Työväentalolta Kaarikeskukseen

6

 

PISTEENKAARI 17

ASUNTO OY VIHDIN LOUHI


Tässä ilmakuva Heikki Louhen omistamasta liiketalosta, joka sijaitsi Asemantien varrella vastapäätä viljavarastoa. Kuva on osasuurennos 1960- luvun lopussa otetusta ilmakuvasta, joka löytyi Vihdin kunnanarkistosta. Kuva on otettu rautatien suunnasta. Etsinnöistä huolimatta muuta kuvaa talosta ei ole löytynyt.


Vuonna 1951 rakennutti räätäli Heikki Louhi tälle alunperin Ridalin taloon kuuluneelle peltotontille Asemantien varteen liike- ja asuintalon. Sen piirsi nummelalainen rakennusmestari Erkki Hietanen joka myöhemmin muutti Kanadaan.

Nummelan posti siirtyi rautatie-asemalta tähän rakennukseen. Pohjakerroksessa toimi pesula, jonka omistivat Anni Nyman, Alma Sievinen ja Linnea Valo. Pitkäaikainen postinhoitaja Eeva Litja perheineen asui myös talossa.

Taloa laajennettiin v. 1958 rakennusmestari Esko Säiläkiven piirustusten mukaan. Uudessa osassa oli vuosien mittaan erilaisia pienliikkeitä: eläinkauppa, verhoilija, kangaskauppa.

Louhen talon purku meneillään vuonna 1998. Taustalla näkyy Laatuviljan viljasiilon torni.

Louhen talon tilalle valmistui syyskuussa 1999 asuinkerrostalo Vihdin Louhi. 

Pisteenkaari 13-15 Pisteenkaari 2