Ensimmäinen kotimme
Mäntylän yläkerrassa
Usean nummelalaisen nuorenparin ensimmäinen yhteinen koti oli Lauri ja
Fanny Långströmin Mäntylän yläkerrassa, niin myös meidän, Arto ja
Sirkka Järvensivun.
Muutimme vuoden 1959 syyskuussa, heti häittemme jälkeen, Mäntylään.
Saimme käyttöömme yläkerran pohjoispäädyn huoneen. Eteläpäädyn huone
oli talon tyttären Riitan käytössä. Meidän asuntomme oli hellahuone,
jossa oli länsipuolella räystässyvennyksessä makuualkovi. Sinne saimme
hyvin mahtumaan kaksi laverisänkyä. Vastakkaisella puolella
räystässyvennyksessä olivat ovelliset vinttikomerot.
Raput yläkertaan nousivat alakerran sisäeteisestä ja ylhäällä oli
eteistila, josta ovet kumpaankin asuntoon.
Huoneessamme ei ollut vesijohtoa, eikä viemäriä. Vesi nostettiin
syvästä pihakaivosta ämpärillä, joka päästettiin vaijerilla alas veteen
ja kammesta kiertämällä kiskottiin ylös. Muistan kerran kammen
irronneen otteestani. Ämpäri putosi kolisten kaivoon ja vaijeri
katkesi. Menin pelokkaana pajalle tunnustamaan vahingon. Lauri
Långström oli kuitenkin hyvin kiltti, eikä ollut lainkaan vihainen
minulle. Hän ohjeisti pajan miehet korjaamaan vaijerin ja taas saimme
vettä.
Pihan perällä oli punainen ulkorakennus. Siellä oli ulkovessa ja myös
paikka, jonne likaämpäri tyhjennettiin.
Hellahuoneemme ei ollut suuren suuri, mutta saimme sopimaan sinne
kaiken tarpeellisen; pienen ruokapöydän, kaksi jakkaraa,
liinavaatesenkin, kapiokirstun ja kaksi pientä hyllyä seinään muutamia
kirjojamme ja pikkuesineitä varten. Oli meillä kaksi nojatuoliakin ja
nelikulmainen sohvapöytä. Liinavaatesenkki on seurannut
mukanamme vuosikymmenet ja on yksi rakkaimmista huonekaluista
nykyisessä kodissani.
Hellana oli kaksilevyinen pienoisliesi ja siinä oli uuni. Jos uuni oli
päällä, saattoi vain toista levyä käyttää samanaikaisesti, muuten
sulakkeet paloivat. Hyvin sillä kuitenkin tultiin toimeen.
En ollut mikään taitava ruoanlaittaja. Usein listalla oli keitettyjä
makaryynejä ja jotain kastiketta. Virran Päivi-tyttö naapurista
piipahti silloin tällöin luonamme ja tarjosin hänellekin
joskus ruokaa. Päivi piti kovasti makaryyneistä ja hän kysyikin usein
tullessaan: ”Onko sinulla Sirkka taas niitä liukkaita ryynejä?” Vielä
nykyäänkin tavatessamme Päivin kanssa muistelemme liukkaita ryynejä.
Pasta, niin kuin nykyään sanotaan, oli siis jo silloin lasten
mieliruokaa.
Fanny Långström oli hyvä ruoanlaittaja. Eräänä syyspäivänä olin
palaamassa työstä kotiin. Fanny tuli eteiseen vastaan ja
kysyi, mitä ruokaa olin ajatellut illaksi tehdä. En tietenkään ollut
vielä ehtinyt mitään suunnitella. Fanny kertoi valmistaneensa
stroganofia kaiken taiteen sääntöjen mukaan. Hän antoi sitä meille
perunoiden kera. En ole koskaan muulloin syönyt niin maukasta
stroganofin paistia.
Toinen miellyttävä ruokaan liittyvä muisto ovat rexatut omenat.
Fannylla oli rex-kattila ja taito valmistaa siinä sokeriveteen
säilöttyjä omenalohkoja. Minäkin olin hankkinut muutaman
rex-säilömiseen tarkoitetun lasitölkin. Rex-tölkki on tasainen lieriön
muotoinen lasitölkki, päälle asetetaan lasikansi, joka tiivistetään
kumisella renkaalla ja tölkki suljetaan vielä metallipidikkeellä. Sitä
varten tölkissä on yläreunassa kolot, joihin pidike napakasti
puristettiin. Omenat kuorittiin ja lohkottiin, palat asetettiin
tölkkeihin, sokerivesi päälle ja sitten tölkit rex-kattilaan
kuumenemaan. Kattilan käyttö oli siis Fannyn taitavissa käsissä, enkä
osaa siitä sen enempää kertoa. Mutta tulos oli hyvä. Yritin aina
säästää omenoita joulupöydän jälkiruoaksi, se oli niin juhlavaa
herkkua. Asuimme Mäntylässä vain yhden syyskauden, sillä muutimme jo
vuoden 1960 alussa Vihdin Sähkön Vesala-kiinteistöön.
Rexaus-ilta säilyi kuitenkin jokasyksyisenä mieleen jääneenä
miellyttävänä tapahtumana aina Fannyn varhaiseen kuolemaan v. 1967
saakka. Muistan ”omenatalkoissa” olleen mukana ainakin Virran Esterin,
Laineen Kertun ja anoppini Annikin.
Muistan vielä joulupiparkakkujen teon. Sain osallistua Fannyn kanssa
leipomiseen. Hän oli tehnyt taikinan, josta kaulimme ja leivoimme
piparkakut. Se, mikä on erikoisesti jäänyt mieleen, oli valmiiden
pellille asetettujen piparien vieminen viileälle ulkoverannalle
jäähtymään ennen uuniin viemistä. Näin piparkakuista tuli erikoisen
mureita. Nykyään taidamme tehdä piparkakut kaupan valmiista taikinasta
nopeasti kaulien ja heti jäähdyttämättä paistaen.
Oman ”huushollini” ensimmäiset neljä kuukautta olivat opettavaista
aikaa ja jättivät mieleeni vain hyviä muistoja. Nykyaikaisten
mukavuuksien puuttuminen kantovesineen, ämpäreineen, ei ollut mikään
ongelma, useimmissa kodeissa tehtiin siihen aikaan niin. Olen
kokemuksista vieläkin hyvin kiitollinen.
Nummelassa lokakuulla 2011 Sirkka Järvensivu
|