Nummelan rautatieasema

Vuosina 1868-1870 rakennetun Riihimäen – Pietarin rautatien jatkamista johonkin sopivaan talvisatamakaupunkiin asti ryhdyttiin suunnittelemaan jo tämän radan rakennusvaiheen aikana. Hanke yksityisen rautatien rakentamisesta Hyvinkäältä Hankoon tuli Vihdin kuntakokouksessa esille jo kesällä 1868. Kaikki osanottajat halusivat innokkaasti olla mukana, jotta tämä maalle ja erityisesti tälle seudulle hyödyllinen yritys voitaisiin toteuttaa. Monet talot olivat valmiita luovuttamaan ilmaiseksi metsämaata rautatien käyttöön, Nummelan alueella Härköilän Yli-Rosti ja Seppä sekä Torholan Ridal, jonka omistaja maakauppias J. Linden sitä paitsi tarjosi paikkaa asemalle.

Radan lopulliseksi rakentajaksi tuli pietarilaisten liikemiesten muodostama yhtiö. Rakennustyöt aloitettiin vuoden 1871 paikkeilla, todella työt pääsivät alkuun maaliskuun lopulla 1872. Ratatöihin saapui kaikenlaista väkeä sekä omasta maasta että Venäjältä.

Radan vihkiäiset pidettiin 8.10.1873. Suomen valtio lunasti radan itselleen 1875. Radan rakennusvaiheessa valmistui Vihdin kunnan alueelle vain Nummelan asema vuonna 1873.

Rautatieaseman nimi, Nummela, antoi nimen koko seudulle. (Myllyniemi: Vihdin historia s. 156-158)

Ensimmäinen 1873 rakennettu asemarakennus sijaitsi hieman nykyisestä rakennuksesta Lohjalle päin. Nykyisen piirustukset ovat rautatiehallituksen yliarkkitehdin Bruno F. Granholmin käsialaa vuodelta 1918. Alunperin alakerrassa oli II ja III luokan odotussali, toimisto ja asemapäällikön huone, pakaasi (matkatavarahuone) sekä postitoimiston tila. Yläkerrassa oli kaksi asuntoa.
Asemapäällikön virkatalo rakennettiin 1900-luvun alussa keskustaan johtavan tien varteen vähän kauemmaksi muista aseman rakennuksista. Uusrenessanssi- vaikutteinen talo runsaine nikkarityylisine koristeineen on myös säilynyt ulkoasultaan ennallaan. (Kirsti Kuuselan toimittamasta kirjasta Taloja ja tekijöitä s. 84-87)

Muistikuva: Junalla Nummelaan 1900-luvun alussa

Postikortti

Huhdanmäen Frigårdissa asunut Ester Lehtonen lähetti 1920-luvulla ystävättärelleen Tyyne Johanssonille Hinthaaraan Nummelan asemaa esittävän postikortin. Asemasta oikealla näkyvä talon pääty kuului Tainion talouskaupalle. Kortin omistaa Seppo Lehtonen.

Nummelan uudempi asemarakennus 1920-1930- lukujen vaihteessa. Kuva on Raimo Paateron kokoelmista.
Raimo Paateron setä Aku Paatero oli 1920-1930-lukujen vaihteessa töissä Nummelan asemalla. Aku Paatero oli kertonut Raimolle tarinan kieltolakiajalta:
”Suomessa elettin vielä kieltolakiaikaa ja eräänä viikonvaihteena poliisit olivat sulkeneet Vihdissä pirtuautoilta kaikki tiet. Vihtiin saatiin kuitenkin pirtua, sillä Lohjan asemalla käytössä olleen järjestelyveturin mukana tuotiin pirtukanistereita Vihtiin. Poliisit ihmettelivät jälkeenpäin, että mistä kohtaa saartorengas oli pettänyt. ”

Näkymä Albertinkadulta päin: vasemmalla entinen Tainion talouskaupan talo ja suoraan asema. Kuvannut Osmo Heiniö 1970-luvulla.

Laituri ja kiskot Ojakkalaan. Taustalla Nummelan silta. Kuvannut Osmo Heiniö 1970-luvulla.

Kiskot vievät Lohjalle. Kuvannut Osmo Heiniö 1970-luvulla.

Asemalta länteen päin olevia piharakennuksia 1980-luvun alussa. Kuvannut Pirjo Särkkä.

Asemarakennuksen tilat

Anitta Sandroos, jonka isä oli Nummelan asemalla asemamiehenä vuosina 1960-1983, on joulukuussa 2013 kertonut asemarakennuksesta seuraavaa:

”Asemarakennuksen alakerrassa oli monta huonetta. Oli asemapäällikön huone, toimistohuone (isän työskentelytila), jossa mm. myytiin matkalippuja, oltiin yhteydessä Lohjan ja Riihimäen asemille sekä suoritettiin muuta asiakaspalvelutyötä.

Asemamies Kauko Sandroos työhuoneessaan.

Alakerrassa oli myös suuri varastotila, jossa Jami-koiramme vietti aikaa, aina kun isä oli töissä. Sinne pääsi kotimme alaeteisestä sekä pihamme puolelta olevien suurien kaksoisovien kautta. Varastotilassa säilytettiin lyhytaikaisesti matkatavaroita sekä toisinaan resiinaa. Alakerrassa oli myös isän taukotila (ikkunat Tainion Talouskaupalle päin) sekä henkilökunnan WC.

Kauko Sandroos ja uskollinen asemavahti Jami.

Odotushuone oli suuri. Asemantien puolelta odotussaliin johti yksi ovi, sieltä kaksi ovea asemalaiturille. Odotussalin seinällä oli iso punnuskello, jonka isä sai muistoksi, kun hän jäi eläkkeelle vuonna 1983.

Odotussalin puolella oli matkatavarahuone, johon myöhemmin saneerattiin matkustajille WC:t, jotka toimivat kolikoilla. Alakerrassa oli myös lomittajien huone ja henkilökunnan sosiaalitilat asemalaiturin puoleisessa kulmahuoneessa, missä Nummelan posti oli aikanaan. Näihin tiloihin oli pääsy vain odotussalista.

Anitta Sandroosin tammikuussa 2014 tekemä piirros asemasta ja pihapiiristä.

Asemarakennuksen yläkerrassa oli kaksi asuntoa, joissa tavallisesti asui aseman virkailijoita, länsipäässä yleensä kirjuri, joskus myös asemapäällikkö, kun eläkkeelle siirtynyt ei ollut ehtinyt muuttaa pois varsinaisesta asemapäällikön talosta.

Aseman henkilökunnasta

Nummelan asema oli aluksi 4. luokan asema (asemien luokitus 1-5, 1 paras ja 5 alin).
Siellä sai todella moni työpaikan. Esimerkiksi 1910-luvulla siellä työskenteli päällikön lisäksi kirjuri, sähköttäjä virkamiehiä, ratamestari, asemamiehiä ja vaihdemiehiä. Alkuvuosina henkilökunta vaihtoi varsin usein työpaikkaa. Monet asuivat ns. virka-asunnossa tai muuten lähellä asemaa Ridalin tai Hemmilän tilan mailla. Tuolloin ilmeisesti vain ratamestari Rosendahlilla oli oma talo, Metsola, Albertinkadun varrella.

Aseman alue

Anitta Sandroos on kertonut:

”Varsinaisen asemarakennuksen lisäksi ratapiha-alueella on asemalaiturin vieressä makasiini, jossa varastoitiin lähtevä ja saapuva rahtitavara. Sieltä haettiin siis Nummelaan tullut rahti."

Lumihangessa Nummelan asemalla. Vasemmalta Sirkka Terkomaa (myöh. Syrjänen), Irmeli Tapaninen (myöh. Rutanen), Liisa Velin (myöh. Toikkanen) ja Eeva Salo (myöh. Litja). Takana aseman varasto (makasiini). Kuva on vuodelta 1946.

"Asemantien varrella on edelleen kellertäväksi maalattu saunarakennus. Saunatilojen lisäksi rakennuksessa on pyykkitupa. Rata-alueen toisella puolella oli aikoinaan punaiseksi maalattu rakennus, jossa oli myös pyykkitupa, pyykinkuivatushuone sekä leivinuuni. (Liisa Toikkasen kertomuksen mukaan hänen aikanaan myös sauna.) Mitään asuinrakennusta ei ilmeisesti koskaan ollut lähettyvillä.
Asemarakennuksen Lohjan puoleisen asunnon pihassa oli kellari ja sen edessä kaivo."

Liisa Toikkanen asemamies Arvo Lindforsin kanssa.
Takana aseman saunarakennus. Kuva on vuodelta 1954.

Helli Sandroos ja tyttäret Eila, Anitta ja Anne. Kuvassa vasemmalla kellari.

"Asukkaiden käytössä oli kaksi ulkorakennusta: toisessa rakennuksessa oli liiteri ja aitta. Toisessa rakennuksessa ulkovessa, eläimien talvitila ja vintti. Nämä molemmat rakennukset ovat vielä olemassa. Tämän ulkovessa-talvitila-vinttirakennuksen takaa menee hiekkatie, joka on vieläkin olemassa, tosin sinne ei voi enää ajaa; siinä on puomi edessä. Tästä pääsi aikoinaan ns. asematieltä autolla meidän pihalle. Ja tästä mentiin Lohjan suunnassa olevalle ylikäytävälle ja asemamies Lindqvistille.

Asemalaiturin lähellä puistossa oli matkustajien käyttöön tarkoitettu käymälä. Toisessa päässä olivat tilat naisille, toisessa miehille."

Helli ja Kauko Sandroos aseman pihapiirissä vuonna 1979. Heidän takanaan oli perunamaa, omenapuita, raparperipensaita ja päärynäpuu. Punaisia viinimarjapensaita oli myös paljon, mutta ne olivat hiukan kauempana asemamies Lindqvistille eli Lohjan suunnalle päin tien toisella puolella. Kuvassa näkyy ulkovessa-eläinsuojarakennuksen kulma.

"Aseman puistossa kasvoi suuria lehmuksia ja vaahteroita. Tainion Talouskaupan puolella oli iso nurmikkoalue, jolla kasvoi yksi hyvin iso pajupuu, missä lapset mielellään kiipeilivät.
Raiteiden puolella oli paljon kukkia, ruusu- ja muita pensaita.”

Aseman vehreässä puistossa Helli Sandroos ja lastenlapset Minna Sandroos ja Heidi Kaarlela.

Hevosenkengän muotoiseksi kasvaneen suuren korallikanukkapensaan sisällä oli muutama kukkapenkki ja tilaa istuimille sekä jopa pihakeinulle. Se oli usein perheen ja vieraidenkin kokoontumispaikka, jossa kauniilla säällä nautittiin kahvia. Kuvassa Sandroosien vanhin lapsenlapsi Minna Sandroos (Pentti Sandroosin tytär) ja hänen serkkunsa Esa Savela (Eila Sandroosin poika) sekä isovanhempien Jami-koira.

Anitta Sandroos 1970-luvulla Asemantiellä, joka tuolloin oli hiekkatie. Tien oikealla puolella näkyy suuri pajupuu.

Aseman pihalla oli paljon kukkia ja Sandroosien perhe sai elää kolmessa sukupolvessa junien ja vetureiden keskellä. Kuvassa lastenlapset Heidi Kaarlela ja Esa Savela.

Anne Kaarlelan (o.s. Sandroos) tytär Heidi aseman ruusuistutusten luona.

1920- ja 1930-luvuilla aseman alue oli myös silloisten nuorten suosima kokoontumispaikka. Sinne tultiin työpäivän päätyttyä puhtaisiin asuihin pukeutuneina ”päästämään” iltajunaa. Hellen perheen vanhempien poikien Niilon ja Paavon kerrotaan tulleen valkeissa pellavahousuissa, hattu päässä ja keppi kädessä.
Iltajunalle mentiin vielä sotien jälkeenkin viemään kirjettä tietyn junan yhteydessä olleeseen postivaunuun. Postiauto nimittäin ajoi vain aamulla Turun suuntaan ja puolenpäivän jälkeen Helsinkiin päin.

Radan varressa, jonkin matkaa asemalta Lohjalle päin oli aikoinaan semafoori (merkinantolaite), jonka ohi kulki mm. Timo Romsin talvinen koulumatka Ali-Rostin tilalta vanhan Turuntien varrelta hiihtäen yli peltojen kohti Nummelan koulua. (Vihdin museon kokoamista suurten ikäluokkien muistoista). Moni nummelalainen muistaa, kuinka radan vartta kuljettiin asemalta Lohjan suuntaan, semaforin luona yli radan ja sitten toista radan laitaa kohti metsän laidassa ollutta Pircklénin perheen taloa (Haapaniemi).

Semafori eli siipiopastin oli yksi vanhimmista rautatieliikenteen ohjaukseen käytettyjä opastimia. Pystyasennossa oleva semaforin siipi tarkoitti, että liikenne voi jatkua. Liikennesuuntaan poikittain vaaka-asennossa ollut semafori tarkoitti, että liikenteen on pysähdyttävä. Valo-opasteita, missä oli joko öljylyhty tai kynttilä, ei voitu päiväsaikaan käyttää, koska ne eivät näkyneet riittävän hyvin. Yleisesti seis-opaste annettiin aina siipi vaakasuorassa radan oikealla puolella.

Anitta Sandroos on kertonut:

”Ratapihan molemmissa päissä oli hänen isänsä työvuosina vaihde ja vaihdekoppi, mistä isä kävi vaihtamassa vaihteet, Vaihteella käännettiin raiteet niin, että junat tiesivät tulla oikeille raiteille, eivätkä törmäilleet. Junan eteenpäinajot ilmoitettiin puhelimella asemalta sisältä. Resiinalla mentiin vaihteelle. Jokin muistikuva minulla on myös yksisilmäisistä tolpista, jotka olivat joko punaisella tai vihreinä.
Isällä oli myös iso lamppu, jossa oli punainen tai vihreä valo. Usein hän heilutti sitä. Hänellä oli myös kaksi isoa kangaslippua, punainen ja vihreä. Kun hän heilutti vihreää lippua, juna sai asemalta lähtöluvan. Jos hän heilutti punaista lippua, juna ei saanut lähteä.”

Muistelmia ja lainauksia Mikko Laakson teoksesta "Oikeilla raiteilla", 2017

Lohjalta kotoisin oleva historiantutkija Mikko Laakso otti yhteyttä 2017 ja kertoi kirjoittavansa kirjaa raideammattilaisten työn historiasta.
Hän oli tutustunut netissä Nummelan kylähistoriaan ja löytänyt sieltä meidän perheen tarinan Nummelan rautatieasemalla. Hän pyysi lupaa saada käyttää tietoja valmisteilla olevaan kirjaansa.

Kirja - Oikeilla raiteilla- valmistui joulunaikaan 2017 ja sain siitä lahjaksi painoksen keväällä 2018.

Kirjassa kerrotaan laaja-alaisesti isän työstä ja perheemme arjesta rautatieasemalla.

Isän työ Nummelan rautatieasemalla oli monipuolista ja vaihtelevaa. Mikko Laakso mainitsee kirjassaan Jami-koiramme, isän uskollisen "asemavahdin", joka vietti hyvin paljon aikaa isämme kanssa asemalla.

Hän kertoi perheemme elämästä aseman yläkerrassa. Hän mainitsee puuhellan,
jossa äitimme keitti ruokaa ja perheemme kotia kylminä talviaamuina lämmittävät kakluunit, joista levisi huoneisiin kodikas lämpö.

Lainaus Mikko Laakson kirjasta:
"Kauempana radan takana oli vielä 1960-luvulla rakennus, jossa oli pyykkituvan ja kuivaushuoneen ohessa leivinuuni, jossa perheen Helli-äiti paistoi leipää. Ruokahuoltoa ja taloustöitä helpottivat pihapiirin kaivo ja kellari, joiden läheisyydestä löytyi myös puuliiteri, aitta ja eläinsuoja. Arjen sujumisen kannalta tärkeää oli myös Asemantien varrella sijainnut, kellertäväksi maalattu sauna, jonka yhteydessä sijaitsi pyykkitupa."

Lainaus Mikko Laakson kirjasta:
"Sandroosin perheen aina 1980-luvulle asti kestänyt, idyllisen oloinen rautatieläinen elämäntapa oli tiiviisti sidoksissa työhön ja työnantajan tarjoamaan asuntoon. Työ oli Kauko Sandroosille ja hänen kaltaisilleen rautatieläisille läsnä koko ajan toisin kuin myöhempien aikojen kollegoilleen, joilla töpaikka ja koti olivat selvästi erillään ja muodostaneet näin kaksi toisistaan eroavaa elämänpiiriä. Tällä muutoksella oli merkittävät vaikutukset koko rautatieläisen kulttuuriin tulevaisuuden kannalta."

Lainaus Mikko Laakson kirjasta:
"Kauko Sandroos jäi eläkkeelle 59-vuotiaana, kun palveluvuosia VR:llä oli kertynyt yhteensä 37. Sandroosin eläkkeellelähtöpäivä oli rautatiehistoriallinen,
sillä Nummelan aseman kautta kulkeva, Hanko-Hyvinkää-radan Karjaan ja Hyvinkään välinen henkilöliikenne päättyi juuri silloin."

Onnelliset muistot lapsuudesta Nummelan rautatieasemalla, kantavat läpi elämän: Isä töissä asemalla ja äiti arjen askareissa, leikit aseman vehreissä puistoissa, josta löytyi monta piilopaikkaa. Jami-koira, kissat jotka katosivat,
eivätkä koskaan palanneet. Lampaat laiduntamassa aseman niityllä ja possu, joka kerran karkasi mutta löytyi raparperipensaan alta.

Muistoissani on myös päivä, kun isä heilautti vihreätä lippua viimeisen kerran ja viimeinen henkilöjuna sai luvan lähteä Nummelan asemalta.
Isä sai pitkän päivätyön tehneenä jäädä nauttimaan eläkepäivistä.

Kun ajattelen edesmennyttä isääni, joka oli täydestä sydämestään rautatieläinen, mielestäni tämä Mikko Laakson kirja on hänelle, niinkuin monille muillekin rautatieläisille, kunnianosoitus.

Asemamies Arvo Lindforsin resiinakyydissä
Liisa Velin ja Sirkka Terkomaa.

Pekka Laustion muistoja koulumatkoista ja rautatieasemasta

Asemamiesten talo. Pihalla leikkimässä Liisa Toikkasen tytär Marja-Liisa.

Lohjan puoleisella piha-alueella oli myös asemamiesten yksikerroksinen, vaalea talo, jossa oli kaksi asuntoa. Siellä asui aikoinaan mm. Nummelan postissa virkailijana toiminut Liisa Toikkanen (o.s. Velin) perheineen.

Nummelan asemalla syyskuussa 1979. Vasemmalta Elsa Toivonen, Kerttu Jokinen ja Pirjo Särkkä. Kuvannut Leena Toivonen.

Asemarakennuksen ja asemamiestentalon asukkaita

Katavat

Kari Katava on kertonut helmikuussa 2013:

Kesällä 1955 Nummelaan muutti Katavan perhe. Isä Erkki Katava oli koulutukseltaan rakennusmestari ja toimi viimeksi ratamestarina Iittalassa vastaten ratajaksosta Hämeenlinna - Toijala. Isä sairastui vakavasti ja joutui sairaseläkkeelle. Saimme vuokra-asunnon Nummelan asemalta, koska siellä oli vapaana asunto .
Meitä oli viisi poikaa, 5-13 vuotta vanhoja sekä vanhemmat.

Asemarakennuksen toisessa päädyssä asui silloin vanhempi asemamies Väisänen vaimonsa kanssa. Väisäsen muutettua töihin Lohjalle tähän asuntoon muutti asemamies Kauko Sandroos perheineen. Heillä oli 2 poikaa ja 3 tyttöä.

Sitten oli ratapihan reunassa Lohjan suunnassa asuinrakennus (asemamiestentalo), jossa oli kahdelle perheelle asunnot. Talo purettiin myöhemmin. Tässä talossa asui asemamies Borgelin perheineen. Heidän lapsensa Irma ja Risto olivat jo vanhempia.

Asemamiesten talon toisessa asunnossa asui asemamies Väinö Lindqvist perheineen (2 tyttöä). Lindqvistit olivat siinä talossa viimeiset asukkaat ennen kuin se purettiin.

Katavan perhe:

Isä Erkki Katava s. 1909 Suonenjoki k.1992 Vihti
Äiti Helvi Katava s.1909 Viipuri k.1989 Vihti
Pojat: Esko, Olli, Kari, Hannu ja Heikki.

Sandroosit

Anitta Sandroos on kertonut marraskuussa 2013:

Sandroosin perhe:

Vanhemmat:
Kauko Sandroos *1924 Vihti k. 2009 Vihti
Helli Sandroos (o.s. Aitamurto) *1923 Utajärvi

Helli ja Kauko Sandroos 1940-luvulla Vihdissä.

Lapset:
Pentti *1946 Vihti
Eila *1948 Vihti
Pertti *1949 Muhos
Anitta ja Anne *1956 Muhos

Kauko Sandroos nuorena sotilaana.

Isä lähti 17-vuotiaana reservin pikakoulutettuna rintamalle ja haavoittui v. 1944 Rukajärvellä. Hän kuitenkin kuntoutui ja aloitti pitkän työuransa VR:n palveluksessa.
Vuosina 1946-1948 hän työskenteli Rajamäen asemalla. Perhe muutti vuonna 1948 Muhokselle, jossa isä työskenteli vuoteen 1960 saakka. Sieltä perhe muutti Nummelaan ja pitkä työsuhde jatkui Nummelan asemalla aina vuoteen 1983 saakka. Isä jäi työeläkkeelle 59-vuotiaana ja palveluvuosia VR:llä oli kertynyt yhteensä 37. Isän eläkkeellelähtöpäivänä henkilöliikenne Nummelan aseman kautta päättyi.

Isän työnimike oli aluksi asemamies. Virkalakki oli sininen. Asemamies ei saanut lähettää junia, hänen työtään olivat mm. rahtikirjojen kirjoitus, matkalippujen myynti ja rahtitavaroiden punnitus. Myöhemmin isä kouluttautui junasuorittajaksi, jolloin myös virkalakki muuttui punaiseksi. Junasuorittaja sai lähettää junia ja hänellä oli vastuu raiteiden vaihteista. Lähettäjä oli yhteydessä Lohjan ja Riihimäen asemien henkilöiden kanssa ja junien saapuminen ja edelleen lähettäminen olivat minuutin tarkkaa työtä. Isä työskenteli päivisin, iltaisin ja viikonloppuisin ja toisinaan öisin. Päivisin isä työskenteli asemapäällikön kanssa. Iltaisin ja viikonloppuisin isän vastuualueella olivat junien lähetykset ja matkalippujen kirjoitukset matkustajille. Isä päivysti usein öisin, koska tavaraliikennettä oli myös öiseen aikaan. Asemapäälliköllä oli ns. säännöllinen virka-aika. Hänen työpäivänsä päättyi klo 16.00 ja viikonloput olivat vapaita.

Kotiaseman portailla 1970- ja 1980- lukujen taitteessa. Kauko Sandroos ja tytär Eila ja tämän esikoispoika Esa sekä tytär Anne ja hänen esikoistyttärensä Heidi sekä rouva Sandroosin veli Olavi Aitamurto ja tämän poika Timo Oulusta.

Vuonna 1974 Sandroosien kamarissa otetussa kuvassa oikealla Nummelan aseman viimeinen asemapäällikkö Rauno Väisänen, keskellä asemamies Kauko Sandroos ja vasemmalla 1970-luvulla Vihdissä työskennellyt nuoriso-ohjaaja Arvi Heino.

Kauko Sandroos 50 vuotta. Kuvattu perheen kamarissa v. 1974.

Helli Sandroos perheen kamarissa vuonna 1974.

Kauko Sandroos ja asemapäällikkö Unto Keränen aseman etupihalla Tainion Talouskauppaa vastapäätä joskus 1970-luvun lopulla.

Eilan poika Esa ja joulupukki (pappa Kauko Sandroos), joka tuli joka joulu.

Äiti hoiti kotia kunnes kaikki lapset kasvoivat kouluikäisiksi. Kodin ulkopuoliset työt äiti aloitti v.1966, jolloin hän aloitti Inkeri Lehtosen kanssa yksityisen ruokalatoiminnan Rak-Vesin tiloissa. Inkeri Lehtosen lopetettua äiti pyysi työkaverikseen Eila Väätäsen. Tehtaan tiloissa toimi Vihdin ammattikurssikeskus, jossa koulutettiin metallialan työntekijöitä. Ruokala oli avoinna myös viikonloppuisin. Ruokalan asiakkaita olivat ammattikurssikeskuksen opiskelijat, Rak-Vesin työntekijät ja henkilökunta sekä jonkin aikaa Martelan työntekijät. Ruokalatoiminta siirtyi aikanaan Valtion Ravitsemuskeskukselle. Tämän jälkeen äiti työskenteli muutaman vuoden Tölkin tehtaalla, josta palasi ammattikurssikeskukseen opiskelijoiden asuntolan yleistilojen siistijäksi. Tästä työstä hän jäi työeläkkeelle vuonna 1988.

Anne ja Anitta vuonna 1960, kun perhe muutti Muhokselta Nummelaan. Kuvattu Muhoksella.

Anne ja Anitta asemapäällikön talon pihalla Nummelassa vuonna 1963.

Äiti Helli ja tytöt Eila, Anne ja Anitta 1960-luvulla.

Äiti Helli Sandroos kissa sylissään ja Pentti Sandroos koira sylissä kellarin edessä 1970-luvulla. Oikealla näkyy Talouskaupan pääty.

Eila, Anne ja Anitta Sandroos kellarin edustalla.

Muistoja kodista ja asemarakennuksen ympäristöstä

Asunto oli asemarakennuksen yläkerrassa, Lohjan puoleisessa päädyssä. Katavan perhe asui toisessa päädyssä.

Asunnossa oli tilavat huoneet: keittiö, kamari ja makuuhuone. Keittiössä oli puuhella ja kamareissa kauniit, valkoiset kaakeliuunit. Lisäksi oli nk. kylmä huone. Siinä ei ollut uunia, mutta sinne asennettiin sähköpatteri ja perheen pojat saivat sen huoneekseen. Tilavan makuuhuoneen isä jakoi kevyellä väliseinällä kahtia ja näin vanhemmat ja tyttäret saivat omat huoneensa. Anitta muistelee, kuinka talviaamuisin huoneet olivat ensin viileitä, mutta kun tulet saatiin kakluuneihin ja keittiön hellaan, tuli ihanan kodikas lämpö. Polttopuut olivat varastoituna pihan ulkoliiteriin. Keittiöön tuli vain kylmä vesi ja aluksi oli ulkovessa. Se taas oli toisessa ulkorakennuksessa. Vessaan noustiin muutamia portaita tavallaan toiseen kerrokseen.

Kuvia kaakeliuuneista: (kamari, makuuhuone ja suurennokset makuuhuoneen uunista. Naisfiguurin ylä- ja alapuolella olevissa ovaaleissa on seuraava kulunut ja vaikeastikin luettava ruotsinkielinen teksti

Wärme tar farn
som in kommit
frusen och skall.

En man för utan vänner
omån så stark
iör hån som stam i öknen
med skal ad bark.

Vapaasti suomennettuna teksti olisi tällainen:

Lämpö ottaa vastaan kulkijan
joka tulee sisään
kylmänä ja viluisena.

Mies ilman ystäviä
vaikka kuinka vahva
on kuin autiomaan
puu ilman kuorta.

Eteisessä oli kylmä komero, jossa säilytettiin elintarvikkeita. Sellaista komeroa kutsuttiin ruokakonttoriksi. Anitta muistaa, kuinka äiti teki viiliä, joka sai valmistua konttorin hyllyllä.

Keittiöön saatiin myöhemmin sähköhella ja jääkaappi. Myöhemmin eteistilaan tehtiin myös sisävessa. Kesäisin lapset saattoivat nukkua ulkoaitan yläkerrassa.

Anitta Sandroos v. 1975 lähdössä kotipihalta töihin. Pihalla näkyy kellarin edessä olevan kaivon paikka. Tainion talouskaupan puoleisella aseman etupihalla perheen auto.

Tien toisella puolella olleen Tainion Talouskaupan tädin Anitta muistaa mukavana ihmisenä. Jos kotiin tuli vaikka sunnuntaina yllättäen vieraita, saattoi kauppaan mennä ”takaoven kautta” ostoksille. Aina asiat järjestyivät.

Maitoa ja kananmunia taas haettiin radan takana olleiden peltojen takana olevasta Jokelan maatalosta. Anitta muistaa emännän, jolla oli pitkä hame sekä lehmiä ja kanoja.

Anitta muistaa, kuinka hän kävi usein kylässä Katavan tädin luona naapurissa. Anitta oli varmaan mieluisa vieras tädille, jonka omat lapset olivat poikia. Rouva Katava oli taitava ompelija ja hän sanoikin usein: ”Mie olisin niin toivonut tyttöä, mutta sainkin viisi poikaa.” Hän kun olisi niin mielellään ommellut vaatteita pienelle tytölle.

Pihapiiri

Pihapiirissä on aikojen kuluessa ollut useita eri tarkoituksiin rakennettuja pikkurakennuksia. Henkilöliikenteen aikana asemarakennuksen vieressä oli junia odottaville tarkoitettu ulkovessa. Rakennuksessa oli yhdellä nurkalla ovi naisille ja vastakkaisella nurkalla miehille.

Eila aseman puistossa 1960-luvulla.

Aseman etupihalla Asemantien varrella oli erillinen saunarakennus. Anitta muistaa heidän lauantai-iltaiset saunomiset. Vaikka isä olikin usein iltaisin työtehtävissä, ehti hän aina kantaa lapset kylvyn jälkeen kotiin käärittyinä VR:n harmaaseen vilttiin, joka tuntui karhealta. Saunassa piti kuulemma myös olla kiltisti, ei saanut meluta.

Radan takana oli aikanaan myös pyykkitupa ja pyykinkuivatustila. Tässä rakennuksessa oli myös leivinuuni, jossa äiti paistoi leipää.
Tästä rakennuksesta Anittalla on muisto, että hän oli Anne-siskon kanssa siellä. Anne kurkisteli suureen saaviin ja putosi sinne pää edellä. Saavissa oli vettä. Anitta huuteli äitiä, joka onneksi ehti apuun, eikä mitään pahempaa päässyt tapahtumaan.

Asemaa vastapäätä radan takana oli valkoinen rakennus, missä punnittiin sokerijuurikkaita. Niitä tuotiin aina syksyisin kymmeniä vaunullisia asemalle.

Pertti Sandroos kissa käsivarrella. Kuvattu 1970-luvulla. Kaukana takana näkyy Jokelan maitotalo ja lähempänä sokerijuurikaskoppi.

Kauko Sandroos menossa resiinalla vaihteitten vaihtoon 1970-luvulla. Taustalla rakennus, missä punnittiin asemalle tuotuja sokerijuurikkaita.

Vaihde Nummelan ratapiha-alueella.

Perheellä oli ajan tavan mukaisesti myös kotieläimiä. Useina vuosina ulkorakennuksessa kasvoi possu, jonka isä teurasti syksyllä ja sitten nautittiin kinkkua joulupöydässä.

Takapihalla oli myös lampaita. Niitä oli vuosittain vaihteleva määrä, sillä katraaseen kuului myös pässi. Lampaita varten oli siirrettävä häkki, joten saatiin aina uusi ruokapaikka. Junaa odottelevat asiakkaat kävivät usein rapsuttelemassa lampaita. Pojat opettivat pässin puskemaan ja se oli mukavaa seurattavaa. Lampaat myytiin syksyisin teuraaksi, niitä lemmikkejä ei käytetty omassa ruokataloudessa.

Pentti Sandroos ja Turre-kissa 1970-luvulla.

Kissojakin oli aina. Ne kuitenkin katosivat kummallisella tavalla. Jäivät joskus varmaan junan allekin. Perheen Jami-koira oli uskollinen ystävä. Se kulki aina isän mukana pihalla.

Perheen lapset olivat muuttaneet aikuistuttuaan omilleen ja isän jäätyä eläkkeelle, isä ja äiti muuttivat työsuhdeasunnosta Enäjärventielle Kisarinteeseen omaan kerrostalo-osakkeeseen. Tässä vaiheessa piti luopua myös uskollisesta Jami-koirasta, koska niin kuin Anitta sanoo ”ei vapaana syntynyttä voinut kahlita kerrostaloon”..

Helli ja Kauko Sandroos vuonna 1996.

Muita asemarakennuksessa asuneita

- Keskustan puoleisessa asunnossa asui Risto Reijo perheineen 1960-luvun lopulla.

- Esko ja Toini Varttinen (o.s. Huurre) asuivat asemapäälliköiden talossa kahdestaan vuodesta 1963-64 vuoteen 1969 Esko Varttisen toimiessa Nummelan asemapäällikkönä aikana, kun liikennöinti radalla oli vielä sekä henkilö- että tavaraliikennettä. Esko Varttinen jäi sairaseläkkeelle vuonna 1969 ja Esko ja Toini Varttinen muuttivat takaisin Nastolaan, jossa heillä oli 1960-luvun alussa peritty omakotitalo. Esko Varttinen kuoli jo tammikuussa 1971 nopeasti edenneen sairauden uuvuttamana.

Toini Varttisen vanhemmat Kaarlo ja Aino Huurre asuivat asemalla Toinin lapsuudessa 1910-20-luvulla. Kaarlon työpaikka siirtyi Hankoon paljon ennen toista maailmansotaa ja Toini kävi keskikuolua Lohjalla ennen Hankoon muuttoa.

- Asemamies Kauko Sandroosin poika Pertti asui vuosina 1973 – 1979 Nummelan asemarakennuksessa. Hänen työpaikkansa oli Lohjan asemalla. Hän teki myös työuransa VR:n palveluksessa.

- Nyt rakennuksen yläkerrassa asuvat Heidi ja Arvi Vuokila (vuodesta 1987 alkaen) ja toisessa asunnossa Mirja ja Markku Reuna. Myös he ovat olleet VR:llä työssä.

Markku Reuna on helmikuussa 2014 kertonut :

Asemarakennuksen yläkerran Lohjan puoleinen asunto vapautui huhtikuussa 1983, kun asemamies Kauko Sandroos vaimoineen muutti omistusasuntoonsa Enäjärventien varrelle. Muutin vaimoni Mirjan kanssa tähän asuntoon syyskuussa 1983. Olemme tehneet asunnossa täydellisen tämän päivän tarpeiden mukaisen remontin rakentamalla mm. suihkutilat. Lämmin vesi tulee vesiboilereista keittiöön, vessaan ja suihkuun. Keittiössä on kuitenkin edelleen Sandroosien aikainen puuhella ja se on kovassa käytössä.

Sekä olohuoneessa että makuuhuoneessa on säilytetty vanhat kaakeliuunit, joita edelleen lämmitetään. Lämpö pysyy hyvin ja pitkään.

Muutin Kuortaneelta Nummelaan vuonna 1972 ja aloitin VR:n palveluksessa vuonna 1975.

Perheeseen kuuluu kaksi lasta, poika ja tyttö.

Markku Reuna kaakeliuunin vieressä. Kuvannut Anitta Sandroos helmikuussa 2014.

Keskipisteen puoleisessa päädyssä asui vuonna 1983 Jorma Rokka, joka oli myös VR:n palveluksessa. Hänen muutettuaan Helsinkiin tähän asuntoon muuttivat Arvi ja Heidi Vuokila, jotka edelleen asuvat siellä.

Muita asemamiesten talossa asuneita

- Asemamies Arvo Lindfors

- Asemamies Borgelin vaimonsa ja lastensa Irman ja Riston kanssa.

- Asemamiehet Pohjola ja Nikkanen perheineen

- Asemamies Väinö Lindqvist vaimonsa Ellin ja tyttäriensä Pirjon ja Marja-Liisan kanssa. He olivat rakennuksen viimeiset asukkaat ennen kuin talo purettiin.

Nummelan posti rautatieasemalla

Vuonna 1884 Nummela sai oman postitoimiston. Kirkonkylässä postikonttori oli avattu vuoden 1866 alussa. Nummelan postia hoiti alkuaikoina asemapäällikkö sivutoimenaan. (Myllyniemi: Vihdin historia s. 164-165)

Postitoimiston alkuperäiset tilat olivat maantien puolelta katsoen rautatieaseman vasemmassa kulmassa. Rakennuksen keskellä olevasta odotussalista kuljettiin tuohon tilaan. (Kertonut Veikko Helle)

Veikko Helle muistelee ainakin asemapäällikkö Flinkin väen hoitaneen postin asioita. Hän on kertonut myös seuraavaa:

Posti siirtyi ratapihan puoleiseen itäpäätyyn. Ovi sinne meni aivan Esteri Alénin pitämän kahvikioskin myyntitiskin vierestä. Tuolloin postissa oli jo omat virkailijat.

Asemapäällikkö Yrjö Aalto toimi vielä myös postin vastaavana ja hänen lähdettyään vuonna 1953 hoiti silloinen kirjuri Lauri Kinnunen viransijaisena myös postin asioita. Vuosina 1953-1954 virka on ilmoitettu avoimeksi, kunnes 1955 Eeva Litja (o.s. Salo) nimitettiin postinhoitajaksi. (Valtiokalenterit)

Eeva Salo ja Irja Salenius olivat jo sodan aikana töissä postissa, kuten myös Toini Pyykkönen, joka tuli vuonna 1939 Parikkalasta ja muutti 1947 Helsinkiin. Sodan jälkeen postissa työskentelivät myös Irene Lääkäri (myöhemmin Sorsa), Vuokko Leutola (myöhemmin Kylämäki) ja Maija Alén.

Asemalta posti siirtyi Asemantien varteen, nykyisen Pisteenkaaren kulmassa sijainneeseen Heikki Louhen rakennuttamaan taloon. Postitoimiston hoitaja Eeva Litja (o.s. Salo) asui myös saman rakennuksen yläkerrassa.

Liisa Toikkasen muistoja Nummelan postista.

Posti Nummelan lentokentällä.

Asemalla toiminut kahvila

1920-luvulla olleessa aseman kahvilassa ei ollut varsinaista kalustusta. Asiakkaat saattoivat kyllä istua odotussalin (tuolloin sanottiin väntsaalin) seinän vieressä olevilla puupenkeillä ja kahvikuppi voitiin laskea asemasalin pitkälle pöydälle.

Ester ja Suoma Alén pitivät kahvilaa asemalla 1920-luvulla. Ester Alén on omakätisesti signeerannut kuvansa.

Nummelan rautatieasema syyskuussa 2000, kuvannut Vesa Valtonen

Myöhemmin asemarakennuksen alakerrassa

Rakennuksen alakerrassa toimi jonkin aikaa Pienten paikka niminen kirpputorityyppinen liikeyritys. Se lopetti toimintansa joskus 1990-luvun lopulla.

Nyt tilat ovat Vapaaseurakunnan käytössä. Tässä Nummelan rukoushuoneessa (Asemantie 6) on säännöllistä toimintaa joka torstai ja sunnuntai.

Tietoja koonneet Ritva Miettinen ja Sirkka Järvensivu. Kuvat ovat Sandroosien kokoelmista ellei toisin mainita. Työryhmä muokannut sivuja 2019.