Kalle Sammalkari

Kalle Sammakari. 70-vuotiskuva vuonna 1948. Kuvan omistaa Pekka Laustio.

Tuusan isäntä Kalle Fredrik Sammalkari (*1878) oli kova työmies, joka teki pitkää päivää työväen kanssa pellolla. Tuusalla oli aina paljon hevosia, sillä isäntä oli tunnettu hevoskasvattaja. Hevoset olivat niin tärkeitä Kalle Sammalkarille, että niille syötettiin talon parhaimmat heinät.

Tuusalaisia yläportilta mäellä olevalle suurelle makasiinille johtavan tien tuntumassa. Oikealla isäntä Kalle Sammalkari ja hänen kantakirjatammansa. Keskellä istuu vaaleassa puvussa Lytti-rouva edessään Vuokko- tytär. Iäkäs rouva huivi päässä on emännän äiti, Ulrika Virtanen. Kuva on 1920-luvun puolivälistä. Kuvan omistaa Pekka Laustio.

Tuusan isäntä Kalle Sammalkari hevosineen tallipihalla. Kuvan omistaa Pekka Laustio.

Metsänkaatotöihin isäntä ei osallistunut, mutta haki kyllä hevosella rankoja metsästä. Isommat puut myytiin, rankoja poltettiin kotona. Kalle itse huolehti kauan uunien lämmityksestä, kunnes hän uskoi työn lapsenlapselleen Pekalle. Pekka Laustio ei oman kertomansa mukaan osannut pienenä sanoa isännän kutsumanimeä ”Fabu”, vaan hänen oli helpompi käyttää itse kehittelemäänsä ”suomenkielistä” muotoa ”Papuli”. Tätä nimeä alettiin käyttää myös perhepiirin ulkopuolella. Kylällä tiedettiin, kuka Papuli on. Tämä nimi on myös säilynyt Nummelan kadunnimistössä: Tuusankaarelta Linjaportin alapuolelta alkaa lyhyehkö Papulintie ja sen toisessa päässä on Kyöstinpolku, joka on saanut nimensä isännän kaksoisveljen mukaan.

Nuorena Kalle Sammalkari oli mukana Seuratalolla toimineessa näytelmäkerhossa. Hänen tiedetään ainakin esittäneen melkoista juoppoa, Jeppe Niilonpoikaa, vaikka itse olikin raivoraitis mies. Nuorempana Kalle Sammalkari kuului myös torvisoittokuntaan. Hän soitti trumpettia. Tuohon aikaan torvisoittokunta soitti usein Seuratalon ahtaalla yläparvella.

Kalle Sammalkari ajokoirineen (Jeppe tai Ajo). Kuvat omistaa Pekka Laustio.

Kotona Kalle-isäntä tutki tarkkaan sanomalehdet ja kuunteli radioa. Hän luki mielellään poliittisia artikkeleja.

Talon työt alkoivat kello 7 ja sitä ennen isäntä ehti jo käydä kalassa. Hän kuuluu olleen oikea ”himokalastaja”. Hän myös perkasi kalat ja paikkasi itse verkot. Ravustaminen kuului myös aina kesän ohjelmaan. Ravustamassa hän kävi Ridalin talon omistajan, varatuomari Reino Kärävän kanssa Enäjärvellä. Kärävä kutsui Tuusan isäntää Carolukseksi. Ridalissa pidettiin rapujuhlia.

Tuusan isäntä kävi myös lintu- ja jänisjahdissa sekä hirvimetsällä. Hänellä oli ainakin Jeppe ja Ajo nimiset ajokoirat. Myös kasvattipojan, Erkki Rauhalan ajokoira oli maalla ja Kalle Sammalkari koulutti sitä metsälle.

Tyttären lapset olivat vanhalle isännälle erittäin tärkeitä. Hän hankki heille myös sellaisia leluja, joita muut lapset olivat nähneet vain kuvissa. Jotkut niistä ovat säilyneet ja olleet esillä Helena Laustion lelunäyttelyssä talon aitassa.

Kalle Sammalkari osallistui vuosikausia aktiivisesti erilaisten yhdistysten ja yritysten toimintaan ollen usein niiden hallituksessa. 1920-luvun lopulla hän kuului Talouskauppa Oy:n ja Länsi-Suomen Osakepankin hallintoneuvostoon sekä Nummelan Seuratalo Oy:n hallitukseen. Vuodesta 1931 aina vuoteen 1956 hän kuului Vihdin Sähköyhtiön johtokuntaan ollen ensin vuodet 1928-1932 varajäsenenä). Vihdin-Karkkilan Osuuskassan/Osuuspankin (ent. Nummelan osuuskassa) hallituksessa hän oli vuosikausia, sen puheenjohtajana vuosina 1947-1955. Hän kuului Vihdin Maanviljelijäinkaupan omistajiin (1929) ja kuului myös tätä kauppaa jatkaneen osuusliike Auran hallintoneuvostoon jossakin vaiheessa.

Osuusliike Auran hallintoneuvosto vuonna 1949. Istumassa vasemmalta Kaarlo Päivälä, Teodor Lindberg, Arvo Salminen (puheenjohtaja), Emmy Lindberg ja V.E. Miettinen.
Seisomassa vas. Otto Salomaa, Selim Peltomäki, Armas Veikkola, Kalle Nurmi, Elias Parikka, Artturi Olin ja Kalle Sammalkari.
Kuva on otettu Funkis-Auran yläkerrassa johtaja Revon olohuoneessa. Kuvan omistaa Anneli Repo.

Erilaisessa aatteellisessa toiminnassakin hän ehti olla mukana. Hän toimi Kansallisen kokoomusaatteen hyväksi perustetun seuran hallituksessa vuonna 1927 ja Tuusalla pidettiin kansallisseuran kokouksia.

Hän kuului myös Suojeluskuntaan. Hän oli mukana Vihdin Eteläisen Raittiusseuran toiminnassa ja toimi kieltolain aikana Vihdin kunnanvaltuuston asettamana raittiudenvalvojana.

Metsästysharrastus vei hänet myös Länsi-Uudenmaan metsästys- ja Ampumaseuran hallitukseen 1920-luvulla.

Vihdin kirkkovaltuustoon hän kuului ensimmäisen kerran jo vuonna 1919. Kirkkovaltuustossa hän oli vielä sotien jälkeenkin vuosina 1944-1957. (Nämä tiedot koottu Eino Ketolan Vihdin historiasta)

Kalle Sammalkarilla oli runsaasti ystäviä ja hän kutsui heitä mielellään Tuusalle erilaisiin juhliin. Osuusliike Auran johtajat Konsta Repo ja Toivo Lintumaa, kunnallisneuvos Artturi Hiidenheimo, Ridalin omistaja varatuomari Reino Kärävä, Kuikun omistaja, varatuomari Emil Niemelä ja Ali-Rostin isäntä Martti Alirosti kuuluivat ”lähiystäviin”. Kaikki seurakunnan papit olivat myös isännän ystäviä ja he kävivät aina Rukoushuoneella pidetyn jumalanpalveluksen jälkeen Tuusalla syömässä tai kahvilla. Tuusaa jopa kutsuttiin ”Pikkupappilaksi”.

Nummelan rukoushuone (kuvassa oikealla) ja Taasolan talo (myöh. Vikmanin talo) sijaitsivat Helsinkiin johtaneen maantien varressa. Kuva on otettu Tuusan vanhan päärakennuksen kohdalta. Vasemmalla Tuusan navettapihaan johtavan tien risteys, missä maitokoppi. Taustalla Huhdanmäki. Kuvan omistaa Annikki Pircklén.

Tuusalla pidettiin paljon suuria kutsuja sekä lukusia. Ikimuistoisimmat Tuusan kutsuista olivat varmaan joka kesä pidetyt komeat Fretun (Fredrikin) päivän (18.7.) kutsut pihan puolen lasiverannalla. Tarjottiin mm. kotona tehtyä jäätelöä, mansikoita ja upeita täytekakkuja. Pitovalmisteluissa oli usein auttamassa Selma-emännöisijän sisar, Hannulan talon sisäkkö Elli Halonen.

Kalle Sammalkari oli viimeisiin vuosiinsa asti todellinen ”tervaskanto”. Myös hänen muistinsa pysyi terävänä. Hän seurasi aina päivän politiikkaa ja talouselämää. Hän oli innokas urheilumies ja kuunteli radiosta urheiluselostukset. Hänellä oli myös alan kirjallisuutta, esim. kaikki olympialaisia käsitelleet kirjat. Hän kävi Helsingissä katsomassa urheilutapahtumia kuten Suurkisoja. Vuoden 1952 olympiakisoihin hän otti myös lapsenlapsensa Pekan mukaan. Yhdessä he kävivät myös katsomassa Salpausselän kisoja ja yöpyivät silloin isännän Kyösti-veljen luona. Pidemmille matkoille hän ei juurikaan ehtinyt. Tuohon aikaan tehtiin kuutena päivänä viikossa töitä. Kalle Sammalkari kuuluu olleen myös melkoisen ”nuuka”, eikä hän tuhlannut rahoja turhaan. Mutta mielellään hän osallistui mm. Vihdin Sähköyhtiön henkilökunnalle ja johtokunnalle järjestettyihin retkiin. Vielä eläkevuosinaankin hän ajoi polkupyörää. Hän oli myös tavattoman innokas saunoja, joka viimeisenä miehenä poistui saunan ylimmältä lauteelta.

Vuonna 1951 Kalle Sammalkari luopui Tuusan isännyydestä, mutta osallistui vielä myöhemminkin voimiensa mukaan talon töihin. Koko ikänsä hän oli erittäin terve, vain verenpainetta oli joskus liikaa. Joulun jälkeen 1959 häneltä leikattiin eturauhassyöpä. Juuri kun hän oli pääsemässä pois Diakonissalaitoksen sairaalasta Helsingissä, hän kuoli keuhkoveritulppaan helmikuussa 1960.

Pekka Laustion antamista tiedoista koonnut Ritva Miettinen.