TOIMELA

Vanhin säilynyt valokuva Toimelasta

Sekä Aili että Veikko Helle ovat maininneet Toimelan talon rakennuttajaksi suutari Karl Juho Backmanin (*1854 Vihti). Ainakin 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä hän asui vaimonsa Edla Lovisan o.s. Lundell (*1850 Pyhäjärvi) ja poikansa Ilmari Johanneksen (*1892 Pyhäjärvi) kanssa tässä talossa. Kun talo purettiin, Veikko Helle kävi seuraamassa purkutöitä ja näki, että talon hirret oli numeroitu. Talo oli siis ilmeisesti siirretty jostain muualta.

Seurakunnasta saadun tiedon mukaan Backmanit muuttivat Nurmijärvelle 1910. Karl Backman mainitaan kyllä vielä samana vuonna Nummelan työväenyhdistys Elon johtokunnan jäsenenä. (Ketola: Kestävällä tiellä s. 314)

Edvard Hellen ensimmäinen puusepänverstas, Gröna Villa Vihdin kirkonkylässä Kilpisen leipurinliikettä vastapäätä kylän halki vieneen tien varrella. Kuva on otettu aivan 1900-luvun alussa. Edvard ja Alina vasemmalla, oikealla verstaan kaksi työntekijää.

Kuvassa takarivissä vasemmalta Paavo, Niilo, Esko ja Jaakko. Istumassa vasemmalta Edvard, Vappu, Veikko, Kirsti ja Alina.  Kuva on otettu 1930-luvun alussa.
 

Toimelan pihakeinussa. Vasemmalla Veikko Helle, oikealla Veikon serkku Niilo Haaparanta, edessä istuu Kirsti Helle.  Kuva on 1920-luvun lopulta. Kuvan omistaa Terttu Alanko.

PUUSEPÄNVERSTAS

Aluksi Hellen puusepänverstas oli asuintalossa, joka oli pitkä yksikerroksinen rakennus aivan tien varressa ja sen suuntainenkin. 

Edvard ja verstaan työntekijöitä asunnon yhteydessä olleen verstaan seinustalla noin vuonna 1914. Edvard  toinen oikealta sylissään Jaakko. Toinen vasemmalta on Toivo Rautell sylissään poikansa Erkki.

Kun liike menestyi ja perhe kasvoi, tarvittiin lisää tilaa. Verstas siirtyi omaan rakennukseen samalle tontille, ja näin saatiin asumiseen enemmän tilaa. Joitakin vuosia myöhemmin tehtiin asuinrakennukseen vielä yläkerta. Siellä oli keskellä iso ylähalli, mistä päästiin kaikkiin huoneisiin. Oikealla oli kaksi pienempää huonetta pojille, keskellä vanhempien iso makuuhuone, missä Kirsti-tytär muistelee myös nukkuneensa. Sekä vasemmalla vielä iso huone.

Hellen talo toisen kerroksen valmistuttua.

Verstasrakennusta suurennettiin vuosien mittaan niin, että siinä oli lopulta 3 kerrosta: metsänpuoleisessa länsipäässä maahan kaivettuna kuivaamo, alakerrassa eri tiloissaan konehuone ja penkkipuoli, yläkerrassa kiillottamo (puleeraus). Edvardin aikaan konttori oli vielä kodin yhteydessä. Oman perheen lisäksi talossa asui usein verstaan työntekijöitä sekä perheen apulaisia (tuolloin sanottiin vielä piikoja), mm Katri Laukkanen.

Sisäkuva uudesta verstaasta. Vasemmalta Arvi Vännilä, Mauno Heimo, Toivo Rautell, tunnistamaton, Vartiainen (etummainen mies) , Otto Starck, Edvard Helle ja Kalle Laakso (keskustelemassa) sekä Vikholm. 

Nummelaan perustetussa verstaassa Edvard Hellellä oli alusta alkaen töissä kisällejä, parhaimmillaan työntekijöitä oli 20-30 henkeä. Oman paikkakunnan miesten ohella työssä oli aina joukko kiertäviä puuseppiä, jotka miltei säännöllisesti vaihtoivat paikkakuntaa tietyn ajan kuluttua. He olivat useimmiten poikamiehiä ja melkoisia juoppoja. Kun retkahduksen aika tuli, he lähtivät omille teilleen. Nummelassa ja kirkonkylässä olleiden verstaiden väliä nuo kiertävät ammattimiehet sitten vaelsivat. Miltei määräajoin he tulivat, Liive, Gustafsson, Jokisen Väinö ja monet muut. Tuo kiertolaisuus on jäänyt vahvasti Veikko Hellen mieleen. Yleensä nuo kaverit saivat töitä, jos tilanne vain suinkin salli. Oli ikään kuin velvollisuus ottaa. Hellenkin verstas toimi eräänlaisena kievaripaikkana. He olivat yleensä hyviä ammattimiehiä. Tuntuu kuin puusepän ammatti, siinä hankittu korkea ammattitaito ja alkoholiin sortuminen olisivat kulkeneet käsi kädessä. (Helle: Puuseppä Suomen eduskunnasta ss. 50-51)

Verstaan väkeä Toimelan seinustalla. Uusi verstas on todennäköisesti ollut jo valmis, koska työntekijöitä on näin runsaasti. Takarivissä vasemmalta Toivo Rautell, Almus Metso, Anton Lindberg, Otto Starck, Esko Helle, Paavo Helle, Aleksanteri Kauhajärvi, Edvard Helle, Manu Jarvi, Artturi Vuori ja Liive. Keskirivissä vasemmalta Armas Salminen, Jenny Metso, Maili Tammilahti, Mauno Heimo (Edvardin veljenpoika) ja Helmi Tallgren. Edessä vasemmalta Eino Nummelin, Vappu Helle, Veikko Helle ja Toivo Alen. 

Ihmiset ovat usein kyselleet Veikko Helleltä, miten verstaan muut työntekijät suhtautuivat omistajan poikiin. Edvard Helle ei itse millään tavalla erottunut joukosta verstaan, tai tehtaan kuten myöhemmin koneiden tulon takia sanottiin, omistajana, niin eivät veljeksetkään. Edvard oli hyvin yhdenmukainen miestensä kanssa, hattureuhka päässä ja takki jotenkuten selässä roikkuen.

Uuden verstaan seinustalla: vasemmalta Niilo Helle, Armas Salminen, Väinö Hintikka, Toivo Rautell ja Paavo Helle.

Pojat tekivät aivan samanlaista työpäivää kuin vieraat. Töihin mentiin seitsemältä, eivätkä ruokatunnit olleet sen pitempiä kuin varsinaisella palkkaväellä. Se ero ehkä oli, että näillä vierailla taisi olla paremmat ansiot kuin pojilla, joille maksettiin vähän sen mukaan kuinka rahaa kulloinkin riitti. Vieraat kisällit sen sijaan halusivat sovitun palkan eikä siinä ollut tinkimistä. Kuri ja järjestys ulottui alusta lähtien myös poikiin. (Helle: Puuseppä Suomen eduskunnasta s. 53)

Puusepän leima on ollut kaikissa Hellen perheen lapsissa. Kaikki pojat nuorinta Jaakkoa lukuunottamatta ovat lähteneet maailmalle puusepänverstaan kautta, ja hänkin tuli sinne koulunkäyntinsä jälkeen. Tytötkin leimautuivat puusepän tyttäriksi, ja ainakin Vappu joutui vuorollansa verstaan siivoustöihin. (Helle: Puuseppä Suomen eduskunnasta s. 27)

Viereinen kuva: Paavo Helle höyläpenkin ääressä.

Ammatin ja elämänuran valinta ei veljessarjalle tuottanut ongelmia. Kun isä oli puuseppä ja kun koko perhe asui puusepänverstaan kupeessa, niin sinne sitä mentiin verstaalle heti samana keväänä, kun kansakoulusta päästiin. Kolmen vanhimman pojan kohdalla tuskin puhuttiinkaan muunlaisesta ammatinvalinnasta. Veikon kohdalla puntaroitiin jo, tulisiko pojan mennä oppikouluun vai isän verstaalle. Ratkaisu jäi hänen omaan harkintaansa. Kouluunlähtö olisi merkinnyt siirtymistä vieraalle paikkakunnalle, ainakin Lohjalle tai kukaties kauemmaksikin. Veljeksistä nuorin, Jaakko sen sijaan päätyi koulunkäynnin jatkamiseen.

Kansakoulusta puusepänverstaalle meno ei ollut kovin juhlava vaihe. Ei siinä heti päästy höyläämään tai sorvaamaan. Työ oli aluksi kaikenlaista apuhommaa, kaupassakäyntiä ja muuta palveluhommaa. Useimmiten oli oltava liimapoikana. Silloinhan käytettiin yksinomaan ns. kuumia liimoja, joita pitää lämpiminä oikeastaan koko päivän ajan. Niinpä veljekset ovat vuorollaan seisseet verstaan hellan ääressä, työntäneet lastuja ja "puusepänkuivia" jätepuita pesään, kohennelleet ja sekoittaneet liimapannuja ja ahkeroineet yhtä ja toista. Asteettain siirryttiin vaativampiin töihin. Mitään erityistä opastusta ei ollut, mutta nähtiin, miten ammattimiehet minkin työn tekivät. Vuosien mittaan kasvettiin täysiksi ammattimiehiksi.  (Helle: Puuseppä Suomen eduskunnasta ss.48-40)

Hellen verstaassa valmistettiin kalusteita joko asiakkaan tilauksesta tai omaan myyntiin helsinkiläisille huonekalukauppiaille. Edvard Helle kävi ensin sopimassa kauppiaiden kanssa malleista. Välillä tehtiin ihan hänen omien piirustustensa mukaan joitakin ruokasalin tai sänkykamarin kalustoja, ja kun ne saatiin valmiiksi, mentiin Helsinkiin myymään. Siellä hän kulki, jollei ollut ennakolta sopinut kauppaa, kaupasta toiseen saadakseen tuotteensa myydyksi. Matkat kaupunkiin tehtiin hevospelillä. Helsingissä käytiin myös messumatkoilla ja matkattiin Hyvinkään kautta junalla. Joku lapsista saattoi päästä mukaan. Helsingin matkalla yövyttiin tutussa huonekaluliikkeessä Bulevardi 3:ssa. Siellä oli paljon sohvia ja sänkyjä, joten niissä nukuttiin , ja ainakin Veikolla oli ollut hyvä olla, kun hän ensimmäistä kertaa pääsi kaupunkimatkalle vanhempiensa kanssa. (Helle: Puuseppä Suomen eduskunnasta s.53-54)

Viereinen kuva: Vanhimmat pojat Paavo ja Niilo

Ida Kilpisen huonekaluliike, huonekaluliike "Bulevardi 3" ja Huonekalukeskus olivat huomattavimmat ostajat. Kahden viimeksi mainitun liikkeen konkurssit ajoivat myös Hellen verstaan suoritustilaan.

Edvard Helle kuoli lauantaina 31.1.1931 52-vuotiaana kotitalonsa yläkerran makuuhuoneessa mentyään ennen saunaan menoa ottamaan pienet "nokkaunet".

Lamakausi oli tuolloin jo alkanut ja huonekalujen myynti vaikeutunut. Helsinkiläisten huonekaluliikkeiden vararikot ajoivat myös Hellen verstaan vaikeuksiin. 28.11.1932 pidettiin konkurssihuutokauppa, missä Hellen perikunnan omistama Toimelan tila, verstas ja irtaimisto myytiin turkulaiselle kiinteistökauppaa harjoittaneelle yhtiölle, Oy Aura, 120 000 markalla. Tammikuussa 1934 Oy Aura myi Toimelan tilan puuseppä Yrjö Koposelle 110 000 markalla. Yrjö ja Aili Koponen eivät kuitenkaan kovin pitkään pystyneet jatkamaan. Kunnan virastosta saadun kiinteistöluettelon mukaan Toimelan omistajaksi on ainakin vielä v. 1937 merkitty Yrjö Koponen.

(Ketola: Vihdin historia I, ss. 267-268)

Noina vaikeina aikoina Esko ja Veikko Helle kävivät puusepäntöissä Hyvinkäälle siirtyneen Hellen verstaan entisen työntekijjän Matti Kuuselan verstaalla. Vain viikonloppusin he kävivät kotona. Vanhimmat pojat olivat tuolloin jo naimisissa ja muualla töissä.

Veikko Hellen kertomaa Toimelasta ja verstaasta

Alina-äiti muutti lastensa kanssa varsin pieneen asuntoon Albertinkadun keskivaiheilla olevaan Tyynelän taloon, jota sittemmin ovat omistaneet Leinon ja Saleniuksen perheet.

Kirsti-tytär on kertonut, että Helteillä oli käytössään kamari ja keittiö, joka talvella oli niin kylmä, että vesi jäätyi ämpärissä. Murheissaan hän kävi joskus katsomassa sisälle Toimelan talon ikkunasta, missä heillä oli ollut riittävästi tilaa.

Myöhemmin Alina Helle muutti ns. Sundvallin taloon ylempänä Albertinkadun toisella puolella (nyt tontilla rivitaloyhtiö Albertinrinne). 

Juuri ennen talvisotaa Alina Helle pääsi vielä viimeisiksi elinvuosikseen takaisin Toimelan taloon. Ensin hän asui Kirsti-tyttären kanssa alakerran isommassa asunnossa, missä heillä oli käytössään perheen entinen iso sali ja vanha keittiö. Kirsti muistaa, kuinka he ilmahälytyksen tullessa lähtivät tästä asunnosta verstaan takaiseen metsään ja äiti oli pakannut puiseen gramafonilaatikkoon perheen hopeat. Hälytyksestä ilmoitettiin rautatiekiskoja kilkuttamalla.

 

Alina Helle (vuonna 1957). Kuvannut vävy, Erkki Hiltunen.

 

Yksin jäätyään Alina-äiti muutti pienempään asuntoon. Hänellä oli keittiö ja kamari talon pohjoispäädyssä. Keittiön ikkunasta hän saattoi hyvin seurata ihmisten kulkua Välitietä (nykyistä Hannankatua) pitkin. Se oli silloin tärkein väylä Pisteen (= kylän keskustan) ja Albertinkadun välillä. Alina Helle kuoli vuonna 1958.

Toimelan ulkorakennus, taustalla näkyy päärakennuksen kulma. Oikealla Oksala II:n ulkorakennus. Kuvannut Heimo Harju 1976.

Yrjö Koposelta verstaan osti metsätyönjohtaja Niilo Suckman ja häneltä saivat nuorimmat Hellen veljeksistä, Esko, Veikko ja Jaakko lunastaa sen haltuunsa juuri ennen sotia. Toimintaa päästiin jatkamaan heti Koposen luovuttua verstaasta. Jatkosodan aikana puolustusvoimat otti verstaan käyttöönsä ja valtio maksoi pientä korvausta omistajille. Muutaman vuoden ajan työtä jatkettiin toiminimellä Veljet Helle. Veikko oli konepuuseppä, Esko penkkipuuseppä ja Jaakko huolehti mm. konttoriasioista. Heidän aikanaan verstaalla oli myös paikkakuntalaisia töissä: mm. Matti Järvensivu, joka sitten kaatui jatkosodassa, sekä Rantasen veljekset. Verstaan toiminta tällä nimellä loppui 1950-luvun alussa Veikko Hellen tultua valituksi kansanedustajaksi. Esko ja Jaakko eivät olleet enää innokkaita jatkamaan kahdestaan.

Verstas vähän ennen rakennuksen purkua.

Verstasta piti 50-luvulla helsinkiläinen Sorva-niminen liikemies. Hän lienee asunutkin verstasrakennuksen konttorihuoneessa. Hän piti verstasta vain vähän aikaa. Tuolloin siellä valmistettiin mm. sohvanrunkoja, jotka lähetettiin muualle verhoitaviksi. Ainakin Martti Ekström oli vielä Sorvan kaudella töissä verstaalla.

1940-luvulla tulivat Toimelan asuinrakennuksen omistajiksi maatalousteknikko Hildur Aurora Bergman (*1886 Kokkola) ja hänen sisarensa Elna Karolina Alice Bergman (*1890 Kokkola). Hildur oli 1920-luvun alussa tullut Palojärvellä sijaitsevan, alunperin Härköilän Nissolasta lohkotun Leppäojan tilan omistajaksi. Sieltä hän muutti Tuusan maille nykyisen Kuoppanummentien varrelle (ns. Gulinin huvilaan) ja sieltä edelleen Albertinkadulle. Pienikokoinen, kyttyräselkäinen sisar seurasi mukana. Hildurilla oli hevonen vielä Albertinkadulla asuessaankin. Hän kuoli 1961.

Kun Bergmanin neidit omistivat taloa, siellä asui paljon vuokralaisia, mm. Tapaniset, Herraset, Maissi ja Antti Laakso, Elina ja Toivo Yli-Rosti sekä Hilma Pircklén, joka hoiti Alina Helleä tämän sairauden aikana. Tuolloin oli yläkertaan jo tehty keittiö.

Laudat ikkunoissa, purkua odotellen. 

Albertinkatu 30. Kuvannut Vesa Valtonen syyskuussa 2000.