Entinen Lohjantie

Päivitetty 28.3.2012



VIERTOLA ja KÄRKELÄ

Tallgrénin / Laukkasen talo  kuvattuna Autolan tontilta
alaspäin Lohjantien puolelta 1980-luvulla.


Viertolan talo sijaitsi entisen Lohjantien ( nykyisen kirjaston ohi kulkevan kävelytien) ja nykyisen Hannankadun (aiemmin Välitie tai Peltotie) välisellä pienellä,1200 neliömetrin rinnetontilla. Siihen on liitetty Hannankadun ja Lohjantien kulmaan jäänyt maapala. Mutta aivan näiden katujen kulmassa oli kuitenkin Ridalin talon perunakellari. Hannankadun varren hiekkapohjaisilla pelloilla oli hyvä viljellä perunaa.

Naapurissa lapsena asuneet  Pirjo Lehtonen (o.s. Lindfors) ja Ulla-Maija Laakso (o.s. Lindfors) ovat kertoneet, että  Autolan ja Tallgrenin talon välissä oli sireeniaita ja Autolan Lohjantien  puolella  heti autokorjaamosta alkaen puusta tehty aita, joka jatkui
sireeniaitana pihalle sisääntulokohtaan ja ja siitä alas päin Tallgrenien talolle sisääntulo- kohtaan, mutta siitä eteen päin alas Nummelaa kohti oli aika jyrkkä rinne, jossa ei ollut mitään aitaa.  Muistissa ei ole enää,  oliko Hannakadun puolella jokin aita. 

Alkuperäinen keittiön ja kamarin suuruinen kellertäväksi maalattu mökki lienee ollut ensimmäisiä Pisteenkaaren alueen rakennuksia. Lohjantien puolella oli isohko veranta. Sieltä mentiin keittiöön, joka oli Autolan puolella. Kamari oli Nummelan keskustaan päin.

Pieni saunarakennus oli lähellä Keskipisteen puoleista alakulmaa. Saunan edessä oli kaivo. Saunan lisäksi oli myös punainen puuliiteri, jossa oli myös ulkohuone (WC).
Ulla-Maija Laakso on kertonut: ”Saimme talvella laskea mäkeä siellä Tallgrenin puolella. Talon Autolan puolella oli mukava mäki, joka päättyi melkein siihen liiteriin.  Meistä juuri sieltä liiterin kohdalta alhaalta oli käynti talon kellariin.  Siellä alhaalla oli korkeampi kivijalka, jossa kellari oli.”


Tontilla oli myös vähän viljelymaata.


Vilho Laukkasen tytär Tuulikki Hirvonen poikavauvansa Jannen kanssa Viertolan pihapiirissä vuonna 1977. Kuvan omistaa Marjatta Hätönen.

Janne Hirvonen (*1977) pihasaunan edessä 1970-luvun lopulla.



Asukkaat

Kustaa Verner Tallgrén (1867-1935) ja hänen vaimonsa Erika Vilhelmina (*1874; o.s. Lindholm) muuttivat vuonna 1900 Kaukoilasta mäkitupalaisiksi Ridalin talon maille.  He pitivät kylän ensimmäistä maitokauppaa. Maito tuotiin tonkalla mm. Vesikansan Mannin ja Hemmilän talosta ja Erika Tallgrén myi maidon asiakkaan omaan kannuun talon eteisessä. Samalla vaihdettiin kylän kuulumiset.


Perhekuvassa Kustaa, Erika ja Helmi-tytär.

Perheen oman tyttären Helmin (1901-1937) ohella Tallgrénien luona saivat kodin kylän eri taloissa palvelijana toimineen Ida Laukkasen lapset Katri (Kaisu; *1906) ja Vilho  (*1909) Laukkanen. Kasvattiäidin kuoltua vuonna 1947 Katri Laukkanen jäi asumaan mökkiin.
Kirsti Hiltunen (o.s. Helle) on kertonut, että Katri Laukkanen työskenteli kotiapulaisena Hellen perheessä vuosikausia 1920-luvulla. Myöhemmin hän työskenteli Päivölässä leipojana (ainakin vuonna 1952) ja Luontolan keittiössä. Kyläläiset ovat kuvanneet Katria hiljaiseksi ihmiseksi. Hänellä oli äreä, tylppänokkainen koira (ehkä bulldoggi), nimeltään Judi.
Terveydellisistä syistä Katri asui joskus myös veljensä kodissa sekä Helsingin Pajamäessä että myöhemmin Nummelassa Hannankadun kerrostalossa.


Talo pihan puolelta.



Jo Helsingissä asuessaan puuseppä Vilho Laukkanen ryhtyi kunnostamaan ja laajentamaan tätä taloa. Sisäänkäynti siirtyi talon Keskipisteen puoleiseen päätyyn. Eteistilan lähellä oli WC. Lohjantien puolella oli kolme huonetta. Ensimmäisenä keittiö, josta kuljettiin keskellä taloa olleeseen Martta ja Vilho Laukkasen huoneeseen. Talon paloaseman (ent. Autolan) puoleisessa päässä oli Katri Laukkasen huone. Hannankadun puoleisella sivulla oli lasitettu terassi, jolta päästiin Katrin huoneeseen. Talo päällystettiin mineriittilevyin.  Kellari oli talon alla. Hannankadun puolelta päästiin halkovajan päädyssä olleeseen autokatokseen. Lohjantien puolella säilyi kuitenkin vanha portti.


Kahvihetki Viertolan pihalla. Vasemmalla Kosti ja Martta Jalava, oikealla Martta ja Vilho Laukkanen. Kuvan omistaa Reijo Jalava.


Katri Laukkasen kuoltua vuonna 1983 talo jäi Vilholle.  Ennen Hannankatu 2:ssa olleen kerrostaloasunnon valmistumista Vilho ja Martta Laukkanen asuivatkin tässä laajennetussa talossa.  Myöhemmin se toimi perheen kesäkotina.


Tuulikki Hirvonen Viertolan pihassa. Kuvan omistaa Maritta Malmstedt.


Viertolan rehevässä puutarhassa. Martta Laukkanen (oikealla) tätinsä Martta Jalavan kanssa. Kuvan omistaa Reijo Jalava.

Lohjantien puolella oli omenapuita ja marjapensaita. Kaivon luona kasvoi komeita lupiineja. Talon sisäänkäynnin lähellä oli sireenimaja. Hannankadun varrella oli isoja puita, joista jokin on vielä säilynytkin. Hannankadun suuntaisena oli myös Laukkasen perunamaa.




Viertolan perunamaalla v.1981 Juha Jalava, Janne Hirvonen ja Jukka Jalava. Kuvan omistaa Reijo Jalava. 


Reijo Jalavan muistinvarainen piirros Viertolan tontista.


Tuulikki Hirvosen (o.s. Laukkanen) 2000-luvun alussa antamien tietojen ja kuvien lisäksi tietoja uusittuun tekstiin ovat antaneet mm. Marjatta Hätönen, Reijo Jalava, Pirjo Lehtonen, Ulla-Maija Laakso, Kirsti Hiltunen, Airi Arola. Koonnut Ritva Miettinen.