen avulla hevosenlantaa maantieltä pihapiirin kukkia varten. Kerätessään lantaa peltiämpäriin hän jutteli itsekseen.

Kun Nummelan lentokentällä 1940-luvulla filmattiin elokuvaa ”Herra ja ylhäisyys” oli Toivo Hirn monien kyläläisten ja sukulaisten tavoin avustajana filmissä.

Helga Aaltonen on kuvannut Toivo Hirnin leppoisaksi herraksi, joka mm. heitteli ikkunastaan lapsille makeisia. Hänellä oli myös tapana avata ikkunan molemmat puolet, kun hän pesi hampaansa ja ”purskutti” veden alas pihalle.

Myöhemmin kun Helga oli jo naimisissa, hän pesi lehtorin pyykit.

Mikko Laakso on puolestaan kertonut, että hän nuorena poikana kävi mielellään mukavan lehtorin luona juttelemassa kaikenlaisista asioista, varsinkin kun hän oli ”pitkän” saksan opiskelija. Ilmeisesti vain harvat kyläläiset vieralilivat lehtorin luona. Heihin kuuluu kuitenkin Tuusan talon tytär Rauha Sjelfman. Kurt Linderoos on kertonut, että jopa heille saman talon lapsille oli eräänlainen kunnianosoitus päästä käymään Toivo-sedän huoneisiin. Hänellä oli kaikkialla paljon papereita.

Linderoosin perheen tytöt jättivät Toivo-sedälle talviseuraksi nuken. Tuo Molla-Maija kirjoitti sitten tytöille kirjeitä. Toivo Hirn luki kesäisin tytöille satuja, eräänlaisia jatkokertomuksia, jotka hän oli itse sepittänyt. Hän kirjoitti kaiken aikaa jotakin, mm. runoja Nummelasta ja Harjulan huvilasta, Luontolasta, Keskipisteestä ym., myös monista nummelalaisista, kuten räätäli Louhesta ja suutari Kalliosta.

Vanha-Nummelan (Kemikaliokaupan) pihalla Ida ja Johan Hirn, istumassa vasemmalta pojantytär Marianne Hirn (myöhemmin Laakso), tytär Inkeri (ylioppilaslakki päässä) ja Elisabeth Gebhard (myöhemmin Lappi-Seppälä). Takana näkyvät Hajaannuksen vaalea pääty sekä sen ja Vanha-Nummelan ulkorakennukset.

Vanhat Hirnit olivat kyläläisten mielestä todellista herrasväkeä. He istuivat mielellään verannalla, katselivat liikennettä Vesikansantiellä ja joivat kahvia.
Asessori Johan Hirn kuoli vuonna 1945. Ida Hirn jäi miehensä kuoleman jälkeenkin asumaan taloon. Hän kuoli vuonna 1947. Toivo Hirn oli kauan talon ainoa ympärivuotinen asukas. Hän kuoli vuonna 1952.

Harjulan omistajat Aina Gerda Aurora Gylling (o.s. Hirn, *1899 Kristiinankaupunki) ja Inkeri Vilhelmina Linderoos (o.s. Hirn, * 1908 Jyväskylä) asuivat talossa pääsääntöisesti vain kesällä.
Linderoosin perhe muutti tavallisesti heti kesäkuun alussa Helsingin Kruununhaasta Nummelaan. Aamulla kello 6 tuli kuorma-auto hakemaan tavaroita. Sekä maalla että kaupungissa riitti raahattavaa, jopa paljon huonekaluja. Mukaan otettiin myös laatikoita, joihin sitten syksyllä pakattiin omenapuiden sato tuotavaksi kaupunkiin.

Kurt Linderoos on kertonut, että muuttopäivä oli usein 3.6., hänen syntymäpäivänsä. Jos muuttotavarat tulivat vääriin paikkoihin, vanhemmat olivat vihaisia. Kurt saattoi silloin illalla sanoa heille: ”Olisitte voineet olla hiukan kiltempiä, kun sentään oli minun syntymäpäiväni”.
Toivo-setä oli aina kuistilla vastassa, kun kaupunkilaisjoukko saapui.

Kurt Linderoos on kertonut, että perhe kulki Nummelaan Someron linjan busseilla. Sota-aikana busseista jouduttiin joskus matkalla juoksemaan metsään pommikoneita pakoon. Joskus työnnettiin bussia mäkeä ylös kun häkäpytystä loppui puhti. Inkeri Linderoosin päiväkirjasta on löytynyt seuraava tieto: Kerran Nummelasta lähtenyt bussi oli niin täynnä, ettei hän mahtunut enää mukaan. Hänen oli pakko ottaa pirssi ehtiäkseen yliopistolle tenttiin

Kurt Linderoos on kertonut, että Gerda Gyllingin puoliso, oikeusneuvos Axel Gylling (*1880 Kuopio) oli kova polttamaan sikareita ja niinpä heidän huoneestaan tunkeutui ovenkin läpi sikarintuoksu ”isolle vintille”, joka oli Kurtin ja hänen veljensä Kaj’n nukkumahuone. Axel Gylling, jota pojat kutsuivat Akke-sedäksi, kuuluu käyneen Nummelassa vain ehkä kerran kesässä.
Axel Gylling kuoli vuonna 1957 ja Gerda-rouva vuonna 1978.
Gerda Gylling oli lapseton ja testamenttasi osuutensa Harjula I:stä sisarensa lapsille Kurtille, Irma-Anitalle, Kaj’lle ja Else-Maj’lle.

Inkeri ja Karl Viktor Linderoos Harjulan edessä 22.8.1936.

Inkeri Hirn avioitui vuonna 1936 majuri Karl Viktor Linderoosin kanssa (*1887 Pernajan Isnäs). Inkeri Linderoos on kertonut pojalleen Kurtille, missä hän tapasi tulevan puolisonsa. Inkeri oli päiväsaikaan nähnyt Esplanadin puistossa karhunpentuaan taluttavan yli 190-senttisen upseeripukuisen Viktorin. ”Eihän semmoisen nähdessään voinut muuta kuin pyörtyä”, sanoi Inkeri kerran pojalleen.

Majuri Karl Viktor Linderoos.

Viktor Linderoos oli lähes kaksimetrinen, Viipurissa Markovin taistelukoulun käynyt upseeri. Kurt Linderoos on kertonut, että kävellessään lapsena isänsä kanssa, hänen todella täytyi loikkia pysyäkseen rinnalla. Isä toivoi myös pojastaan upseeria. Majuri Linderoos oli kohtelias, mutta tarkka etiketistä. Myös talousasioissa hän oli tarkka, suorastaan ”pihi”. Siksi hän esim. kierteli romuliikkeissä keräämässä erilaista tavaraa, mitä voisi joskus myöhemmin tarvita. Hän ei tupakoinut, mutta kotona oli aina runsaasti savukkeita vieraita varten.
Viktor Linderoos teki sukututkimusta ja valokuvasi paljekamerallaan. Kuvat olivat joskus epätarkkoja, ehkä siksi, että majurilla oli tapana huojua - pitkä mies kun oli.
Majuri Linderoos oli päälaelta kalju, mutta sivuhiusten hän oli antanut kasvaa todella pitkiksi. Ne hän sitten kiersi pään ympärille. Tukka roikkui usein epämääräisesti lakin alta. Tuulisena päivänä sivuhiukset oikein liehuivat, vaikka kyllä hän ilmeisesti käytti jotakin vahaa saadakseen tukan pysymään järjestyksessä.

Elokuvaa ”Herra ja ylhäisyys” filmattiin kesällä 1943 Nummelan lentokentällä. Monet kyläläiset olivat mukana avustajina. Majuri Linderoos rooliasussaan.

Majuri Karl Viktor Linderoos oli 1930-luvulla samanaikaisesti sekä komennus-komppanian päällikkö että komendantinviraston adjutantti. Komennuskomppanian sotilasparakki oli sittemmin linja-autoaseman lipunmyyntitalo ja tänään pieteetillä saneerattuna Kampin linja-autoterminaalin ja Lasipalatsin välissä. Sota-aikana hän palveli pääesikunnassa. Sotien loppuvaiheessa hän oli jo eläkkeellä armeijasta ja toimi Huoneenvuokralautakunnassa Senaatintorin laidassa.
Majuri Linderoos kuoli syyskuussa 1960.

Ilkka Laakso ( RSO:n käyrätorvensoittaja, Nummelan soittokunnan kapellimestari) on kertonut olleensa soitto-oppilasaikanaan sotilassoittokunnan rumpalina majuri Linderoosin sotilaallisissa hautajaisissa Kaartin hautausmaalla ja että hänen varusmiestoverinsa, myös nummelalainen, Risto Lehtonen ampui kunnialaukauksia.

Tultuaan ylioppilaaksi Inkeri Hirn oli ollut Nummelan alakoulussa sijaisena. Kun hän vuonna 1931 muutti Helsinkiin, hän hakeutui opettajainkoulutukseen ja valmistui kansakoulunopettajaksi. Ennen lasten syntymää hän toimi opettajana mm. Raajarikkoisten koulussa Kalliossa. 1940- luvun lopulla ja 1950-luvulla hän oli opettajana Kallion kansakoulussa. Hän opetti myös Aleksis Kiven koululla.
1950-luvulla hän auskultoi lehtoriksi Tyttönormaalilyseossa ja oli ilmeiseti myös tuntiopettajana siellä.

Kesäisin Inkeri Linderoos antoi kieltentunteja monelle nummelalaiselle ”ehtolaiselle” sekä myös pianotunteja. Hän kirjoitti mielellään kaikenlaista, mm. esikoisensa, Kurt-pojan lapsuudesta kahden vuoden ajan joka päivä.

Inkeri ja Kurt (Pikku-Vic) Linderoos Harjulan pihalla.

Inkeri Linderoos kuoli vuonna 1974.

Inkeri ja Viktor Linderoosin perheeseen syntyi 4 lasta: Kurt Kalevi (*1940), Irma-Anita (*1942, nykyisin Strandman), Kaj Arno Allan (*1945) ja Marita Else-Maj (*1946).

Inkeri Linderoos lapsineen Harjulan pihalla kesällä 1946. Edessä vasemmalta Kurt, Kaj ja Irma-Anita, äidin sylissä Else-Maj.

Kurt Linderoos on kertonut, että kesähuvilalla kävi usein vieraita, mm. Hirnejä Hiidenveden rannalta.Kirjailija Eva Hirn, monien lastenkirjojen tekijä oli Kurt Linderoosin kummitäti. Myös Kekonin (Piilosen) väki ja Denfferit kuuluivat tuttavapiiriin. Ja alkoihan vähitellen olla sukulaisia puoli kylää (Laakso, Helle, Tammilahti…).
Kemikaliokaupan moster Estrid puolestaan opetti Linderoosin sisarusparvelle moniäänisiä lauluja tukholmalaisvieraan, laulajatar Anna Wahlströmin kanssa. Sisarustiimi joutui sitten esiintymään seuratalon tilaisuuksissa ja kilpailuissa. Vuonna 1947 Linderoosin lapset laulaen toivottivat onnea naapuritalon tyttären häissä. Helga Aaltonen on kertonut lasten laulaneen hänelle ja hänen puolisolleen Aarnolle seuraavin sanoin: ”Kurre, Kikka, veikka Kaj, pikkusisko Else-Maj tuovat teille 4 ruusua ja toivottavat teille paljon onnea”. Kurtin lauluharrastus jatkui Tuomiokirkon Cantores minores- poikakuoron riveissä kymmenen vuotta.

Kyläläiset ovat kertoneet, että Kurt kävi usein Keskipisteen ruokakaupoissa ostoksilla. Hän kuuluu puhuneen hyvin huoliteltua suomea pyytäessään mm. ”yksi tuore ranskanleipä”. Isoveljenä hän myös huolehti pikkusiskoista ja Väinö Purjeen kertoman mukaan pani pienemmät ”riviin”.

Talon pohjapiirustus

Kurt Linderoos on kuvannut vanhaa Harjulan taloa seuraavasti:

PORSTUA

Valkoiseksi maalatulta verannalta johtivat lasi-ikkunaiset pariovet eteiseen (porstuaan). Heti vasemmalta menivät portaat yläkertaan - ja portaissa oli ehkä 4 rappusen jälkeen lukittava ovi, jossa iso avain. Portaiden jälkeen vasemmalle johti ovi välihuoneeseen, joka oli sisarteni, Irma-Anitan ja Else-Maj’n huone. Portaiden umpinaiseen alustaan johti eteisestä komeronovi. Porstuassa oikealla oli myös komero (Toivo-sedän/lehtori Toivo Hirnin)) sekä erittäin harvoin käytetty ovi Toivo-sedän huoneisiin. Porstuasta suoraan johti ovi saliin, joka ilmeisesti vähäisen luonnonvalon takia oli hämärä, koska se oli pitkä ja ikkuna oli pohjoisseinällä.

SALI

Salissa oli paljon ihmeellistä, johon meillä oli mahdollisuus tutustua varsinkin joululomilla. Sisääntulo-ovesta heti vasemmalla oli lasiovellinen korkea kirjakaappi, jonka kirjoihin emme aluksi ollenkaan saaneet tutustua. Vanhusten kuoltua löysimme sieltä sitten yksi toisensa jälkeen lapsenmieltä monella tavalla avartavia ja jännittäviä juttuja. Monia niistä lueskelimme iltamyöhinä salaa omiltakin vanhemmiltamme. Kirjakaapin alalaatikkko oli täynnä joulukoristeita, joilla vuosittain puimme salin ikkunan ääreen sijoitetun kuusen.

Peremmällä uunin (pyöreä, peltipäällysteinen, valkeaksi maalattu) jälkeen vasemmalla seinällä oli valtava astiakaappi koristeellisin pylväin ja ornamentein. (Taitaa nyt olla veljelläni Kaj'lla Mäntsälässä). Ikkunan ääressä oli iso kirjoituspöytä ja oikeassa ikkunakulmassa ihmeellinen korkea lipasto, jonka yhden laatikon takana oli salalokero. Myös lipaston klaffiläppä oli erikoinen: se aukeni vain jos osasi avaimen vaatimat monivaiheiset salaliikkeet. Keskellä oli salin pöytä tuoleineen. Äitini pelkäsi ukkosta ja sai päänsäryn ja pakeni joskus salin pöydän alle (pöytäliinan reunat ulottuivat melko alas). Minä puolestani rakastin ukonilmoja, riisuuduin uimahoususilleni ja huristelin isolla miesten pyörällä - aluksi rungon välistä ajaen - yhä uudelleen "alatien" päästä päähän eli Toivo-sedän ikkunan alla olevalta kuusiaidan portilta metsän halki lätäkköisenä kulkevaa "alatietä" aina sen toiseen päähän Vihdin- ja Ojakkalantien risteykseen ja takaisin.

TOIVO-SEDÄN HUONEET

Silloin tällöin pääsimme yksitellen Toivo-sedän huoneisiin ihmettelemään hänen "aarteitaan". Toivo-setä oli saanut meiltä talviseuraksi nuken, jonka kirjoittamia juttuja hän sitten joululomilla ja joskus kesäiltoinakin luki meille ääneen salissa ovensa lähellä olevassa keinutuolissa. Toivo-sedällä oli ”laskiämpäri” komuutissa omassa huoneessaan ja sen hän tyhjensi ulkohuoneen taakse. Huvilan eteisen komerossa oli myös huusi-istuin, mutta sitä ei taidettu koskaan käyttää.

VÄLIHUONE

Välihuoneessa asuivat eläessään ilmeisesti mummi ja muffa (Ida ja Johan Hirn), mutta myöhemmin se oli tyttöjen huoneena. Huoneessa oli uunin vieressä peilillinen komuuti, jonka sisällä potta ja päällä upotettu pesuvati ja karahvi. Seinillä ovien yläpuolella olivat isän "puhtaaksipiirtämät" isot Hirnin ja Hjertan suvun vaakunat röpöraameissa sekä pieni oikea kauriinpää.

KEITTIÖ

Keittiössä hellan ääressä tehtiin ahkerasti sekä ruokia että sadonkorjuun aikaan Mehu-Maijalla (kun sen ihmeen sai kaupasta) mehuja ja survoksia. Hellan jälkeen oikealla oli puulaatikko sekä apulaatikoita, joihin keräsimme sytykkeiksi käpyjä ja lastuja ja kaarnaa metsiä myöten. Oikealla ikkunan ääressä oli ruokapöytä tuoleineen ja välioviseinällä astiakaappi. Vesiämpäritaso oli eteisseinustalla.

KEITTIÖN ETEINEN

Oikealle oli ruokakomeron ovi ehkä metrin korkeudella. Komeron seinustojen hyllyille teimme ruskeisiin (ja muihinkin) vateihin viiliä Tammilahden kellarin ihmeellisestä aluspiimästä, jota käytiin aina hakemassa sieltä lisää, kun ukkonen pilasi omamme.

ISOVINTTI

Isovintti oli minun ja veljeni Kaj'n huone, jossa oli vielä äidin lapsuuden aikainen lasiovellinen nukkekotikaappi ja keinuhevonen, jolla oli oikeat harjakset. Teimme sinne itse myös koronapelin, joka sittemmin siirrettiin uuden huvilan isoon vinttiin. Isosta vintistä johti komeronovi laajaan katonlappeessa olevaan lämpöeristämättömään takavinttiin. Se oli seiniä ja katonrajoja myöten täynnä isän (romukaupoista) hankkimia saranoita, ruuveja, nauloja, heloja, kattokruunuja, lukkoja, raameja ja vaikka mitä. Sinne laitettiin välivarastoon myös kesäisin ulkohuoneen edessä olevalla höyläpenkillä taiteilemamme moninaiset muodokkaat piironginjalat, peilinkehykset, henkarit ja ties mitkä. Osalla oli käyttöä Kruunuhaankatu 3 B 19:n kaupunkiasunnossamme ja osalla sittemmin uudessa huvilassa.

ÄIDIN JA ISÄN HUONE

Siellä oli aluksi myös nuorimmaisten sänky. Isän alkovi "sisäänrakennettuine" sänkyineen oli katon lappeen alla.

MOSTERIN JA AKKE SEDÄN (Gerda ja Axel Gyllingin) HUONE

Tässä huoneessa kävin vain pari kertaa, mutta sieltä tuli aina paha sikarinhaju, vaikkei siellä muutamaa kertaa enempää vuodessa oltukaan (ellei sitten meidän poissaollessamme - ja niin ehkä juuri olikin: mitäpä lapsettomat olisivat kakaralauman mekastuksessa viihtyneet.).

Harjula III

Harjula III 1950-luvun loppupuolella. Taustalla harjun rinnettä ja Tuusan hiekkakuoppa.

Elokuun 17. päivänä 1947 möi maanviljelijä Karl Fredrik Sammalkari Tuusan tilasta Inkeri Linderoosille Harjula III nimisen tontin, joka ulottui maantienreunassa 8 m ylöspäin ja yhteensä 2400 m2 verran Vihdintielle päin.

Kurt Linderoos on kertonut uuden talon rakentamisen vaiheista seuraavaa: ”Tältä tontilta me sitten puiden vielä kasvettua 5 vuoden verran kaadoimme tulevaa "uutta huvilaa" varten oman perheen voimin mäntyjä (peläten ja varoen tontin halki kulkevaa sähkölinjaa - Vihdin sähköltä haettiin useinkin hätätilanteisiin vaijerivinssejä kun omat köysikiristimemme pettivät. Puut kaadettiin juurineen ja juurien esiin kaivamisessa ja esikatkonnassa olikin kova ja vaarallinen urakka. Sitten vuokrasimme hevosmies Koskisen (Lovelan Koskinen) hevosineen ja kuljetimme yhdessä rungot Enäjärven lähellä olevalle Härköilän sahalle ja autoimme itse sahaamisessakin. Sitten laudat tuotiin takaisin Harjulaan ja pinottiin tapuleihin tontille ja tehtiin tapuleihin sadekatot. Oli aikamoista hommaa meille jälkikasvullekin. Muutaman vuoden tapuloinnin jälkeen sitten ruvettiin valamaan uuden huvilan ja saunan sokkeleita ja rakentamaan itse taloja omin voimin isän piirrosten perustalta. Isähän oli kuulemma jo piirtänyt jonkun Klubiaskin kanteen Harjula I -huvilan Mansard-luonnoksen. Ikkunat ja ovet sekä saranat ja naulat uuteen huvilaan hän osti Helsingissä sodan jäljiltä puretuista taloista. Oli muuten aikamoinen homma ja taito pienentää vanhoista koristepeiliovista ja ikkunoista sopivan kokoisia - tiedän tehtyäni niitä kymmenittäin. Uudessa lautarakenteisessa talossa oli 200 neliömetriä tilaa. Tontin läpi kulkeneen sähkölinjan yläpuolella oli erillinen saunarakennus. Talon ja pihan / puutarhan rakentaminen oli nuoruusvuosiemme kesätyötä.”

Harjula III. Keskellä takana näkyy tummanpunaiseksi maalattua vanhaa Harjulaa. Oikella majuri Linderoos valokuvaamassa.

Kun erilaista puutavaraa oli runsaasti, majuri Linderoos teki Nummelassa myös huonekaluja sekä uuteen huvilaan että kotiin Helsingin Kruununhaassa. Lähes kaikki huonekalut olivat hänen suunnittelemiaan ja tekemiään. Harjulan pihalla hänellä oli höyläpenkki. Romukaupoista hän hankki erilaisia heloja ja vetimiä. Pojilla oli mm. aivan erikoiset, tilaa säästävät, sinisiksi maalatut kaappisängyt. Yöksi siisti kaappiseinä avattiin ja vuoteet laskettiin alalaatikkojen varaan. Yläkaapin alla paloi yövalo. Huonekalujen lisäksi majuri teki mm koristeellisia taulunkehyksiä. Myös lapsille hän opetti taitojaan. Ellei muuta tekemistä ollut, Kurt sai tehdä mm. vaateripustimia.

Kurt Linderoos on myös kertonut:

”Uuden huvilan tontille istutettiin alatien suuntaisesti ainakin 7 riviä erilaisia marjapensaita (mustaherukka, punaherukka, karviainen) sekä 30 omenapuuta lisää. Myös useita kirsikka- ja luumupuita. Vadelmia kasvoi harjunpuoleisissa penkeissä. Isällä oli monia hyöty- ja koristekasvilajeja uuden tontin yläreunassa sijanneessa kolmessa Tuusan entisessä perunakuopassa. Sieltä niitä istutettiin sekä vanhan että uuden tontin pihoille penkkeihin hiekkakäytävien vierustat täyteen. Ruusulajikkeita oli paljon, samoin lehmuksentaimia (vrt. Linderoos). Myös tammia istutettiin. Uuden huvilan sisäänkäynnin puolella oli meidän sisarusparven nimikko-jalokuuset (4 kpl), jotka tontin myydessämme olivat ainakin 4-5-metriset.

Uuteen huvilaan tuli vesijohto. Joskus 70-luvun alussa maan alla olevassa johdossa oli ilmeisesti vuoto, koska kasvit alkoivat rehottaa alatien puolelta katsoen talon edessä vasemmalla.

Myös uuden tontin ympärille istutettiin kuusiaita. Kuusentaimia haettiin polkupyörällä kaukaakin hiekkakuoppien reunoilta ja tienojista. Aita ei kuitenkaan koskaan lähtenyt oikein kunnolla kasvuun.

Uuden talon kaivoon ei koskaan tullut kunnolla vettä, vaikka se olikin tavattoman syvä.

Harjulan sauna ja uusi asuinrakennus metsästä päin kuvattuna. Taustalla näkyy työväentalon pääty. Kurt Linderoos on ottanut kuvan kesällä 1959.

Näkymä Kurt Linderoosin uuden huvilan yläkerrassa olleen oman huoneen ikkunasta. Taustalla metsätie, jota Luontolan ja Päivölän vieraat käyttivät ahkerasti, johti harjulle.

Uuteen, vihreäksi maalattuun huvilaan kuljettiin alatieltä huvilan verantapolkua. Autoa ei perheellä ollut ja vieraat saivat jättää autonsa puolittain Lehtosen pihalle alatielle.

Uudessa huvilassa oli alakerrassa isän huone, äidin huone, sali, keittiö ja keskiaula, josta noustiin yläkerran valoisaan keskiaulaan. Siitä johti ovet meidän eli sisarusparven omiin huoneisiin. Talossa kyllä asuimmekin ajoittain kesällä, mutta yläkertaa ei saatu ihan valmiiksi ennen isän eikä äidinkään kuolemaa. Tieto uuden asemakaavan valmistelusta oli meille ja etenkin äidille kova isku, sillä sen jälkeen ei kannattanut eikä saanutkaan jatkaa rakentamista.”
 

Perheen isän kuoleman jälkeen (1960) äiti ja lapset oleilivat vielä jonkin verran Nummelassa.
Inkeri Linderoosin kuoltua vuonna 1974 talot tontteineen myytiin (Harjula I, II ja III) myytiin Kummila Oy:lle, joka rakensi niiden tilalle kerrostaloja. Asuntoyhtiöt Sentraalipolku ja Kummipolku ovat näillä tonteilla.

Vanhassa huvilassa, Toivo Hirnin huoneessa oli jonkin aikaa Irma Linderoosin Anne-tyttären pitämä antikvariaatti. Ennen talon purkua siinä oli Oksmanin musiikkiliike.
Sampo Laakso on kertonut että 1970-luvun alkupuolella Heimo ja Anja Heinonen asuivat vuokralaisina vanhassa huvilassa.
Uuden huvilan jäätyä asumattomaksi sen ovet murrettiin ja sinne pesiytyi jossain vaiheessa ennen sen purkamista ”laitapuolen” kulkijoita. Saunan tuhosi tulipalo.

Kurt Linderoosilta sekä useilta nummelalaisilta saaduista tiedoista koonnut Ritva Miettinen.
Valokuvat: Kurt Linderoosin kokoelmat