Albertinkatu 17 - 19 HAVULA
Metsuri, kirvesmies, puuseppä Aleksanteri Mikonpoika Kauhajärvi (*1873 Kauhajoki) ja vaimonsa Hilma Sofia o.s. Alen (*1878 Vihti) tulivat seurakunnasta saadun tiedon mukaan Nurmijärveltä Vihtiin. He myös ilmeisesti rakensivat itse Havulan noin vuonna 1910. Perheen vanhimmat lapset Elin Sofia, Selim Aleksander, Lyyli Ester ja Laura Siviä olivat syntyneet Nurmijärvellä, kaksi nuorinta Reino Fjalar ja Aira Rakel Karin (kutsuttiin Kaariksi tai Kaarinaksi) syntyi Vihdissä (*1910 ja 1912).
Kauhajärvien talon Havulan pihalla Kaari ja Laura Kauhajärvi. Kuva Aili Hellen arkistosta.
Albertinkadun
nuoria ystävineen. Takana vasemmalta Esko Helle, Maili Tammilahti
(myöh. Åkerman) ja Aili Ekman (myöh. Helle). Edessä vasemmalta Laura
Kauhajärvi, Veikko Helle ja Hellen veljesten serkku Niilo Haaparanta.
Kuva on Aili Hellen arkistosta.
Sisarukset Laura ja Reino Kauhajärvi Havulan pihalla. Kuva on Aili Hellen arkistosta.
Aleksanteri Kauhajärvi oli alkujaan metsuri, toimi siis ns "alkutuotannossa". Nummelan aseman kentällä hän oli sahurina, kun siellä pitkällä sahalla kahden miehen voimin "jalostettiin" tukista lankkua ja lautaa. 1920-luvulla hän työskenteli Hellen puusepänverstaalla sirkkelimiehenä. (Nyt ammattinimikkeenä olisi konepuuseppä.) Näissä töissä hän oli myös menettänyt toisen peukalon. 30-luvun pulavuosina Kauhajärvi oli jälleen metsätöissä, mm Veikko Hellen palstanaapurina."Kauhajärvi teki metsätöitä taidolla ja kokemuksella. Hän sai vaivatta 5-6 mottia päivässä, kun minulta se parhaimpinakin päivinä jäi kolmeen mottiin. Kauhajärveltä ei koskaan katkennut sahanterä, minulta kokemattomuuttani hyvinkin usein. Sahanterä maksoi silloin 21 mk, joten siihen meni sen päivän ansio", kertoo Veikko Helle. Aleksanteri Kauhajärven taito tehdä erilaisia puutöitä säilyi viimeisiin elinvuosiin asti. Hän osasi veistää piilukirveellä hirttä. Talon yläkerrassa oli oma verstas, missä syntyi mm saaveja ja vesikelkkoja. Niillä lapset laskivat talvella alas Albertinkatua, Punaisen portin eli Selinin mäkeä. Kauhajärven höyläpenkki ja työkaluja on säilynyt talon nykyisellä omistajalla Reijo Vainiolla. Aleksanteri Kauhajärvi oli kookas mies, jolla tummat tuuheat viikset. Hän oli vähäpuheinen, mutta hänen aatoksiaan on säilynyt kyläläisten mielessä. Muun muassa
Heti Nummelaan tultuaan Kauhajärvi osallistui aktiivisesti työväenyhdistys Elon toimintaan ollen sen johtokunnassa 1909-1017, 1926-1929 ja vielä sodan jälkeenkin 1940-1944. Kunnanvaltuustossa hän oli 1931-1936. Hilma Sofia Kauhajärvi huolehti tässä keittiön ja kammarin hirsimökissä isosta perheestä. Kammarin seinällä kuuluu olleen Venäjän keisaripariskunnan suurennetut värivalokuvat. Pihalla oli navetta, missä omavaraistaloudessa kun pyrittiin olemaan, pidettiin lehmää. Jouluksi kasvatettiin sika. Pieni punainen sauna ja kaivo sekä maakellari olivat myös pihapiirissä. Tontilla olevat vanhat omenapuut ovat ns alkuperäiset eli Kauhajärvien istuttamat. Kauhajärviskä, kuten Hellen veljekset emäntää kutsuivat, kuuluu olleen erinomainen leipoja. Talossa on yhä edelleen hänen leivinuuninsa. Kauhajärviskä "paimensi" usein iltaisin Hellen perheen lapsia, kun vanhemmat,Alina ja Edvard olivat työväentalon riennoissa. Hän ei ollut tottunut puhelimen käyttöön, heillä kun ei ollut sellaista kotonaan. Kun puhelin Helteillä soi, eivät lapset saaneet vastata. Kauhajärviskä antoi sen siis soida ja soida, kunnes uskalsi vastata ja huutaa: "Ei tääll´ ole ketään kotona." Sitten hän löi puhelimen kiinni. Kauhajärvet eivät koko elinaikanaan hankkineet puhelinta omaan mökkiinsä.
Kauhajärvien lapset lähtivät aikanaan Nummelasta, useimmat Helsinkiin. Selimilla (kutsuttiin Selmiksi) oli siellä osto- ja myyntiliike. Reino oli Veikko Hellen paras kaveri, ja yhdessä he kesäisin rakensivat kaikenlaista, mm polkupyörän tapaisia tekeleitä. Reinolla ja Niilo Haaparannalla taas oli jonkin aikaa yhteinen puusepänliike Helsingissä. Tyttäristä Lyyli oli ensin Helteillä kotiapuna. Nuorin Kaari (avioiduttuaan Honkala) muutti Tampereelle. Sodan aikana tyttäret kävivät joka viikonloppu Helsingistä vanhempiaan katsomassa ja ilmeisesti aina myöhemminkin. Aleksanteri ja Hilma elivät yli 80-vuotiaiksi ja kuolivat vasta 1960-luvulla. Kauhajärven perikunta, jota kaupanteossa edusti vanhin tytär Elin, myi Havulan 1966.
Asuinrakennus ja huonokuntoinen, kallellaan ollut navetta siirtyivät Reijo Vainiolle ja tontin yläosa, missä oli sauna, kaivo ja maakellari, tuli Armi ja Tauno Laineen omistukseen. Kauppahinta oli yhteensä 18000 silloista markkaa. Reijo Vainio sai myös yläkerran verstaassa ollutta tavaraa, höyläpenkin ja työkaluja sekä kalusteita. Talon sähköjohdot olivat tuolloin aivan katkeilleet, ja ne jouduttiin pikaisesti uusimaan. 1974 talossa pidettiin täysremontti, missä mm ikkunoita hieman madallettiin. Suunnittelussa oli apuna Heikki Kuhanen. Talon laajennusosaan saatiin saman verran lisätilaa (makuuhuone, pukuhuone, pesuhuone, löylyhuone ja WC) kuin vanhan talon alakerrassa oli ollut. Yläkertaan johtaneet portaat olivat ennen menneet lautarakenteisesta (ulko)eteisestä. Niiden tilalle rakennettin kierreportaat, jotka nyt vievät ylös kamarista. Ostettaessa talossa oli huono peltikatto, joka nyt on korvattu mineriittikatolla. Kaupantekovaiheessa talo oli väriltään likaisen harmaanvalkoinen. Nykyisen kaksiväri-idean (keltainen + tiilenpunainen) Reijo Vainio on tuonut pyöräretkiltään Gotlannin saarelta Ruotsista.
Kaikki uudistus on tapahtunut suurella pieteetillä. Ulkorakennuksessa toimii nyt Reijo Vainion yritys, joka valmistaa nukennaamoja. 1993 hän hankki laitteet, joilla jo 20-luvulla oli Viipurissa tehty perinteisiä, pahvisia Mollamaijan kasvoja. Havulan tontin yläosaan alkoivat Laineet rakentaa kesällä 1969. Seuraavana vuonna valmistui talo, missä he edelleenkin asuvat. Kauhajärvien aikainen kaivo on vieläkin pihapiirissä.
Reijo Vainion talo. Kuvannut Vesa Valtonen syyskuussa 2000.
Havulan alkuperäinen ulkorakennus. Kuvannut Vesa Valtonen syyskuussa 2000.
Reijo Vainio: Nummelan poika rakastaa Helsinkiä. Veikko Hellen ja Reijo Vainion lokakuussa 2000 antamista tiedoista koonnut Ritva Miettinen
|
